Siirry pääsisältöön
Turun arkkihiippakunta
  • Palaute
  • Uutisarkki
  • Yhteystiedot
  • Etusivu
  • Tietoa hiippakunnasta
  • Päätöksenteko
  • Tukea työhön
  • Työura kirkossa
  • Ohjeita
  • Kalenteri
  • Pyhiinvaellus
  • 750-vuotisjuhla

Seurakuntien varautuminen koronaviruksen varalta

2.3.2020

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tulee turvata kaikissa tilanteissa hengellisen elämän hoito ja hengellinen toiminta sekä huolehtia seurakunnan palveluista. Valmius toimia häiriötilanteissa rakennetaan normaalioloissa.

Koronavirus aiheuttaa pandemiauhan, johon kirkon tulee varautua. Koronavirustartuntoja on toistaiseksi todettu Suomessa vähän. Varautuminen tähtää siihen, että tilanne myös pysyy hyvänä. Mahdollisesti nopeastikin muuttuvaan tilanteeseen kyetään vastaamaan, jos tarpeellisiin toimiin on varauduttu ennalta. Suurin osa varautumistoimenpiteistä ehkäisee myös kausi-influenssan ja muiden tartuntatautien leviämistä.

Kirkkohallitus on antanut ohjeet seurakunnille, kuinka tulee varautua mahdollisen koronaviruksen aiheuttaman pandemian varalta.

Ohjeet löytyvät Sakastin sivulta Kriisit ja varautuminen -> Näin varaudut

Kirkkohallituksen yleiskirje

Ajankohtaista

19.03.2026 Lukutorstai kutsuu koko Suomen juhlimaan lukutaitoa 9.4.2026
18.03.2026 Tiedote 18.3.2026 Tuomiokapituli puoltaa Pyhärannan seurakunnan liittämistä Rauman seurakuntaan
18.03.2026 Istunnon päätöksiä 18.3.2026
Lisää ajankohtaista

Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli
Hämeenkatu 13
20500 Turku

Avoinna sopimuksen mukaan.
turku.tuomiokapituli@evl.fi

  • Tilaa Uutisarkki
  • Anna palautetta
  • Yhteystiedot
  • Kalenteri
  • Evästeasetukset
  • Suomen evankelis-luterilainen kirkko
Selosteet Turun arkkihiippakunta 2026
  • Etusivu
  • Tietoa hiippakunnasta
  • Päätöksenteko
  • Tukea työhön
  • Työura kirkossa
  • Ohjeita
  • Kalenteri
  • Pyhiinvaellus
  • 750-vuotisjuhla
  • Palaute
  • Uutisarkki
  • Yhteystiedot