Syksy on vuodenkierron taitekohta. Tänä syksynä eri puolilla arkkihiippakuntaa saadaan kulkea ympäristövastuun ja -toivon askelissa osana Jaetut eväät 2025 -työpajakiertuetta.
Tämän syksyn JE25- työpajat ovat osa laajempaa jumalanpalveluselämän kehittämisen prosessia, jossa yhdessä kokeillen ja keskustellen tutkitaan, miten jumalanpalvelus voi toimia elävänä ja uudistuvana osana tulevaisuuden kirkkoa eri kohderyhmiä tavoittaen. Viime keväänä pohdittiin yhdenvertaisuuden ja saavutettavuuden näkökulmia, ja tänä syksynä tutkitaan yhdessä mitä on pyhiinvaellus liikkuvana jumalanpalveluksena. Millä eri tavoin pyhiinvaellusta voi toteuttaa seurakunnassa, millaista hengellisyyttä versoo luonnon keskeltä ja millaisia ympäristövastuun tekoja voi seurakunnissa tehdä alkaen pienistäkin muutoksista?
Muutosten keskellä oivana apuna toimivat arkkihiippakunnan ympäristötyöryhmän tuottama Ympäristövastuun askeleet -materiaali sekä Kirkon ympäristödiplomi, jonka avulla tähdätään kohti hiilineutraalia kirkkoa 2030.
Syksyn rovastikunnallisissa työpajoissa on tähän mennessä saatu kulkea syksyisen luomakunnan keskellä vaeltavaa messua yhdessä toimittaen, toinen toistemme ja Jumalan äärelle asettuen. Yhteisellä matkalla esiin on noussut ympäristöhuolta, tunteita ja toimintaa, vastuuta yhteisestä tulevaisuudesta. Päivissä on kuitenkin kantanut huolenpito, kiireettömyys ja levollisuus. Vaeltava messu luomakunnan keskellä juurruttaa toivoon ja tulevaisuuteen.
Yhden osallistujan sanoin:
”Merkityksellistä lähteä hautausmaalta ja palata sinne. Siihen väliin askeleita, puolukoita, omenoita, haavikon havinaa, tuulen huminaa, toivon kipinää.”
Lisätietoa: https://www.arkkihiippakunta.fi/jaetut_evaat_2025/syksy-2024-silmu-jumalanpalvelus-ja-ymparistovastuu/
https://www.arkkihiippakunta.fi/uploads/2023/12/5d341e22-ymparistovastuun-askeleet_ahpk.pdf