Siirry pääsisältöön
Turun arkkihiippakunta
  • Palaute
  • Uutisarkki
  • Yhteystiedot
  • Etusivu
  • Tietoa hiippakunnasta
  • Päätöksenteko
  • Työura ja tukea
  • Ohjeita
  • Kalenteri
  • Kriisit
  • Pyhiinvaellus
  • 750-vuotisjuhla
Tiedote

Piispa Mari Leppäselle Alfred Kordelinin palkinto

24.9.2026

Piispa Mari Leppäselle on myönnetty Alfred Kordelinin palkinto. Leppänen palkittiin työstään tasa-arvon, ihmisoikeuksien ja oikeudenmukaisuuden vahvana puolustajana.

Alfred Kordelinin palkinto on Suomen merkittävimpiä vuosittain myönnettäviä tunnustuksia. Palkinto myönnetään yhteiskunnallisesti vaikuttavasta ja ajankohtaisesta toiminnasta taiteen, tieteen tai kansanvalistuksen hyväksi. 50 000 euron arvoisen palkinnon saivat tänä vuonna piispa Leppäsen lisäksi kansanmuusikko Vilma Jää sekä avaruustekniikan professori Jaan Praks.

Kordelinin säätiön hallituksen puheenjohtaja Mikko Kosonen kertoo, että Kordelinin palkinto on tunnustus toiminnasta, joka heijastuu jo nyt laajasti yhteiskuntaan. ”Palkinnonsaajamme edustavat eri aloja, mutta heitä kaikkia yhdistää rohkeus ja kyky avata uudenlaisia näkökulmia”.

Palkinnon perusteissa todetaan, että Leppäsen työ vahvistaa sivistyksen ydintä eli kykyä käydä avointa ja ihmisarvoa kunnioittavaa keskustelua moniarvoisessa yhteiskunnassa. Kirkollinen, eettinen ja yhteiskunnallinen näkökulma yhdistyvät hänen ajattelussaan tavalla, joka avaa tilaa kuuntelemiselle, ymmärtämiselle ja yhteiselle hyvälle tulevaisuudelle.

Lisäksi nostettiin esille Leppäsen toiminta kolumnistina, julkisena keskustelijana ja tietokirjailijana. Hän on käsitellyt ajankohtaisia yhteiskunnallisia aiheita sekä yhteisöllisyyteen, ihmisyyteen ja vallankäyttöön liittyviä kysymyksiä tavalla, joka puhuttelee laajasti.

Palkintotoimikunnan mukaan Leppäsen tapa puhua vaikeistakin kysymyksistä avarakatseisesti, pelottomasti ja toisia kunnioittaen tekee hänestä poikkeuksellisen merkittävän, empaattisen ja ajankohtaisen keskustelijan. Poikkeuksellista on myös Leppäsen kyky uudistaa rooliaan ja toimia vahvana julkisena keskustelijana piispan tehtävästään käsin.

Kolme palkittua henkilöä

Ajankohtaista

24.09.2026 Piispa Mari Leppäselle Alfred Kordelinin palkinto
23.09.2026 Tiedote 23.9.2026 Tuomiokapituli valitsi Jaakko Rainerman Noormarkun seurakunnan kirkkoherraksi
23.09.2026 Istunnon päätöksiä 23.9.2026
Lisää ajankohtaista

Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli
Hämeenkatu 13
20500 Turku

Avoinna sopimuksen mukaan.
turku.tuomiokapituli@evl.fi

  • Tilaa Uutisarkki
  • Anna palautetta
  • Yhteystiedot
  • Kalenteri
  • Evästeasetukset
  • Suomen evankelis-luterilainen kirkko
Selosteet Turun arkkihiippakunta 2026
  • Etusivu
  • Tietoa hiippakunnasta
  • Päätöksenteko
  • Työura ja tukea
  • Ohjeita
  • Kalenteri
  • Kriisit
  • Pyhiinvaellus
  • 750-vuotisjuhla
  • Palaute
  • Uutisarkki
  • Yhteystiedot