Hiippakuntadekaani, teologian ja filosofian maisteri Mari Leppänen (s. 1978), on Turun arkkihiippakunnan piispanvaalin 2. ehdokas. Valitsijayhdistys jätti valitsijayhdistyksen perustamisasiakirjan tuomiokapituliin 12.8.2020.
Mari Leppänen on työskennellyt Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulin hiippakuntadekaanina vuodesta 2019. Leppänen on toiminut aiemmin muun muassa piispan erityisavustajana, seurakuntaavaalien projektipäällikkönä Kirkkohallituksessa sekä pappina Liedon seurakunnassa.
Turun arkkihiippakunnan piispanvaalin ehdokasasettelu alkoi 6.7. ja päättyy 7.9. Ehdokkaan voi asettaa valitsijayhdistys, jonka muodostaa vähintään 30 vaalissa äänioikeutettua henkilöä.
Turun arkkihiippakunnan piispan vaalissa äänioikeutettuja on kaikkiaan 1192. Äänioikeutettuja ovat kaikki arkkihiippakunnan papit ja lehtorit sekä heidän lukumääräänsä vastaava määrä maallikkovalitsijoita. Suhdeluku on siis puolet ja puolet. Maallikkovalitsijoista suurin osa on arkkihiippakunnan seurakuntien edustajia. Kirkkovaltuustot ja seurakuntaneuvostot ovat paikallisesti valinneet omat edustajansa. Seurakuntakohtainen valitsijoiden lukumäärä vaihtelee seurakunnan koon mukaan. Näin valittujen lisäksi äänioikeutettuja maallikkovalitsijoita ovat myös hiippakuntavaltuuston maallikkojäsenet, Turun arkkihiippakunnasta kirkolliskokoukseen valitut maallikkoedustajat, tuomiokapitulin lakimiesasessori ja tuomiokapitulin maallikkojäsen.
Turun piispanvaali järjestetään rovastikunnittain 5.11.2020. Mikäli kukaan ehdokkaista ei saa ensimmäisessä vaalissa yli puolta annetuista äänistä, toinen vaali järjestetään kahden eniten ääniä saaneen ehdokkaan kesken 3.12.2020.
Uusi piispa aloittaa virassa 1.2.2021 ja hänet vihitään virkaansa 7.2.2021 Turun tuomiokirkossa. Turun arkkihiippakunnan piispa Kaarlo Kalliala siirtyy eläkkeelle 31.1.2021.
Aiemmin piispanvaaliin ehdolle on asetettu myös Turun Mikaelinseurakunnan kirkkoherra Jouni Lehikoinen.
Lisätietoja:
Mari Leppäsen valitsijayhdistyksen asiamies Kerttu Palmunen, p.044 570 4547, kerttu.pal@gmail.com
Turun arkkihiippakunnan lakimiesasessori Matti Mäkinen, p. 040 077 4311, matti.makinen@evl.fi
Turun arkkihiippakunnan hiippakuntapastori Pauliina Järvinen, p. 040 012 6515, pauliina.jarvinen@evl.fi (viestintä)
Turun arkkihiippakunnan piispanvaalisivut