1.10.2010

Kari Mäkinen

ONNEKSI KIRJA ON HIDAS

Tervehdys Turun kirjamessuilla 1.10.2010

Hyvät kirjamessujen järjestäjät, arvoisat läsnäolijat

Kirja on auttamattoman hidas. Siitä huolimatta, että kirjan elinkaari on lyhentynyt ja siitä on tullut yhden sesongin kulutustuote, kirja on hidas kommunikaatioväline maailmassa, joka elää verkossa tapahtuvan reaaliaikaisen on-line viestinnän varassa.  Kirja ei ehdi siihen ohivirtaavaan tapahtumien, ajatusten ja mielikuvien vyöryyn, joka täyttää kulttuurin arjen. Kirja on auttamattoman hidas. Ja juuri siksi korvaamattoman arvokas.

Kirja pakottaa pysähtymään. Kirja pakottaa hitaaseen vastaanottamiseen.  On käännettävä sivu toisensa jälkeen, palattava saman kirjan ääreen uudestaan kun se on jäänyt kesken, pidettävä kirjaa yöpöydällä, nukuttava välillä yön yli ja siirryttävä taas uudestaan saman kirjan maailmaan. Sellainen kirja, joka lukaistaan samalta istumalta kuin juosten, ei oikeastaan täytä kirjan olennaista tehtävää: pysähdyttää, hidastaa, rauhoittaa, syventää.  Vain hitaassa matkanteossa on syvyyttä.

Hyvä kirjallisuus – puhun nyt kirjallisuudesta kenties huikan rajoitetussa mielessä, en vain kirjasta sinänsä, eikä se mitä sanon välttämättä koske keittokirjoja ja koiranhoito- oppaita vaikka voi koskea niitäkin – hyvä kirjallisuus käsittelee aina elämän perimmäisiä ehtoja, sitä, mitä on elää ihmisenä tässä maailmassa. Hyvää ja pahaa, syntymää ja kuolemaa, ihmistä suhteessa toisiin, yhteiskuntaan, luomakuntaan ja elämän perustaan, Jumalaan. Juuri kirjallisuus parhaimmillaan myös osoittaa, että syvyys ei merkitse välttämättä raskautta eikä totisuutta.

Hyvän kirjallisuuden luonteeseen kuuluu avata näkymiä ihmisenä olemisen ja kulttuurin pinnan alle. Se koskettaa kulttuurin syviä pohjavirtoja, joihin ei saa kosketusta kuin pysähtymällä ja hidastamalla. Sillä tavoin kirjallisuus voi koskettaa samaa kulttuurin ja elämän syvää merkitysten kerrosta kuin uskonto, myös muu kuin erikseen uskonnolliseksi luokiteltu kirjallisuus.

Historiallisista syistä on käynyt niin, että on muodostunut lähes kaksi erillistä keskustelun kenttää, joissa on kummassakin käsitelty sitä, mitä ihmisenä oleminen, elämä ja maailma kaikkein perimmäisessä katsannossa ovat. Toinen on ollut kirjallisuuden ja taiteen kenttä ja toinen uskonnon kenttä.   Toisinaan ne ovat jopa kyräilleet toisiaan. Sellainen tilanne, jossa uskonnollinen kirjallisuus rajautuu omaan lokeroonsa, omaan kieleensä ja omaan maailmaansa, on vahingollinen. Niin ei tarvitse olla. Elämä on yhteinen ja elämän kysymykset ovat yhteisiä ja kieli ja kenttä, jolla niistä keskustellaan, on yhteinen. Viime aikoina keskusteluyhteyttä on monella tapaa avattu ja löydetty.  Se on hyvä.

Kirjamessut on ollut tässä suhteessa aktiivinen ja ansaitsee kiitoksen.  Yksi esimerkki siitä on tänä vuonna kirjamessujen yhteydessä järjestettävä Kulttuurifoorumi, jonka teemana on Uskonto - kulttuurin kantaja? Olen vakuuttunut siitä, että tämän kaltainen yhdistelmä, joka perustuu yhteistyöhön ja dialogiin, on paitsi tarpeellinen myös hedelmällinen. 

Kirja sinänsä ei ole pyhä.  Mutta kirja voi olla väline pyhän käsittelemiseksi ja pyhästä keskustelemiseksi. Ilman pyhän tajua ja pyhän ulottuvuutta kulttuurista ja yhteiskunnasta tulee yksiulotteinen.  Kirjallisuus voi ja sen tuleekin riisua pyhyydeltä vahingollisia kuorrutuksia, olla kriittinen, haastaa ja asettaa kyseenalaiseksi ja etsiä pyhälle uutta kieltä, joka on ihmisten äidinkieltä. Kirjallisuus voi ja sen tulee antautua tässä luovaan vuorovaikutukseen sen pyhän lähestymisen perinnön kanssa, jota uskonnot edustavat.

Sellainen edellyttää pysähtymistä ja katsomista syvälle kulttuurin pinnan alle. Onneksi kirja on hidas.  

Minulla on ilo kiittää yhteistyöstä ja tervehtiä Turun kansainvälisiä kirjamessuja ja kirjan ystäviä sekä toivottaa levollisia, hitaita lukuhetkiä.