Kotipaikkakunnallani on pitkät perinteet seurakunnan toimintaan osallistumisesta, joskin toimintamuodot ovat vuosien saatossa kehittyneet ja saaneet uusia muotoja. Huittinen on Satakunnan viljelyaluetta, missä maatalous on ollut keskeinen asia, joka on kuulunut sukujen elinpiiriin vuosisatojen ajan. Isovanhemmat asuivat samassa pihapiirissä ja ikääntyivät kotona, missä diakonissat kävivät heitä hoitamassa. Kyläyhteisöissä pidettiin vuorotellen taloissa ”ompeluseuroja”, kinkereitä tai vaikkapa pyhäkoulua. Pyhäkoulu on erityisesti jäänyt lapsuudesta mieleen, opettaja puhui ja laulettiin tuttuja lasten virsiä. Pyhäkoululehti oli kauniisti kuvitettu ja joskus saatiin teksteihin liittyviä kiiltokuvia. Kirkon asema yhteiskunnan tukipilarina oli vakaa ja yhteyttä seurakuntaan pidettiin luonnollisena osana elämänkulkua.
Toiminta kylillä on kuitenkin hiipunut ja tilalle pitäisi saada syntymään uudentyyppistä toimintaa. Perinteinen piireihin tai iltatilaisuuksiin kokoava toiminta ei innosta nuorempia, jotka elävät maailmassa, jossa digitalisaatio valtaa alaa yhä enemmän. Etääntyminen seurakunnasta ja sen sanomasta jatkuu samalla, kun moniarvoisuus kaikkialla yhteiskunnassa kasvaa.
Nyt on ryhdyttävä kehittämään kokonaan uusia toimintamalleja tai muokattava jo käytössä olevia toimintoja tähän aikaan sopiviksi. Löytyisikö ratkaisu nuorilta itseltään? Annetaan nuorille mahdollisuus kysellä ja kyseenalaistaa asioita, kuunnellaan heitä herkällä korvalla. Meidän ei kannata luovuttaa. Tuota seurakunnasta vieraantumista voimme itse omalla käytöksellä, kristillisellä elämänkatsomuksella ja arvoilla yrittää hidastaa ja ehkäistä.
Kuva kaupunkiseurakunnan näkökulmasta saattaa olla monin tavoin erilainen. Kuitenkin meillä on yhteinen tavoite ja huoli siitä, miten innostaa ihmisiä ottamaan vastaan sanoma, jonka vaikutuspiirissä he voivat löytää todellisen perustan elämälleen.
Suuri kysymys seurakuntayhteisöön liittyen on, miten työntekijöistä, luottamushenkilöistä ja vapaaehtoisista vastuunkantajista luodaan yhteisö, joka yhdessä toisiaan tukien vie evankeliumia eteenpäin? Kaikkien seurakuntalaisten lahjat ja osaaminen pitäisi laajemmin saada esille ja käyttöön yhteisissä kokoontumisissa. Tämä edellyttää jo turvalliseksi todettujen rajojen rikkomista ja uudenlaisen työtavan hyväksymistä.
Mukaan lähtevät kohtaavat monenlaisia haasteita, joista mainittakoon aikataulujen yhteensovittaminen, viestinnän toimivuus ja resurssien saaminen yhteiseen käyttöön. On myös hyvä tiedostaa meidän ihmisten vajavuus riippumatta siitä, missä tehtävässä toimimme. Epäonnistumisen pelko ei saisi olla esteenä ryhtyä seurakunnan vapaaehtoiseksi.
Vapaaehtoisille voimme antaa mahdollisuuden itse esittää tehtäväalueita, missä he haluavat toimia ja mitä taitoja heillä on. Sitoutuminen esim. säännölliseen toimintaan ei aina onnistu, mutta auttavia käsiä ja sanoman saattajia tarvitaan myös satunnaisiin tapahtumiin.
Vapaaehtoistyön organisoinnille työyhteisössä pitää luoda mahdollisuudet. Työn laajempialainen kehittäminen jää helposti puhumisen tasolle. Pitää olla vastuuhenkilöt ja heillä ajalliset ja taloudelliset mahdollisuudet hoitaa tehtävää. Vaikka vapaaehtoistyö itsessään on jo palkitsevaa, vapaaehtoisten palkitsemiseen on kuitenkin hyvä kehittää kullekin seurakunnalle sopivat keinot.
Luotuaan ihmisen Jumala siunasi heidät ja tämän jälkeen Hän lepäsi työstään. Myös me voimme kokea erityisen siunauksen, jonka saamme usein hiljaisina hetkinä ”kahdenkeskisissä kehityskeskusteluissa” Suuren Työnantajan kanssa. Joskus levähtäminen onkin tärkein tehtävämme valmistautumisessa seuraavaan työnjakoon evankeliumin viemiseksi kaikille kaikkialla.
Aila Hänninen ja Sinikka Ritakallio
kirjoittajat toimivat vapaaehtoistyöntekijöinä ja luottamushenkilöinä Huittisten seurakunnassa
(pääkuvassa Sinikka Ritakallio kolmas vasemmalta, alakuvassa Aila Hänninen toinen oikealta)
Realismi ja toivo: seurakunnat muutoksessa -hankkeessa kahdeksantoista Turun arkkihiippakunnan seurakuntaa on kahden vuoden ajan vahvistanut verkostoja ja vapaaehtoistoimintaa, etsinyt ja kokeillut erilaisia toimintamalleja ja avannut tietä uudelle toimintakulttuurille, jossa seurakuntalaisen osallisuus ja vapaaehtoisuus vahvistuvat.