Kaikki sai alkunsa tammikuussa 2019. Suuntaa taikka suunnitelmaa ei ollut. Lähtökohtana oli Littoisten kirkonmäki ja kaunis tehtaankirkko, jossa seurakunta kokoontui ainoastaan satunnaisesti ja jouluna. Työntekijöitä projektiin liikeni osittainen pappi ja osittainen projektityöntekijä. Vaihtuva kanttori oli käytössä ainoastaan yhtenä pyhänä kuukaudessa. Uuden edessä tuntui samanaikaisesti hirmu hyvältä, mutta myös jännitti. Mitä tästä oikein tulisi? Raamit olivat vielä häilyvät, ainoastaan haavenäky elävästä kirkonmäestä oli piirtynyt kirkkaasti mieleen.
Alusta asti oli selvää, että hommaa oli lähestyttävä perinteisestä poikkeavalla tavalla. Tämä tuntui haasteelliselta, mutta on ajan myötä osoittautunut itse asiassa suureksi mahdollisuudeksi. Resurssien rajallisuus nimittäin pakotti aivan uudenlaiseen vapaaehtoislähtöiseen otteeseen, luovaan ajatteluun ja rohkeaan kokeiluun. Tästä on muodostunut kyläkirkon elämän kantava voima.
Suunnittelu aloitettiin tavalliseen tapaan ja kalenteri alkoi täyttyä kahden työntekijän varmalla otteella. Jokin tuntui kuitenkin väärältä. Heräsi kysymys, miksi me työntekijät täällä keskellä kylää kahdestaan suunnittelimme kirkonmäen elämästä. Tapahtui rohkea käänne, sillä päädyimme lopulta jättämään kalenterin tyhjäksi ja videokutsu iltapalalle ja ideointi-iltaan tuutattiin somekanavista ilmoille. Tavoitteena oli yhdessä kylän asukkaiden kanssa miettiä, mitä kaikkea voisimme pienen kirkkomme ympärille alkaa rakentaa.
Väkeä saapui hyvä määrä paikalle; tunnelma oli ennakkoluuloton, lämmin ja intoa täynnä. Myös aivan hullut ideat kirjattiin ylös. Lopulta päädyimme siihen, että kirkossa järjestettäisiin matalan kynnyksen jumalanpalvelus tai muu ilta joka sunnuntai kello 17. Jumalanpalvelukset olisivat temaattisia ja kierrossa otettaisiin huomioon musiikki, hiljaisuus, lapset ja Littoisten luonnonrikas tehdasympäristö. Myös viikon keskelle mahtui aamurukoushetkiä, mutta myös arkisempaa toimintaa. Ideapaperit täyttyivät nopeasti ja kirjatuiksi tulivat muiden muassa metsäkirkko, posetiivimessu, hiljaisuuden messu, nallekirkko, kylän romantikkojen oma kirkkohetki ja villasukkamessu. Kävijät vaihtuivat sen mukaan, mikä teema innosti ja tuntui itselle läheiseltä kullekin.
Jännityksellä vietimme pian ensimmäistä jumalanpalvelusta. Vaikka meitä oli paikalla kaksitoista osallistujaa, yhteinen hetki kaikessa intiimiydessään ylitti kaikki odotukset. Jokin kosketti. Vähitellen kävijämäärä on kasvanut ja syksyllä 2019 kaikkien pyhien keskiarvo ylitti viisikymmentä henkilöä ja jumalanpalveluksissakin kävijöitä oli keskimäärin noin kolmekymmentä. Pienen kylän kävijämäärä yllätti meidät. Iltapalveluksen tai -tilaisuuden jälkeen on tapana ollut pysähtyä hetkeksi iltapalan äärelle. Se on ollut tärkeä hetki ja eräs avaintekijä jumalanpalvelusyhteisön rakentumisen ja yhteisen jakamisen ja ideoinnin kannalta. Luottamus on syntynyt.
Maininnan arvoista on se, että musiikista on enimmäkseen vastannut kyläkirkon oma taitava ja sitoutunut bändi, jossa on mukana esilaulajat ja soittimina piano, viulu ja ukulele. Ryhmään kuuluminen sekä rento ja kannustava ilmapiiri musiikin parissa ovat tuntuneet hyvältä. Yhteistyö vastaanottavassa porukassa on ollut mukavaa, eikä se ole tuntunut ollenkaan rasittavalta tai velvoittavalta. Kohokohtia ovat tietysti olleet isommat tapahtumat, mutta myös aivan tavalliset illat ovat innostaneet.
Kantavaksi voimaksi alusta lähtien on muutoinkin muodostunut aito luottamuksellinen vapaaehtoisuus. Osoituksena tästä kylän omat erikoisuudet kuten metsäkirkko, posetiivimessu tai romantikkojen kirkkohetki toteutuvat pitkälti vapaaehtoisvoimin. Avainten valtaa on tietoisesti laajennettu koskemaan myös luottovapaaehtoisia, jotka haluavat olla mukana antamassa omaa panostaan pienen kyläkirkon elämässä. Periaatteena on, että jos haluat aloittaa jonkin toiminnan, saat avaimen ja tarpeellisen ohjeistuksen homman hoitamiseen. Kaikki on toiminut hienosti ilman ongelmia. On ilo nähdä, miten kaikki syntyy kuin itsestään yhdessä tuumin.
Aivan erityisenä asiana kirkon elämässä pitää mainita Galleria Kyläkirkko, jossa normaaliaikana avataan kaksi kertaa vuodessa uusi taidenäyttely. Kaikista valmisteluista vastaavat vapaaehtoiset. Periaatteena on, että uusi taiteilija valmistaa alttariteoksen vartavasten Kyläkirkkoon. Filosofiana on, että taide tukee ammattitaiteilijoita tarjoamalla ilmaisen tilan ja taiteilija puolestaan tuo luomansa aarteet seinille. Taide ja kirkkotila tukevat siis toisiaan, kuten historiassa on ennenkin ollut tapana. Näyttelyt on huomioitu sekä paikallisessa että valtakunnallisessa mediassa ja palaute on ollut hyvää.
Me Littoisten kirkonmäellä olemme alkaneet uskoa aivan uudella tavalla tulevaan. Kyläkirkko on osoittanut meille, miten vähenevät resurssit eivät välttämättä tiedä kirkon elämän loppua. Parhaassa tapauksessa muuttuvat olosuhteet voivat avata jopa aivan uusia mahdollisuuksia. Tarvitaan vain realiteettien hahmottamista ja myöntämistä, innostusta ja yhdessä tekemistä, aitoa kiinnostusta ja sitoutumista seurakuntaelämän rakentamiseen sekä tietysti uskoa Jumalan jatkuvaan läsnäoloon yhteisen elämän keskellä.
Daniel Räsänen, Littoisten kyläpappi
Kokemuksia ja ajatuksia jakaneet Anna-Mari Satomaa, vapaaehtoinen, Emmi Saariaho-Räsänen, vapaaehtoinen ja Tiina Aaltonen, projektityöntekijä
Kuvassa projektityöntekijä Tiina Aaltonen.
Realismi ja toivo: seurakunnat muutoksessa -hankkeessa kahdeksantoista Turun arkkihiippakunnan seurakuntaa etsii kokeilemalla uutta toimintakulttuuria, jossa seurakuntalaisen osallisuus ja vapaaehtoisuus vahvistuvat.