Työuupumus ja sen uusiutuminen koskettaa merkittävää osaa työikäisistä. Näin kerrottiin vuoden alussa julkaistussa laajassa tutkimuksessa, jossa kyselytutkimukseen vastanneista 26 prosenttia oli kokenut työuupumuksen kerran aiemmin. Lisäksi noin joka seitsemäs ilmoitti työuupumuksen uusiutuneen kaksi tai kolme kertaa. Uupumuksen taustalla olivat usein työssä koettu kiire, johtamisen ja keskustelun puute. Uusiutumista vaara oi ilmeinen silloin kun työtekijä jäi yksin ratkomaan tilannetta.
Nelivuotiskertomus pysähtyi myös hetkeksi tämän teeman äärelle: ”Työmäärän liiallisuus, työyhteisön tuen puute ja hengellisen elämän/kutsumuksen heikkeneminen mainitaan riskitekijöinä.” Samalta kuulostaa kuin edellä, lisäten tuon hengellisen ulottuvuuden.
Yhtenä lääkkeenä molemmissa tapauksissa tarjotaan työ merkityksellisyyden löytämistä ja yhdessä tekemistä.
Mutta entä jo molemmat ovat hukassa? Palasin reilu viikko sitten Caminolta – patikoin Portugalin puolelta Santiago de Compostelaan. Tärkein mitä ehkä tapahtui, oli hidastaminen ja yksinkertaistaminen. Ajattelen niiden olevan lääkkeitä myös silloin kun merkitys tuntuu olevan hukassa ja kiire ei tunnu helpottavan. Hidastaessa kuulee paremmin, näkee tarkemmin ja löytää ehkä jotain sellaista mikä on ollut kadoksissa.
Tätä kirjoittaessa Jaetut Eväät rovastikuntakiertueen viimeinen kierros on käynnissä. Erään osallistujan sanat jäivät mieleen: ”Kiitos kun sanottiin ettei tänään tarvitse miettiä kaikkea työn kautta”. Tila, jossa voi kuulostella yksin ja yhdessä missä on menossa, mitä kaipaa ja mihin on kutsuttu, auttaa palautumaan perusasetuksiin.
Perusasetus kirkon työssä on kuunnella Jumalaa, toisiamme ja itseämme.