Aurajoen törmällä oleviin kirsikkapuihin puhjenneita kukkia ihastellessa huomasin miettiväni heitä, jotka ovat asettuneet ihmeen katselun tilaan Kokemäenjoen varrella. Missä kaikkialla on tapahtunut hidastaminen, pysähtyminenkin, sellaiseen tilaan asettuminen, jossa pian ohimenevä, hiljainen, hauras ja hento puhuttelee painokkaasti? Tilaan, jossa jokin olennainen ja aktiivinen avautuu ja paljastaa jotain sinänsä itsestään selvää mutta kuitenkin juurevaa ja siksi radikaalia?
Luomakunnan sunnuntaita vietetään jonakin seurakunnan valitsemana touko-lokakuun sunnuntaina. Luomakunnan sunnuntai avaa itsestään selvää: ihmisen tehtävä on viljellä ja varjella luomakuntaa ja toimia tuhon voimia vastaan. Luomakunnan sunnuntai avaa tilaa ja asettaa tilaan, jossa näkyy radikaali ja aktiivinen ihme: se, että on mahdollista katsella kaikkea hyvää ja olla siihen osallinen.
Luomakunnan sunnuntain avaama näkemisen tila ei etäännytä ja passivoi vaan kutsuu osallisuuteen ja aktiivisuuteen. Se kutsuu näkemään, että arkisiin asioihin avautuu radikaali luomisen ulottuvuus. Ruoka, hankinnat, liikkuminen, kiinteistöjen määrä ja niiden käyttöasteet, käytettävän energian tuotantomuodot ja energiatehokkuus, hautausmaan hoitosuunnitelma, metsäsuunnitelma, talouden ja toiminnan suunnittelu; nämä kaikki ovat aktiivisen valinnan ja hyvään osallistumisen mahdollisuuksia.
Ympäristövastuun kantaminen on arkisia tekoja arjen maailmassa tietoisena siitä, että tämä kaikki on hyvin radikaalilla tavalla lahjaa. Kristityn kysymys arjen keskellä on toki, miten tunnistaa oma luontojalanjälkensä ja vähentää sen painavuutta, mutta etenkin se, miten omilla sanoilla ja teoilla on mahdollisuus vaikuttaa luonnon kaikkinaisen hyvinvoinnin ja lajikirjon vaalimiseen—ja tämän ihmeen tilan avaamiseen edelleen muille.
Timo Helenius
https://www.kirkkovuosikalenteri.fi/kirkkovuosipaiva/luomakunnan-sunnuntai/
https://evl.fi/ymparistodiplomi/ymparistokasikirja
Ajantasalla on arkkihiippakunnan asiantuntijoiden kirjoitussarja, jossa käsitellään ajankohtaisia aiheita.