Professori emerita Helanderin selvityksen mukaan kirkon ei tule luopua vihkioikeudesta

6.9.2017

Professori Helanderin selvitys Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vihkioikeudesta luopumisesta ja avioliittoon vihkimisen merkityksestä kirkon identiteetille luovutettiin piispainkokoukselle keskiviikkona 6.9.2017. Professori Helanderin selvityksen keskeisenä tuloksena on, että vihkimisoikeudesta ei pidä luopua.

Selvitys vihkioikeudesta luopumisesta Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa

Tiedote. Julkaistu: 06.09.2017, 13:00
Kirkon viestintä

Vuonna 2016 kirkolliskokoukselle tehtiin edustaja-aloite, jossa esitettiin, olisiko kirkon aiheellista luopua vihkioikeudesta.

Kirkolliskokous lähetti edustaja-aloitteen piispainkokouksen valmisteltavaksi yhteistyössä kirkkohallituksen kanssa. Tammikuussa 2017 piispainkokous päätti laatia kirkolliskokouksen pyytämän selvityksen, niin että kartoitetaan myös avioliittoon vihkimisen merkitystä kirkon identiteetille ja siitä millaisia vaihtoehtoja kirkolla on edessään. Taustaselvitystä tekemään kutsuttiin professori emerita Eila Helander.

Professori Helanderin selvitys Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vihkioikeudesta luopumisesta ja avioliittoon vihkimisen merkityksestä kirkon identiteetille luovutettiin piispainkokoukselle keskiviikkona 6.9.2017.

Evankelis-luterilaisessa kirkossa näkemykset avioliitosta ja avioliittoon vihkimisestä ovat muuttuneet historian kuluessa. Muutoksiin ovat vaikuttaneet muun muassa yhteiskunnan lainsäädäntö, yhteiskunnallinen ilmapiiri ja poliittinen tilanne. Kirkko on kuitenkin pyrkinyt tähän asti aina pitämään kiinni vihkioikeudestaan. Myös valtiovallan näkökulmasta mahdollisuus valita kirkollinen tai siviilivihkiminen on katsottu toimineen hyvin ja palvelleen sekä vihittäviä, kirkkoa että yhteiskuntaa.

Vihkioikeudesta ei tule luopua

Professori Helanderin selvityksen keskeisenä tuloksena on, että vihkimisoikeudesta ei pidä luopua.

Kirkon vihkioikeudella on vahva jäsenten tuki. Kirkon tutkimuskeskus tuotti selvitystä varten uutta tutkimusaineistoa teettämällä kyselytutkimuksen huhtikuussa 2017. Sen mukaan suomalaisista 18 prosenttia ja kirkon jäsenistä vain 11 prosenttia kannattaa vihkioikeudesta luopumista.

Vihkioikeudesta luopuminen aiheuttaisi myös yhteiskunnallisia seuraamuksia. Suurin määrä vihkijöistä tulee kirkon piiristä. Selvityksestä käy ilmi, että Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla on lähes 4000 vihkioikeuden omaavaa pappia, mikäli eläkkeellä olevat papit lasketaan lukuun mukaan. Ortodoksisella kirkolla ja vihkioikeuden saaneilla uskonnollisilla yhdyskunnilla on yhteensä lähes 950 vihkijää, ja siviilivihkijöitä on noin 650. Kirkon vihkioikeudesta luopuminen merkitsisi siis tarvetta lisätä siviilivihkijöiden määrää merkittävästi.

Vihkioikeudesta luopuminen ei Helanderin mukaan myöskään ratkaisisi kysymystä siviilivihityn samaa sukupuolta olevan parin avioliiton siunauksesta.

Vihkioikeuden säilyttämistä puoltavat kirkon itseymmärrys jäseniään palvelevana kirkkona, jäsenistön tuki sekä avioliiton solmimisen valinnaisen järjestelmän toimivuus.

Professori Helander esittää selvityksen johtopäätöksissään kirkolle kompromissia, jossa kirkko pitäytyy avioliittoon vihkimisessä nykyiseen käytäntöön, mutta hyväksyy samalla, että kirkon sisällä voi olla myös toinen teologisesti perusteltu toimintamalli vihkimisissä ja siunaamisissa. Tällöin kunkin käytännön kannattajat voivat toimia saman kirkon sisällä.

Helander toteaa, että mikäli kirkko ei pysty asiaa ratkaisemaan, se profiloituu julkisuudessa enemmän sukupuoli- ja seksuaalinäkemystensä kuin perustehtävänsä kautta.

Vuonna 2016 kirkon jäsenten avioliitoista 57 prosenttia solmittiin kirkollisella vihkimisellä. Vuonna 2016 solmittiin kaikkiaan 24 464 avioliittoa, joista 11 188 evankelis-luterilaisen kirkon toimesta.

Professori Helanderin selvitys

Lisätietoja:
Piispankokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen, p. 040 1425 189

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on noin neljä miljoonaa jäsentä. Suomen suurin uskonnollinen yhteisö on mukana ihmisten elämän arjessa ja juhlassa ja pitää esillä kristillisiä arvoja yhteiskunnallisessa keskustelussa.

 


Ajankohtaista

Arkkipiispan vaalin ehdokasasettelu alkaa 25.9.2017

Arkkipiispanvaalin ehdokasasettelu alkaa maanantaina 25.9. ja päättyy 27.11.2017. Asiasta päätti Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli istunnossaan tänään 20. syyskuuta 2017.
Lue lisää »

Professori emerita Helanderin selvityksen mukaan kirkon ei tule luopua vihkioikeudesta

Professori Helanderin selvitys Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vihkioikeudesta luopumisesta ja avioliittoon vihkimisen merkityksestä kirkon identiteetille luovutettiin piispainkokoukselle keskiviikkona 6.9.2017. Professori Helanderin selvityksen keskeisenä tuloksena on, että vihkimisoikeudesta ei pidä luopua.
Lue lisää »

Hiljainen hetki sunnuntaina 20.8. klo 10 koko maassa

Turun kaupungin johto, Turun poliisijohto ja kirkon johtajat viettävät hiljaisen hetken Turun puukotusiskun uhrien muistoksi sunnuntaina 20.8. kello 10 Turun kauppatorilla ja tuomiokirkossa.
Lue lisää »

Arkkipiispa Kari Mäkinen jää eläkkeelle 1.6.2018

Vuodesta 2010 alkaen arkkipiispana toiminut Kari Mäkinen on ilmoittanut jäävänsä eläkkeelle 1.6.2018. Järjestyksessään neljästoista Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa saavuttaa eläkeiän ensi keväänä.
Lue lisää »

Neljän seurakunnan ehdotus Turkuun ja Kaarinan eteni tuomiokapitulissa

Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli esittää Turkuun ja Kaarinaan neljän suomenkielisen seurakunnan mallia, jossa seurakuntia olisivat Kaarinan seurakunta, Maarian seurakunta, Meri-Turun seurakunta ja Turun tuomiokirkkoseurakunta. Tuomiokapitulin esitys mukailee pääosin selvitysmies Sami Lahtiluoma raporttia. Seuraavaksi seurakuntayhtymän seurakunnat ja yhteinen kirkkovaltuusto antavat lausuntonsa esityksestä.
Lue lisää »

Piispojen vastuualueet muuttuvat Turun arkkihiippakunnassa

Kirkolliskokous päätti, että arkkipiispan vastuualueisiin arkkihiippakunnassa kuuluvat 1.6.2017 lähtien Turun tuomiorovastikuntaan kuuluvat seurakunnat. Muut arkkihiippakuntaan kuuluvat seurakunnat ovat jatkossa arkkihiippakunnan piispan alaisuudessa.
Lue lisää »
RSS