Piispantarkastuksen ohjeita
Piispan tulee toimittaa tarkastuksia hiippakuntansa seurakunnissa ja seurakuntayhtymissä. Piispantarkastuksen tarkoituksena on tukea ja ohjata seurakunnan hengellistä elämää ja toimintaa sekä hallinnon ja taloudenhoidon kehittämistä. Piispa määrää piispantarkastuksen ajan, laajuuden ja ohjelman sekä häntä avustavat henkilöt. Piispa voi määrätä, että tarkastuksessa käytetään apuna asiantuntijoita.” (Kirkkojärjestys 4:7)
Nykyaikainen piispantarkastus on matalakynnyksinen ja keskusteleva prosessi. Tarkastuksessa käsitellään seurakunnalle tärkeitä asioita, kohdataan ja keskustellaan sekä katsotaan tulevaan piispan kanssa. Mukana on seurakunnan työntekijöitä, luottamushenkilöitä, alueen asukkaita, verkostokumppaneita ja piispa seurueensa kanssa.
Piispantarkastukseen kuuluu mm. piispantarkastuksen suunnittelupäivä, ennakkokysely luottamushenkilöille ja työntekijöille, talouden ja hallinnon tarkastus, piispan vierailupäivät seurakunnassa, piispanmessu, piispan lausunto sekä piispantarkastuspöytäkirja.
Arkkihiippakunnassa piispantarkastuksia toteuttavat omilla vastuualueillaan arkkipiispa Tapio Luoma ja Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen.
Piispojen kansliat ovat hyvissä ajoin ennen tarkastusta yhteydessä seurakuntaan ja sopivat ajankohdista.
Piispantarkastuksen kokonaisuus:
- Piispantarkastuksen suunnittelupäivä tuomiokapitulissa (tai muu sovittu tapa). Mukana arkkipiispa/piispa, srk:n johtavat viranhaltijat ja luottamushenkilöpuheenjohtajat, lääninrovasti, pappisasessori ja tuomiokapitulin henkilöstöä.
- Ennakkokysely työyhteisölle ja luottamushenkilöille
- Vierailupäivien suunnittelu ja yhteydenpito
- Viestintä ja messun suunnittelu
- Hallinnon ja talouden tarkastus
- Piispan vierailupäivät seurakunnassa
- Piispanmessu
- Palautteen kerääminen
- Kehittämistyö jatkuu seurakunnassa. Mahdollisuus saada tukea tuomiokapitulista.
- Piispantarkastuspöytäkirjan käsittely tuomiokapitulin istunnossa.
- Seurakunnan vastaus piispantarkastuspöytäkirjaan 6 kk kuluessa
Talouden ja hallinnon tarkastus
Talouden ja hallinnon tarkastuksesta vastaa lakimiesasessori yhdessä talouden asiantuntijan ja pappisasessorin kanssa. Tarkastuksessa läpikäydään ja kehitetään seurakunnan hallintoa ja taloudenpitoa. Se on myös mahdollisuus kehittää toimintatapoja ja toimintakulttuuria, saada tukea ja katsoa tulevaan.
Piispantarkastusten toteutuminen
- Kokemäen seurakunta 2026
- Laitilan seurakunta 2026
- Paattisten seurakunta 2026
- Piikkiön seurakunta 2025
- Liedon seurakunta 2025
- Nousiaisten seurakunta 2025
- Nakkilan seurakunta 2025
- Turun Katariinanseurakunta 2024
- Rauman seurakunta 2024
- Säkylä-Köyliön seurakunta 2024
Lisätietoja: Mirkka Torppa