Helmikuussa 1865 Keisari Aleksanteri II antoi Suomen suuriruhtinaanmaata koskevan ”kunnallis-asetuksen”. Sen ensimmäisen pykälän mukaan ”Kukin seurakunta maalla on itsepäällensä erinäinen kunta, jonka jäsenten tulee, laissa määrättyin rajain piirissä, hoitaa yhteiset järjestys- ja talousasiansa.”
Vuosisatojen ajan seurakunnat olivat hoitaneet koulu- ja sosiaalitointa. Kunnallisasetuksen myötä nämä tehtävät siirtyivät kunnille. Uusi organisaatio ja sille annettujen tehtävien hoitaminen ja kehittäminen tiesi lisäkustannuksia. Oli saatava rahat uusien koulujen, kunnalliskotien ja sairaaloiden rakentamiseen sekä opettajien, lääkärien ja muiden toimihenkilöiden palkkaamiseen. Ensimmäiseksi kuntiin palkattiin ”ryöstövoudit”, joiden tehtävä liittyi verojen ja maksujen keruuseen sekä ulosottotoimintaan.
Kunnallisasetuksen pohjalta muodostui yhä edelleen hyvin yleinen käytäntö, että kunnan alueella toimii samanniminen itsenäinen seurakunta. Mutta toisinkin on mahdollista toimia. Arkkihiippakunnassa on useita alueita, joissa kunta on itsenäinen, mutta seurakunta on liittynyt johonkin toiseen seurakuntaan. Tällaisia alueita ovat esimerkiksi Aura, Karvia, Koski, Marttila ja Siikainen.
Vasta valittu kirkolliskokous saanee käsiteltäväkseen aloitteen seurakuntarakenneuudistuksesta. Sitä käsiteltäessä pitäisi huolellisesti arvioida, millainen riippuvuussuhde seurakunnan ja kunnan välillä tulevaisuudessa on. Ei ole välttämättä seurakunnallisen työn edun mukaista, että kuntaliitoksessa seurakunta joutuu roikkumaan kunnan kannoilla.
Arviointitarvetta lisää kuntatalouden synkkenevä taivas. Asiantuntija-arvioiden mukaan ilman veronkorotuksia lähes 150 kunnan vuosikate painuisi negatiiviseksi vuonna 2030. Viime vuonna negatiivisen vuosikatteen tehneitä kuntia oli 13. Näkymät enteilevät rymäkkää kuntakentässä ja todennäköisesti myös kuntaliitoksia.
-Mika Nokelainen
#Ajantasalla on arkkihiippakunnan asiantuntijoiden kirjoitussarja, jossa käsitellään ajankohtaisia aiheita.