Arkkipiispanvaalin tulosten viestintäaikataulu

Tapio Luoma valittiin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispaksi

Tiedote. Julkaistu: 01.03.2018, 14:37
Kirkon viestintä

Espoon hiippakunnan piispa Tapio Luoma on valittu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispaksi. Alustavan laskennan mukaan Luoma sai 56,17 prosenttia ehdokkaiden yhteenlasketusta äänimäärästä tänään torstaina 1.3. käydyssä vaalissa.

Tapio Luoman saama äänimäärä oli 374,667 ja vastaehdokkaana toisella kierroksella olleen Porvoon hiippakunnan piispa Björn Vikströmin 292,333. 

Vaalin tulos vahvistetaan perjantaina 2.3. klo 13 alkavassa Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulin istunnossa. Vahvistetuista äänimääristä tiedotetaan perjantai-iltapäivän kuluessa tiedotteella ja sosiaalisen median kautta.

Äänioikeus arkkipiispan vaalin toisella kierroksella oli 1528 henkilöllä. Äänioikeutettujen lukumäärä on vaihdellut vaaliprosessin aikana. Lukuun vaikuttaa hiippakunnan papiston määrä, jossa on tapahtunut muutoksia.

Espoon hiippakunnan piispa, teologian tohtori Tapio Luoma on syntynyt vuonna 1962. Hänet vihittiin papiksi vuonna 1987 ja Espoon hiippakunnan piispaksi helmikuussa 2012. Tätä ennen hän oli Seinäjoen kirkkoherra vuodesta 2002 lähtien. Tapio Luoma on myös toiminut Lapuan hiippakunnan pappisasessorina vuosina 2001–2007 ja Etelä-Pohjanmaan rovastikunnan lääninrovastina 2010–2012. Hän on ollut kirkolliskokouksen sekä useiden kirkollisten toimielinten jäsen. Hänet on valittu vuoden papiksi vuonna 2000.

Vaalin voittaja on median tavattavissa tänään 1.3.2018 klo 18 Turussa arkkihiippakunnan tiloissa Hämeenkatu 13, 4. krs.

 Lue koko tiedote täällä.

Toinen ja ratkaiseva äänestys 1.3.2018

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispan vaalin toinen kierros käydään torstaina 1.3.2018. Vaalin toisella kierroksella ovat mukana Espoon hiippakunnan piispa, teologian tohtori Tapio Luoma ja Porvoon hiippakunnan piispa, dosentti Björn Vikström.

Vaalikokoukset alkavat kahdeksassa hiippakunnassa sekä Turun arkkihiippakunnan viidessä rovastikunnassa kello 13. Sitä mukaa, kun alustavat äänimäärät rovastikunnissa ja hiippakunnissa valmistuvat, ne ilmoitetaan arkkihiippakunnan Twitter-tilillä https://twitter.com/arkkihiippa?lang=fi  ja Facebookissa https://www.facebook.com/Arkkihiippakunta/ sekä Kirkon Twitter-tilillä (#arkkipiispanvaali).

Kirkon viestintä tiedottaa mediajakelulla alustavasta tuloksesta noin kello 16.

Vaalin voittanut tuleva arkkipiispa on median tavattavissa 1.3. kello 18 Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulissa (Hämeenkatu 13, Turku).

Vaalitulos vahvistetaan perjantaina 2.3. kello 13 alkavassa tuomiokapitulin istunnossa. Jos vaalitulos on tiukka ja vaatii tarkastuslaskennan, tuloksen vahvistaminen ja arkkipiispaksi valitun tapaaminen siirtyy perjantai-iltapäivään.

Äänioikeus arkkipiispan vaalissa on arkkihiippakunnan papeilla ja lehtoreilla sekä seurakuntien valitsemilla maallikkovalitsijoilla. Maallikkovalitsijoita on yhtä monta kuin hiippakunnan äänioikeutettuja pappeja ja lehtoreita. Äänivaltaisia ovat myös kaikki kirkolliskokousedustajat sekä hiippakuntavaltuustojen, tuomiokapitulien ja kirkkohallituksen jäsenet. Kaikkiaan äänioikeus vaaleissa on 1530 henkilöllä.

Uusi arkkipiispa aloittaa tehtävässään kesäkuun 2018 alussa.

Vaaliviestintä:

Viestintäpäällikkö Eeva-Kaisa Heikura, Kirkon viestintä, p. 040 688 1421

Viestintäasiantuntija Tuija Helenelund, Kirkon viestintä, p. 050 529 8503

Hiippakuntapastori Pauliina Järvinen, Turun arkkihiippakunta, p. 0400 126 515

 

Ensimmäinen äänestys 8.2.2018

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispanvaalin ensimmäinen kierros käydään torstaina 8.2.2018. Vaalikokoukset alkavat kahdeksassa hiippakunnassa sekä Turun arkkihiippakunnan viidessä rovastikunnassa klo 13. Sitä mukaa, kun alustavat äänimäärät rovastikunnissa ja hiippakunnissa valmistuvat, ne ilmoitetaan arkkihiippakunnan Twitter-tilillä https://twitter.com/arkkihiippa?lang=fi  ja Facebookissa https://www.facebook.com/Arkkihiippakunta/ sekä Kirkon Twitter-tilillä (#arkkipiispanvaali).

Kirkon viestintä tiedottaa mediajakelulla alustavasta tuloksesta noin klo 16.

Mikäli vaali ratkeaa jo ensimmäisellä vaalikierroksella, eli yksi ehdokkaista saa yli puolet ehdokkaiden yhteenlasketusta äänimäärästä, hän tulee suoraan valituksia arkkipiispan virkaan. Tässä tapauksessa medialle järjestetään tilaisuus tavata vaalin voittaja 8.2. klo 18 Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulissa, Hämeenkatu 13, 4 krs.

Ensimmäisen vaalikierroksen vaalitulos vahvistetaan perjantaina 9.2. klo 13 alkavassa tuomiokapitulin istunnossa. Jos vaalitulos on tiukka ja vaatii tarkastuslaskennan, tuloksen vahvistaminen ja arkkipiispaksi valitun tapaaminen siirtyy perjantai-iltapäivään. 

Mahdollinen toinen vaalikierros 1.3.

Jos kukaan ehdokkaista ei saa ensimmäisellä kierroksella yli puolta ehdokkaiden yhteenlasketusta äänimäärästä (arkkihiippakunnan kolmella jako huomioituna), järjestetään toinen vaalikierros 1.3. kahden eniten ääniä saaneen välillä.

Tällöin vaalin voittanut tuleva arkkipiispa on media tavattavissa 1.3. klo 18 Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulissa järjestettävässä tilaisuudessa.

Vaalissa on mukana viisi ehdokasta. Ehdokkaat ovat lähetysjohtaja, teologian tohtori Ville Auvinen, organisaation ja johtamisen yliopisto-opettaja, teologian tohtori Heli Inkinen, kansanedustaja, teologian tohtori Ilkka Kantola, Espoon hiippakunnan piispa, teologian tohtori Tapio Luoma ja Porvoon hiippakunnan piispa, dosentti Björn Vikström.

Äänioikeus arkkipiispan vaalissa on arkkihiippakunnan papeilla ja lehtoreilla sekä seurakuntien valitsemilla maallikkovalitsijoilla. Maallikkovalitsijoita on yhtä monta kuin hiippakunnan äänioikeutettuja pappeja ja lehtoreita eli 603. Äänivaltaisia ovat myös kaikki kirkolliskokousedustajat sekä hiippakuntavaltuustojen, tuomiokapituleiden ja kirkkohallituksen jäsenet. Kaikkiaan äänioikeus vaaleissa on 1525 henkilöllä.

Uusi arkkipiispa aloittaa tehtävässään kesäkuun 2018 alussa.

Lisätietoja arkkipiispan vaalista:

Turun arkkihiippakunnan lakimiesasessori Matti Mäkinen, p. 0400 774 311.

Vaaliviestintä:

Viestintäpäällikkö Eeva-Kaisa Heikura, Kirkon viestintä, p. 040 6881421

Viestintäasiantuntija Tia Vähäsarja, Kirkon viestintä, p. 040 6881532

Hiippakuntapastori Pauliina Järvinen, Turun arkkihiippakunta, p. 0400 126515