Arkkihiippakunnan Realismi ja toivo -hankkeen hankeseurakuntana toimivat Raision ja Salon seurakunnat, jotka laativat yhteistä vapaaehtoistoiminnan laatukäsikirjaa. Käsikirjaa tehdään yhteisessä noin puolitoista vuotta kestävässä Raision seudun koulutuskuntayhtymä Rasekon Tuotekehitystyön erikoisammattitutkintokoulutuksessa.
Koulutuksessa on mukana 16 kahden seurakunnan työntekijää. He laativat yhdessä laatukäsikirjan tukemaan molempien seurakuntien vapaaehtoistoimintaa. Koulutuksessa paneudutaan tuote- ja palvelukehityksen ja innovoinnin kysymyksiin ja se tuottaa osaamista niin projektin vetämiseen, palvelumuotoiluun, brändin rakentamiseen kuin asiakkuuden hallintaan. Koulutuksen käyneet saavat tutkintotodistuksen.
Opinnot tehdään oppisopimuksella, mikä tarkoittaa työntekijän näkökulmasta uuden oppimista työn ohessa omaa työtä kehittämällä. Seurakunnalle oppisopimuskoulutus antaa edullisesti uutta osaamista ja kehittämiseen motivoituneita työntekijöitä.
Raision seurakunnan ympäristöasiantuntija, projektikoordinaattori Hannele Siltala on toiminut on toiminut kahden seurakunnan yhteisen kehittämisprosessin vetäjänä. ”On ollut arvokasta, että on saatu mahdollisuus kehittää seurakunnan vapaaehtoistoimintaa koulutuksen kautta yhdessä ja tavoitteellisesti”, iloitsee Siltala. Kun vapaaehtoistyön koordinoinnin tarve on kasvanut seurakunnissa, on nähty tärkeäksi kirjoittaa auki yhteiset pelisäännöt ja tehdä prosessi näkyväksi.
Koulutus tukee seurakunnan toiminnan kehittämistä ja antaa osallistujille uutta näkökulmaa seurakunnan perustyön kehittämiseen. Kun kysymys on vapaaehtoistoiminnasta, pyritään kehittämistyötä tekemään yhdessä vapaaehtoisten kanssa.
Lisätietoa koulutuksesta löytyy täältä»
Minna Törrönen