Opetusministeri Anders Adlercreutzin valtiovallan tervehdyspuhe loppiaisen juhlalounaalla Turun linnassa 6.1.2026.
Arvoisa arkkipiispa, piispat, kutsuvieraat, hyvät ystävät.
Ärade ärkebiskop, biskopar, inbjudna gäster, bästa vänner.
On kunnia saada olla mukana aloittamassa tätä juhlavuotta – Sydämen sivistystä 750 vuotta – sivistyksen, kulttuurin ja julkisen hallinnon juhlavuotta – yhdessä teidän kanssanne.
Se, että Turun arkkihiippakunta on voinut toimia jo kolmen neljäsosan millenniumin ajan, on saavutus, joka ansaitsee syvää kunnioitusta. Olen numeroiden kanssa sen verran hyvä – vaikka nykyisin toimin poliitikkona – että uskallan todeta sen olevan jopa pidempi aika kuin edustamani puolue on ollut hallituksessa.
Suomen opetus- ja kirkkoministerinä minusta tuntuu erityisen hyvältä saada tuoda teille valtiovallan tervehdys tänään.
Jos on jotakin, mitä meidän kaikkien – niin poliitikkojenkuin kirkon edustajien, niin kansakuntana, alueena kuin maailmana – täytyy nähdä ja vaalia, se on juuri sydämen sivistys.
Maailmamme on vuosisatojen saatossa monin tavoin kehittynyt ja muuttunut parempaan päin, ja tässä kehityksessä kirkon panos on ollut täysin korvaamaton. Ilman sitä kansansivistystyötä, jonka ansiosta ihmiset oppivat lukemaan Raamattuaan, ei moni asia olisi edennyt.
Våra skolor startades av kyrkan, med början i katedralskolan i Åbo, som också firar i år. I den högre utbildningen utgjorde studier i teologi också grunden för alla andra ämnen. Också utvecklingen av vår hälsovård under medeltiden påbörjades av kyrkan. Våra politiska reformer har också starkt kopplats ihop med kyrkans budskap och det uppvaknande som skedde när människor började ta det budskap kyrkan förmedlade på allvar. Kyrkans, religionens och den kristna trons roll när det gäller konsten, musiken och framväxandet av vår egen kultur har också varit helt avgörande.
Kyrkan bjöd i många fall på både inspiration till och finansiering av den konst som producerades.
Keskustelu uskonnon roolista yhteiskunnassamme nousee esiin säännöllisin väliajoin. Tämä on meille tuttua. Siinä keskustelussa haasteeksi muodostuu samat tekijät, jotka tekevät yhteiskunnallisen keskustelun muutenkin vaikeaksi tässä nopeasti muuttuvassa maailmassamme. Mistä nykyhetki modostuu ja mikä on tällä hetkellä synnytetyn uuden tiedon ja ymmärryksen suhde perinteisiimme, kulttuurihistoriaamme ja ajatukselliin viitekehyksiimme?
Luulen, että tämän kesksutelun vaikeus osittain heijastaa sitä vaikeutta, tai haastetta, joka liittyy kysymykseen siitä, mitä tarkoittaa olla ihminen ja elää muuttuvassa yhteiskunnassa – yhteiskunnassa, jossa yhteys juuriimme helposti heikkenee ja jossa emme aina täysin ymmärrä sitä, mitä näemme ympärillämme.
Minun tarvitsee tuskin vakuuttaa ketään tässä seurueessa, mutta pidän tärkeänä, että me kaikki pysähdymme pohtimaan, mistä tulemme,mistä kumpuavat käsityksemme oikeasta ja väärästä, ja mistä tarpeemme kehittyä ja pyrkiä eteenpäin juontuu.
Kirkko instituutiona on ehkä harvemmin ollut täysin yksimielinen kehityksessään, mutta kehitys on silti aina jatkunut – ja jatkuu yhä tänäänkin. Sekä teidän, että minun ihan henkilökohtaisesti, samoin kuin edustamiemme organisaatioiden, on aina pyrittävä parempaan, niin vaikeaa kuin sen määritteleminen hetkessä joskus onkin, ja kuljettava eteenpäin.
Tänään näemme kuitenkin kehityssuuntia sekä lähellä että kaukana, jotka haastavat pyrkimyksiämme kohti suurempaa oikeudenmukaisuutta ja oikeansuuntaista edistystä.
Tässä maailman myllerryksessä olen siksi erityisen, ja vilpittömästi, kiitollinen teidän äänestänne yhteiskunnassa. On tärkeä, että kirkko puhuu – ja myös vaikeista, meitä jakavista aiheista.
Me poliitikot tarvitsemme haastamista; meidän on saatava palautetta ympäriltämme, sekä silloin, kun olemme oikealla tiellä että silloin, kun olemme eksyneet. Valtiovallan ja kirkon välinen suhde Suomessa on ainutlaatuinen, ja olen kiitollinen dialogistamme ja kirkon äänestä yhteiskunnassamme.
Vi politiker behöver bli utmanade, vi behöver få höra när vi är på rätt väg och när vi gått fel. Relationen mellan statsmakten och kyrkan i Finland är unik. Jag är tacksam för den röst ni i kyrkans ledning har i vårt samhälle och för den dialog vi har. Jag är speciellt tacksam för den roll kyrkan tagit i diskussionen om våra gemensamma, centrala värderingar i en tid där polariseringen ofta gör den diskussionen speciellt svår.
Joskus pöydät ja jakkarat on kaadettava kumoon – ei ainoastaan temppelissä, vaan myös yhteiskunnallisessa keskustelussa.
Isänmaa tarvitsee teitä yhä 750 vuoden jälkeen. Ne haasteet, joiden edessä sielumme seisovat, ovat tunnetusti ikuisia. Ja sydämemme tarvitsevat sydämen sivistystä aivan yhtä lailla vuonna 2026, kuten tulevina vuosikymmeninä – ja vuosisatoina.
Tack för att ni finns och allt gott inför nästa millennium.
Kiitos, että olette olemassa, ja kaikkea hyvää myös tulevalle millenniumille.