Huittisten seurakunta on mukana Realismi ja toivo -hankkeessa kehittämässä seurakuntalaisten osallisuutta ja vapaaehtoisuutta. Lähdimme mukaan hankkeeseen ajatuksenamme luoda seurakunnalle vapaaehtoiset huomioiva henkilöstösuunnitelma. Projektin tuloksena lopulta syntyvä kirjallinen tuotos on kuitenkin vain yksi osa seurakunnan osallisuuden ja vapaaehtoistoiminnan kehittämisen tavoitteessa.
Huittisten seurakunnassa on viime vuosina pohdittu paljon vapaaehtoistoiminnan kehittämistä. Yhtäältä kirkkovaltuustossa teemasta jätetyn valtuustoaloitteen pohjalta, mutta myös muutaman työntekijän eläköitymisen johdosta. Valtuustoaloitteen pohjalta vastuuryhmät ovat miettineet, miten vapaaehtoistoimintaa voitaisiin seurakunnassa kehittää ja minkälaista uutta vapaaehtoistoimintaa työaloille olisi mahdollista saada aikaan. Eläköitymisten yhteydessä havaittiin, että työntekijöiden siirtyessä eläkkeelle katosi seurakunnasta myös joukko vapaaehtoisia. Vapaaehtoiset olivat ehkä mieltäneet itsensä juuri kyseisen työntekijän vapaaehtoisiksi ja toisaalta myös heidän yhteystietonsa olivat vain tuolla yksittäisellä työntekijällä – ja niin on hyvin pitkälti myös muiden toiminnassa nyt mukana olevien vapaaehtoisten kohdalla.
Vapaaehtoistoiminta on arvokasta ja seurakunnallista elämää rikastuttavaa toimintaa, johon halutaan panostaa ja jota halutaan kehittää. Seurakunnassamme todettuja haasteita vapaaehtoistoiminnan kehittämiselle ovat vapaaehtoisten tavoittaminen, vapaaehtoistoiminnan koordinointi ja toimitiloihin liittyvät tekniset ratkaisut sekä yhtenä merkittävänä tekijänä työyhteisön toimintatavoissa ja asenteissa tarvittava muutos.
Jo ennen hanketta pohdimme useita näihin aiheisiin liittyviä kysymyksiä ja toiveenamme oli, että hankkeen myötä ainakin osaan osaisimme vastata, vaikka moni kysymyksistä varmastikin elää jatkossakin ajankohtaisena. Miten tavoitamme henkilöt, joilla on halua, intoa ja mahdollisuus toimia seurakunnassa vapaaehtoisina? Miten varmistamme, että vapaaehtoiset saavat tarvitsemansa perehdytyksen ja koulutuksen toimintaansa? Onko mahdollista saada työalarajat ylittävää vapaaehtoistoimintaa, jolloin toiminnan koordinointi ja yhteystietojen hallinta nousevat avainasemaan? Miten ratkaisemme tilojen käyttöön liittyvät haasteet siten, että esim. tilojen avainjärjestelmä olisi joustava ja mahdollistaisi tilojen käytön sitomatta seurakunnan omaa työvoimaresurssia vapaaehtoistoiminnan järjestelyihin? Miten saamme aikaan muutoksen, jossa vapaaehtoistoiminta on työntekijävetoisuuden asemasta aidosti vapaaehtoisista lähtevää?
Ihmisten jaksaminen on ollut yhteiskunnassa viime aikoina laajalti esillä eikä oman seurakuntamme vapaaehtoistoiminta tee tässä suhteessa poikkeusta. Moni vapaaehtoisena seurakunnan toiminnassa mukana ollut on myös väsynyt oltuaan mukana monen eri tahon vapaaehtoistoiminnassa. Pienessä maaseutumaisessa kaupungissa helposti samat aktiiviset henkilöt ovat mukana monessa toiminnassa. Toisaalta on varsin luonnollista, että pitkään mukana olleet vapaaehtoiset ikääntyessään vähentävät vapaaehtoistoimintaansa. Pelkona on, että nykyisten vapaaehtoisten luopuessa toiminnasta uusia vapaaehtoisia ei enää tule mukaan toimintaan. Vapaaehtoistoiminnan koordinointiin on tästäkin syystä kiinnitettävä huomioita, jotta myös vapaaehtoisten jaksamisesta pystytään pitämään huolta.
Seurakunnan resurssit ovat rajalliset ja jäsenmäärän vähetessä joudumme puntaroimaan jokaista uutta palvelussuhdetta huolella. Vapaaehtoistoiminnalla ja vapaaehtoiset huomioon ottavalla henkilöstösuunnitelmalla ei suinkaan ole tarkoitus korvata työvoimaresurssia vaan varmistaa seurakuntalaisista lähtöisin oleva ja heidän lähelleen tuleva elävä seurakunta myös tulevaisuudessa.
Toivoimme, että Realismi ja toivo -hankkeen avulla pystyisimme realistisesti katsomaan, missä seurakuntamme on osallisuuden ja vapaaehtoisuuden kehittämisen osalta tällä hetkellä ja mitkä ovat ne realiteetit, jotka meidän tulee ottaa huomioon toimintaamme ja organisaatiotamme kehittäessämme.
Sanna Kemppi
Talouspäällikkö, Huittisten seurakunta
Realismi ja toivo: seurakunnat muutoksessa -hankkeessa kahdeksantoista Turun arkkihiippakunnan seurakuntaa etsii kokeilemalla uutta toimintakulttuuria, jossa seurakuntalaisen osallisuus ja vapaaehtoisuus vahvistuvat.