Aluehallintoviraston (AVI) nettisivuilla kerrotaan ohjeistuksen tilanteesta seuraavaa:
”Milloin aluehallintovirastot tekevät päätökset hallituksen 4.5. linjaamista uusista kokoontumisrajoituksista ja antavat asiasta lisätietoa?
Sosiaali- ja terveysministeriön ohjauskirjeen mukaisesti aluehallintovirastot jatkavat päätöksiään yli 10 hengen yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten kieltämisestä 31.5.2020 asti. Kesän tapahtumia koskevia päätöksiä ei tehdä tässä vaiheessa. Ministeriö antaa ohjauskirjeen kesän osalta myöhemmin, jonka jälkeen päätökset valmistellaan aluehallintovirastoissa.
Kesän tapahtumakirjo on laaja – mukaan lukien myös huvi- ja eläinpuistot, leirit, tivolit, urheilukilpailut jne. Kesäkuun alussa voimaan tulevia uusia päätöksiä pitää valmistella huolellisesti.
Ohjeita ja kriteereitä ei vielä ole, emmekä sen vuoksi pysty vielä antamaan vastauksia kesää koskeviin tapahtumakohtaisiin kysymyksiin. Aluehallintovirastot valmistelevat kesää koskevat päätökset toukokuun loppuun mennessä ja tiedottavat niistä sen jälkeen. Lisäämme verkkosivuillemme vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin sitä mukaa, kun uutta ohjeistusta saadaan.”
Tuomiokapituli suosittelee päiväleirejä ennen juhannusta
Seurakunnissa on suuri paine tehdä ratkaisut kesän rippikoululeirien suhteen. Kuten edellä olevasta lainauksesta käy ilmi, viranomaisten ohjeita odotellaan edelleen. Tuomiokapitulista suositellaan piispojen linjauksen (5.5.) mukaisesti, että ennen juhannusta seurakunnissa järjestetään päiväleirejä. Osassa seurakuntia joudutaan ratkaisuja tekemään jo koko kesän osalta ja päätöksiin vaikuttavat leirien määrä, tilat ja muut paikalliset olosuhteet. Mikäli seurakunnissa päädytään päiväleireihin, on tärkeää suunnitella toiminta siten, että siitä muodostuu nuorille hieno rippikoulukokemus korona-aikana.
Osassa seurakunnissa eri puolilla Suomea on päätetty, että rippikoulut pidetään leirimuotoisina, vaikka viranomaisten lopullisia ohjeita ei olekaan vielä saatu. Kun seurakunnissa tehdään päätöksiä, rohkaisemme seurakuntia tässä epäselvässä tilanteessa olemaan yhteydessä paikallisiin terveysviranomaisiin tilojen turvallisuuden suhteen.
Muistutamme siitä, että paikallisilla viranomaisilla on tartuntatautilain nojalla mahdollisuus tehdä valtakunnallisesta linjasta poikkeavia ratkaisuja. On mahdollista, että epidemia leviää tietyillä paikkakunnilla enemmän ja paikallisten terveysviranomaisten määräykset vaikuttavat aina myös seurakunnan toimintaan.
Suojautumiseen ja terveysnäkökulmiin liittyen kirkko saa tarkempia ohjeita viranomaisilta ennen kesää.
Viestintää mahdollisista sairaustapauksista johtavat aina terveysviranomaiset. Terveyteen liittyvissä asioissa seurakunnan ei siis tule tiedottaa tai antaa oma-aloitteisesti lausuntoja, vaan sopia kaikista pelisäännöistä aina terveysviranomaisten kanssa. Seurakunnan viranhaltijoiden ei tarvitse myöskään tehdä toimenpiteitä ihmisten eristämiseksi tai tavoittamiseksi. Mahdollisen altistuksen saaneisiin ollaan aina suoraan yhteydessä epidemiologian yksiköstä terveysviranomaisten toimesta ja heidät määrätään tartuntalain nojalla karanteeniin. Mahdollisista sairaustapauksista tulee aina viestiä kirkkoherralle, joka johtaa kriisiviestintää seurakunnissa. Asiat tulee viestiä myös tuomiokapituliin.
Koronavirusepidemiasta johtuvia rajoituksia ja poikkeusjärjestelyjä puretaan 14.5.2020 alkaen varhaiskasvatuksessa ja koulutuksessa. Ministeriöt ovat ohjeistaneet kouluja uudesta tilanteesta, ja näistä ohjeista on hyötyä, kun seurakunnat valmistautuvat kesätoimintaan:
https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/opetustoimi-ja-koronavirus
https://valtioneuvosto.fi/documents/10616/22150002/THL+OKM+ohje+kouluihin+04052020.pdf
Jumalanpalvelukset ja kirkolliset toimitukset
Nykyiset ohjeet jumalanpalvelusten toimittamisesta ovat voimassa 31.5. saakka.
1.6. alkaen jumalanpalveluksia voidaan toteuttaa läsnäolevan seurakunnan kanssa. Tarkasta väkimäärärajoituksesta joudumme edelleen odottamaan AVI:n ja eri ministeriöiden linjauksia.
Jumalanpalveluksen turvalliseen toteuttamiseen vaikuttavat käytössä oleva tila ja sen mahdollistamat turvavälit. Seurakunnassa tulee arvioida kunkin kirkon koon mukainen väkimäärä, joka voi osallistua jumalanpalvelukseen siten, että turvaetäisyydet säilyvät. On mahdollista, että tilanne muuttuu ja suurissakin kirkoissa määrää joudutaan pienentämään siitä, minkä turvavälit teoriassa sallisivat. Turvaväleistä ei voida rajoitusten voimassaolon aikana tinkiä, ja siksi esimerkiksi suuret konfirmaatiot eivät ole kesän aikana mahdollisia.
Turvaetäisyydet huomioon ottava istumajärjestys tulee merkitä kirkkoon sopivalla tavalla, ja sen noudattamista on valvottava. Saman perheen jäsenten ei tarvitse pitää turvaväliä toisiinsa. Seurakuntalaisille on hyvä viestiä, mikä kunkin kirkon poikkeusolojen ajan kapasiteetti on, kunhan AVI:n ohjeet on saatu.
Jumalanpalvelukseen ei tule osallistua, mikäli työntekijällä tai seurakuntalaisella on flunssan oireita tai muita hengitystieoireita. Tästä tulee viestiä selkeästi.
Jumalanpalveluksessa laulamiseen liittyy vielä avoimia kysymyksiä. Turvaväleistä huolimatta laulaminen saattaa voimakkaan uloshengityksen vuoksi muodostaa riskitekijän. Asiasta annetaan tarvittaessa lisäohjeita.
Hygieniasta tulee huolehtia pitämällä saatavilla käsidesiä ja kehottamalla ihmisiä pesemään kätensä kirkkoon tullessaan, mikäli kirkossa on siihen mahdollisuus. Ihmisiä ei tule kätellä ovilla eikä rauhantervehdyksen merkiksi.
Jumalanpalveluksissa on 1.6. alkaen mahdollista myös viettää ehtoollista. Tähän liittyvistä suosituksista ja käytännöistä tiedotetaan tarkemmin myöhemmin.
Jumalanpalveluksien striimaamisia suositellaan jatkettavaksi. Niiden tavoittavuus on osoittautunut hyväksi, ja niiden avulla on mahdollista tuoda iloa ja lohtua etenkin riskiryhmiin kuuluville, joita kehotetaan edelleen välttämään kokoontumisiin ja yleisötilaisuuksiin osallistumista.
Kirkollisissa toimituksissa kymmenen hengen rajoitus on voimassa 31.5. asti. Rajaa nostetaan 1.6. lukien 50 henkilöön (piispojen ohjeistus 5.5.). Mikäli henkilömäärä muuttuu, tästä ohjeistetaan seurakuntia.
Seurakunnan on edelleen arvioitava toimituskäytössä olevat tilansa ja asetettava tilakohtaiset rajoitukset sille, kuinka monta ihmistä tilassa voi toimituksen ajan olla turvavälejä noudattaen. (ks. Jumalanpalvelukset yllä). Muualla kuin seurakunnan tiloissa järjestettävissä toimituksissa on syytä tehdä samanlaista tila-arviointia yhdessä järjestäjien ja tilan omistajien kanssa.
Konfirmaatiot
Konfirmaatioita koskevat samat rajoitukset kuin jumalanpalveluksia yleensä (ks. yllä), ja niidenkin suhteen on syytä varautua mahdollisiin muutoksiin.
Seurakunnat päättävät konfirmaation järjestämisestä omasta tilanteestaan käsin huomioiden viranomaisten ohjeet, henkilömäärät ja jumalanpalveluselämää koskevat ohjeet. Konfirmaation järjestäminen ulkotiloissa on myös mahdollista. Konfirmaatiota voidaan järjestää esimerkiksi seuraavasti:
- Konfirmaatiot pidetään alkuperäisen suunnitelman mukaan ottaen huomioon henkilömäärärajoitukset.
- Konfirmaatio toteutuu pienryhmissä kesällä. Rippikouluryhmä jaetaan pienryhmiin ja pienryhmien nuorille sekä heidän lähimmilleen järjestetään omat konfirmaatiomessut vallitsevia kokoontumisrajoituksia ja muita ohjeita noudattaen.
- Konfirmaatio siirretään elokuulle tai myöhempään ajankohtaan syyskaudella. On kuitenkin syytä huomioida, että syksyn tautitilanteesta tai syksyllä voimassa olevista rajoituksista ei tässä vaiheessa ole tietoa. Siirrossa on huomioitava myös työjärjestelyt ja valtakunnalliset nuorten juhlatilaisuudet kuten alustava suunnitelma valmistuvien yhteisestä juhlatapahtumasta 28.8. tai 29.9. sekä joulukuun alussa 2020 järjestettävä itsenäisyys-, valmistujais- ja ylioppilasjuhla.
Kummien läsnäolo konfirmaatiossa on hyvä ottaa mahdollisuuksien mukaan huomioon.
Konfirmaation striimaamiseen ja siitä tiedottamiseen on syytä panostaa.
Kirkkojen aukiolot kesällä
Tiekirkkokausi 2020 on peruttu. Seurakunnat voivat kuitenkin oman harkintansa mukaan pitää kirkkojaan auki kesällä. Kirkoissa on oltava mahdollisuus käsienpesuun tai desinfiointiin. Turvaväleistä on pidettävä huolta eikä kirkkoon saa ottaa kerrallaan yli 50 hengen ryhmiä.
Seurakunnat, jotka ovat päättäneet pitää kirkon ovet avoinna kesällä 2020, voivat ilmoittaa kirkon aukioloajat tiekirkot.fi -verkkosivustolla.
Työkyvyn tukeminen poikkeustilanteessa
Epäselvä tilanne kuormittaa seurakunnan työntekijöitä tällä hetkellä paljon.
Yleisen turvallisuuden ja hygienian lisäksi toiminnan suunnittelussa tulee ottaa huomioon työsuojelun näkökulma. Kirkkoherra johtaa seurakunnan toimintaa ja on vastuussa seurakuntansa alueella jumalanpalveluksen, kirkollisten toimitusten ja sananjulistuksen hoitamisesta sekä yksityisen sielunhoidon harjoittamisesta. Hän on seurakunnan jumalanpalveluksissa, kirkollisissa toimituksissa ja muussa hengellisessä työssä toimivien viranhaltijoiden ja työntekijöiden ylin esimies (KJ 6:13). Työnantajalla on velvollisuus tehdä tilanteen mukainen riskiarvio ja ohjeistaa, miten toimitaan, sekä huolehtia työntekijöiden työturvallisuudesta.
KEVA on koonnut ohjeita poikkeusolojen työkykyjohtamiseen. Oheisen linkin takaa löytyy ohjeet esimiehille, kuinka toimia työyhteisössä kriisin aikana ja sen jälkeen: https://www.keva.fi/tyonantajalle/tyoelamapalvelut/johda-tyohyvinvointia/#1959206a
Sekä HR:lle aktiivisen tuen toimintamallista kriisitilanteessa: Aktiivinen tuki pitkittyneessä kriisitilanteessa.pdf