Tukea työhön

Tulevaisuuden menestystekijöitä

Tuomiokapitulin strategia (toimintalinjaus) vuosille 2023-2026 valmistui keväällä 2022. Toimintalinjauksessa on määritelty neljä kirkon työn kannalta keskeistä painopistealuetta ja niihin liittyvät tavoitteet, joissa on erityisen tärkeää onnistua. Menestystekijöitä on
* Pyhän tulkitseminen
* resurssiviisas toiminta
* rohkea vaikuttamistyö
* ennakkoluuloton kokeilukulttuuri ja hyvinvoivat työyhteisöt

Tutustu strategiaan tarkemmin tästä: Turun tuomiokapitulin toimintalinjaus 2022

 

VAnha ovi jossa teksti: Tehdään työtä ja eletään yhdessä niin, että tämä kirkko voi olla tulevaisienkin sukupolvien koti.

Johtaminen

Hyvin toimiva johtaminen tukee seurakunnan toimintaa ja taloutta, työhyvinvointia ja elinvoimaisuutta. Seurakunnissa johtamisvastuuta kantavat kirkkoherrat, talouspäälliköt, esihenkilöt, luottamushenkilöt sekä seurakuntayhtymien johtavat työntekijät. Tuemme johtajia ja johtamisosaamisen kehittymistä erilaisissa tilaisuuksissa, koulutuksissa, verkostoissa, konsultaatioissa ja työnohjauksen kautta.

Piispantarkastukset

Piispantarkastuksen tarkoituksena on tukea seurakuntaa ja se toteutetaan seurakunnan tarpeista käsin. Tarkastuksen tavoitteena on, että yhdessä piispan seurueen kanssa voidaan arvioida sitä, mitä seurakunnalle ja työyhteisölle kuuluu. Olennaista on myös yhdessä tarkastella toimintaympäristön muutoksia ja pohtia sitä, millaiset ovat seurakunnan  tulevaisuuden näkymät.

Arkkipiispan sauva.

Seurakuntatyö

Tuomiokapituli tukee seurakuntien työtä tarjoamalla mahdollisuuksia työn kehittämiseen ja elämän hengelliseen vahvistamiseen. Toimimme seurakuntien kumppanina muun muassa ympäristötyössä ja seurakuntalaisten osallisuuden vahvistamisessa sekä ylläpidämme erilaisia verkostoja.

Spiritualiteetti

Tuomiokapituli tukee seurakuntia ja seurakuntien työntekijöitä elämän hengellisessä vahvistamisessa (spiritualiteetti). Luomme pyhyyden ja uskon uusia ilmaisutapoja. Arvostamme arkista ja lähimmäistä palvelevaa hengellisyyttä sekä hengellisen elämän monimuotoisuutta.

Työelämän kehittäminen

Tehtävässä viihtyminen, hyvä ilmapiiri ja oman osaamisen käyttäminen viestivät hyvinvoinnista ja toimivasta työyhteisöstä.

Nuoli

Vankiladiakonia

Turun arkkihiippakunnan vankiladiakoni työskentelee Köyliön – ja Huittisten vankilassa. Diakonin tehtävänä on vankien sielunhoito, uskonnonharjoittamisen järjestäminen ja osallistuminen vankilan kuntouttavaan toimintaan. Kuntoutustehtävät sisältävät mm. perhe- ja parisuhdetyötä vankien ja heidän läheistensä parissa.

Lisätiedot: vankiladiakoni Annamaria Eerola

Piikkilahka-aita, jolla kasvaa vihreä kasvi.

Viestintä

Viestintä on kaikkien yhteisöjen ja organisaatioiden keskeinen työväline. Tuomiokapituli tarjoaa seurakunnille tukea erityisesti kriisiviestintätilanteissa.

Sosiaalisessa mediassa arkkihiippakunnan löytää Facebookista ja Instagramista. Parhaiten pysyt ajan tasalla arkkihiippakunnan asioista tilaamalla uutiskirjeemme Uutisarkin.

Katso myös: Viestintä-sivusto Evl Plus -sivuilla

 

Kapitulin viestintätiimi.

Viittomakielinen työ arkkihiippakunnassa

Viittomakieliset saavat omalla äidinkielellään hengellisiä palveluja. Viittomakielisiä seurakuntalaisia ja eri yhteistyötahoja palvellaan muun muassa kirkollisissa toimituksissa, sielunhoitokeskusteluissa, kotikäynneillä sekä koulutuksen ja neuvonnan kautta.

Hiippakunnallisesta viittomakielisestä työstä vastaa kuurojenpappi ja seurakunnissa tehtävään nimetty diakoniatyöntekijä. Toiminta perustuu yhteistyöhön tuomiokapitulin ja seurakuntien välillä. Viittomakielentaitoinen diakoniatyöntekijä on Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä Kristiina Wallenius-Penttilä. Kapitulissa viittomakielisen työn pappi on Tiinakaisa Honkasalo.

Viittomakieliset messut Porissa ja Turussa kerran kuussa.

Lisätiedot: viittomakielisen työn pappi Tiinakaisa Honkasalo

 

Yhdenvertaisuus

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotyö arkkihiippakunnassa

Jumalan luomana jokaisella ihmisellä on luovuttamaton arvo ja Jumalan edessä olemme yhdenvertaisia.
Työyhteisöinä edistämme yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa. Arvostamme toistemme työtä ja toimimme yhteisöllisesti.

Tutustu arkkihiippakunnan yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotyöhön »

Sateenvarjon alla

Ympäristötyö

Tuomiokapituli kannustaa kohtuullisuuteen ja ympäristövastuuseen arkkihiippakunnassa. Edistämme toimintaresurssien käyttämistä kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti ja rohkaisemme tyytymään aineellisesti yksinkertaisempaan. Tuomiokapitulilla on Kirkon ympäristödiplomi, joka uusittiin vuonna 2022.

Lue lisää arkkihiippakunnan ympäristötyöstä >>

Pyhiinvaellus

Saamelaistyö

Turun arkkihiippakunnan saamelaistyön yhdyshenkilöinä toimivat Maiju Lukkari (maiju.lukkari@lnk.fi) ja Waltteri Hämäläinen (waltteri.hamalainen@evl.fi).

Yhteyshenkilön tehtävänä on toimia linkkinä vapaaehtoisten ja saamelaistyötä tekevien työntekijöiden välillä sekä kantaa hiippakunnan alueella tiedotus- ja koordinaatiovastuuta saamelaisia ja saamelaistyötä koskevissa asioissa.

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa toteutettiin vuosina 2023–2024 Saamelaiset kirkossa -hanke. Hankkeen ohjausryhmä ehdotti tuomiokapituleille saamelaistyön yhteyshenkilön nimeämistä.

Lue lisää kirkon saamelaistyöstä >>

Kriisitilanteissa

Kirkkoon toimijana sekä työnantajana kohdistuu erityisiä odotuksia kriisitilanteissa.

Kynttilöitä kirkossa.