Alttarikaide ja ehtollismaljat.
Etusivu / Työura kirkossa / Hakeutuminen papinvirkaan

Hakeutuminen papinvirkaan

Turun arkkihiippakuntaan töihin haluavan työllistyminen voi tapahtua useaa eri kautta. Osa viroista on julkisesti tiedossa kirkon työpaikkatorilla. Seurakunnat ilmoittavat tuomiokapitulin hiippakuntapastorille tiedon vapaista viroista sekä viransijaisuuksista, joiden täytöstä tuomiokapituli päättää.

Hakija voi ottaa yhteyttä hiippakuntapastoriin joko soittamalla tai lähettämällä vapaamuotoisen esittelykirjeen ja CV:n tai portfolion seurakuntaelämän tuntemisesta. Hakemuksen saapumisen jälkeen hiippakuntaan töihin haluava saa kutsun piispan/arkkipiispan haastatteluun, jossa keskustellaan edellytyksistä papin virkaan sekä kysytään haastateltavan suuntautumista eri alueille ja työaloille. Piispan haastattelussa ollut teologian maisteri laitetaan myönteisessä tapauksessa nk. odotuslistalle.

Hakija voi itsekin olla yhteydessä seurakuntiin.

Sopivan viran tai viransijaisuuden löytyessä tuomiokapituli sekä piispa/arkkipiispa päättävät teologian maisterin pappisvihkimyksestä. Virkojen täytössä painotetaan tärkeimpänä maisterin soveltumista kyseessä olevaan tehtävään.