Työyhteisöjen kehittäminen

 

Kirkon ja seurakunnan olemukseen kuuluu jatkuva uudistuminen. Seurakuntalaisten muuttuvat elämäntilanteet ja muuttuva ympäristö aiheuttavat toiminnalle paineita. Monet seurakuntien työyhteisöt ovat ilmaisseet kiinnostuksensa ja tarpeensa uudistua ja muuttua kehittämällä omaa toimintaansa. Miten työyhteisöt toteuttavat perustehtäväänsä, uusivat tarvittaessa rakenteita ja varmistavat toimivan vuorovaikutuksen?

Työyhteisöä kehitettäessä työskennellään näiden kysymysten kanssa. Seurakuntien työyhteisöjen kehittämisellä tarkoitetaan konsultin ohjauksessa tapahtuvaa työskentelyä. Siihen osallistuvat seurakunnan henkilöstö ja mahdollisesti luottamushenkilöt. Työskentely edellyttää sekä työyhteisön että konsultin sitoutumista yhteistyöhön.

Kehittämisen tavoitteita ovat:

  • työyhteisön perustehtävän, rakenteiden ja roolien selkeytyminen
  • jäsenten sitoutuminen yhteisesti sovitun tehtävän suorittamiseen
  • yhteisön vuorovaikutuksen toimivuus

Kehittämisen keinoja ovat:

  • työyhteisön kulttuurin tutkiminen
  • yhteisön johtajuuden tukeminen
  • yhteistyön esteiden ja häiriöiden työstäminen
  • viestinnän kehittäminen
  • yhteistyövalmiuksien ja -taitojen harjoittelu

Kehittäminen toteutetaan:

  • työyhteisön aloitteesta
  • työyhteisön ja konsultin yhteisellä sopimuksella
  • työyhteisön tuottaman materiaalin avulla ja konsultaatiotyön menetelmin.

Kehittäminen edellyttää luottamuksellisuutta työyhteisön ja konsultin kesken. Kehittämisestä on hyvä keskustella työyhteisössä ennen kuin konsulttiin otetaan yhteyttä.

Kehittämistyön kesto vaihtelee riippuen siitä, millaisia tavoitteita kehittämiselle asetetaan ja miten työskennellään. Näistä asioista sovitaan kehittämistyön alkaessa. Työyhteisön kehittämisestä mahdollisesti aiheutuvat kustannukset jäävät seurakunnan vastattaviksi.

Seurakunnan tulee sopia kustannusten korvaamisesta suoraan asianomaisen konsultin kanssa.

Kirkon työyhteisökonsultin pätevyys saadaan kirkon koulutuskeskuksen kaksivuotisessa erityiskoulutuksessa, johon valittavilta edellytetään työnohjaajan pätevyys ja tarpeeksi ohjaajakokemusta.

Konsultit

Hiippakuntamme alueella konsultteja ovat:

 - hiippakuntasihteeri Heli Aaltonen, Turku, 02 2797 023, heli.aaltonen(at)evl.fi

 - ammattikorkeakoulun lehtori Kirsti Alén, Pori 050 618 77, kirsti.alen(at)gmail.com

 - asiantuntijatyötä johtava perheneuvoja Marjatta Kaartinen, Pori, 02 6238 783 tai

   0400 309 780 klo 9-15, marjatta.kaartinen(at)evl.fi

 - johtava sairaalapappi Hilkka Kakko-Helle, Turku, 040 3417 355, hilkka.kakko-helle(at)tyks.fi

 - lääninrovasti Esko Laine, Lieto, 02 4894 141, 050 5662 110, esko.laine(at)evl.fi

 - PP:n toiminnanjohtaja Päivi Mäntylä, Turku, 02 2617 245, paivi.mantyla(at)evl.fi

 - perheneuvoja Marjut Ostermaa, Turku, 2617 365, marjut.ostermaa(at)evl.fi

 - kirkkoherra Seppo Sattilainen, Rauma, 044 7691 293, seppo.sattilainen(at)evl.fi

 - rovasti Esa Saurama, Rauma, esa.saurama(at)dnainternet.net

 - yhteisen seurakuntatyön päällikkö Jari Suvila, Pori, (02) 6238 808, 0400 309 808, 044 0101 581, jari.suvila(at)evl.fi

Työyhteisön kehittäminen on osa tuomiokapitulin hiippakunnallista toimintaa. Työyhteisön kehittämistä koskevissa asioissa on mahdollista neuvotella hiippakuntadekaanin kanssa.