26.10.2011

 

Rauman seurakunnan laajaa yliopistotutkintoa edellyttävää kanttorin (I) virkaa ovat hakeneet Kokemäen seurakunnan kanttori (I) Henri Tuominiemi ja hakija, joka ei tässä vaiheessa halua nimeään julkisuuteen.

 

Salon seurakunnan kappalaisen (XI) virkaa ovat hakeneet Imatran seurakunnan vs. seurakuntapastori John Bäckström, Salon seurakunnan seurakuntapastori (VIII) Pirkko Koivunen ja Etelä-Saksan siirtolaispappi Miika Rosendahl sekä hakija, joka ei tässä vaiheessa halua nimeään julkisuuteen.

 

Maskun seurakunnan kirkkoherran virkaa on ainoana hakijana hakenut saman seurakunnan vs. kirkkoherra, fil.maist. Jouko Henttinen.

 

Etelä-Saksan siirtolaispappi Miika Rosendahl on peruuttanut hakemuksensa Pöytyän seurakunnan kirkkoherran virkaan.

 

Pastori Pauliina Järviselle on myönnetty tuntiopettajana Diakonia-ammattikorkeakoulun Porin yksikössä toimimista varten osittaista virkavapautta Luvian seurakunnan seurakuntapastorin virasta ajalle 1.11.-31.12.2011 siten, että hän hoitaa seurakuntapastorin virkaansa 50 %:n virantoimitusvelvollisuudella.

 

Pastori Antti Ijäkselle on myönnetty jatkettua virkavapautta Piikkiön seurakunnan kappalaisen virasta ajalle 1.1.-31.12.2012. Ijäs toimii tällöin edelleen Suomen Raamattuopiston kutsumana Varsinais-Suomen ja Kanta-Hämeen aluejohtajana. Ijäksen viransijaiseksi ko. ajaksi on määrätty edelleen pastori Marith Leppäkari-Lindberg.

 

Pastori Jani Kairavuolle on myönnetty virkavapautta Turun tuomiokirkkoseurakunnan kappalaisen (I) virasta ajalle 26.12.2011-29.1.2012. Kairavuon viransijaiseksi on määrätty suostumuksensa mukaisesti rovasti Anneli Rantalaiho, joka on myös määrätty Turun tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntapastorin (I) vuosilomasijaiseksi ajaksi 1.-30.11.2012.

 

Pastori Pertti Kymäläiselle on myönnetty virkavapautta Porin Teljän seurakunnan kappalaisen (IV) virasta ajalle 1.1.-31.12.2012.

 

Pastori Kimmo Loukialalle on myönnetty virkavapautta Maarian seurakunnan kappalaisen (III) virasta ajalle 3.1.-30.5. ja 1.9.-29.11.2012 vuorotteluvapaata varten. Loukialan viransijaiseksi ko. ajaksi määrätään pastori Saara Palmunen.

 

Pastori Toni Pätsille on myönnetty virkavapautta Turun Henrikinseurakunnan kappalaisen (II) virasta ajalle 1.9.2012-25.8.2013 vuorotteluvapaata varten. Pätsin viransijaiseksi ko. ajaksi määrätään pastori, fil.tri Kirsi Huoponen.

 

Pastori Noora Tapiaiselle on myönnetty virkavapautta Porin Teljän seurakunnan seurakuntapastorin (I) virasta ajalle 10.1.-1.9.2012.

 

Kanttori, dir.cant. Antti Riskulle on hänen omasta hakemuksestaan myönnetty ero Salon seurakunnan ylempää korkeakoulututkintoa edellyttävästä kanttorin (III) virasta 1.7.2012 lukien eläkkeelle siirtymistä varten.

 

Ruskon seurakunnan seurakuntapastori Miika Ahola on määrätty Turun tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntapastorin (I) virkaan 1.12.2011 lukien toistaiseksi.

 

Pastori Veikko Sailola on määrätty Maskun seurakunnan seurakuntapastorin virkaan ajaksi 19.10.2011-31.1.2012 siten, että hän hoitaa ko. viran kaikkia tehtäviä 50 %:n virantoimitusvelvollisuudella.

 

Tuomiokapitulin seuraava istunto on 16.11.2011.