Uskonnolliset yhteisöt ovat merkittäviä yhteiskunnallisia toimijoita. Siksi useimpien maiden lainsäädännössä määritellään uskonnollisten yhteisöjen suhdetta valtioon. 3.6 miljoonan jäsenen Suomen ev.lut. kirkko on iso toimija, eikä valtiolle ole yhdentekevää, miten kirkko maassamme temmeltää.
Suomessa on moderni uskonnonvapauslaki, joka korostaa yksittäisen kansalaisen ja uskonnollisten yhteisöjen oikeutta harjoittaa ja ilmaista omaa uskoaan. Lain lähtökohta on uskonnoille myönteinen, mutta lain käytännön sovelluksissa uskonto halutaan häivyttää julkisesta tilasta.
Laajapohjainen työryhmä pohtii uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksen kehittämistä. Yhteiskuntarauhan ja yleissivistyksen kannalta on tärkeätä, että julkisten koulujen opetussisältöön kuuluu tutkimukseen perustuva kriittinen tieto eri uskonnoista ja vakaumuksista sekä niiden yhteiskunnallisesta merkityksestä. Evankelis-luterilaisen uskonnon opetus täyttää nämä kriteerit kirkkaasti.
Verotusoikeus on suvereenisti valtion määräysvaltaan kuuluva asia. Kirkollisvero on teknisesti kätevä, mutta kirkolle paljon rahaa maksava keino hoitaa miljoonaluokassa olevan jäsenistön jäsenmaksukeräys.
Keväällä 2023 eduskunta hyväksyi kitisten 15 vuotta valmisteilla olleen uuden kirkkolain. Hallintovaliokunta kuitenkin edellytti mietinnössään, että kirkkolain säätämisjärjestystä tulee eräin osin arvioida uudelleen. Taustalla on se, että eduskunnan valta määrätä kirkkolain sisällöstä on rajallinen.
Kirkon ja valtion suhdehalkopinon ympärillä kuhisee. Eri tahot tökkilöivät isoja halkoja. Jottei pino hallitsemattomasti lossaisi, kirkossa kannattaisi pikaisesti muodostaa kirkas näkemys ainakin kahdesta asiasta: Mikä on valtion rooli ja toimintapiiri suomalaisessa yhteiskunnassa nyt ja tulevaisuudessa sekä millaista asemaa ja tehtävää kirkko tavoittelee uskonnollisesti moninaistuvassa ja kansainvälistyvässä maassamme.
Mika Nokelainen
Ajantasalla on arkkihiippakunnan asiantuntijoiden kirjoitussarja, jossa käsitellään ajankohtaisia aiheita.