Puheenvuorot ja tervehdykset

Religions and Culture – Children of Abraham

Seminar at Turku 12.10.2011

Monikulttuurisuuden, viholliskuvien ja epävarmuuden maailma

Suomessa ja muualla länsimaissa uskontodialogin tarve on noussut kulttuurisen ja yhteiskunnallisen ympäristön muutoksesta. Suomalaisessa kontekstissa erityisesti kolme tekijää on olennaista.

Ensimmäinen on monikulttuurisuuden ja moniuskontoisuuden lisääntyminen erityisesti maahanmuuton seurauksena. Se on muuttanut vanhastaan varsin homogeenista uskonnollista ja kulttuurista maisemaa. Vaikka suurin osa maahanmuuttajista on kristittyjä ja vaikka esimerkiksi muslimien määrä Suomessa tällä hetkellä on n. 1-2% koko väestöstä, on kyse kulttuurisen ja uskonnollisen ympäristön muutoksesta, joka tulee lähivuosina voimistumaan.  Muutoksen rauhanomainen ja tasapainoinen toteutuminen edellyttää uskontojen keskinäistä ja kunnioittavaa rinnakkaineloa ja sen aktiivista edistämistä.   

Toinen tausta on laajempi ja monimutkaisempi. Se koskee mediajulkisuuden kautta rakentuvaa kuvaa maailmasta. Siinä vaikuttavat globaalin poliittisen tilanteen luomat jännitykset ja mielikuvat. Tällä hetkellä mielikuvat – tarkoituksellisesti tai tarkoittamatta – sisältävät vastakkainasettelun läntisen ja islamilaisen maailman välille. Esimerkiksi terrorismipelon avulla markkinoiduissa viholliskuvissa uskonnoilla on keskeinen rooli. Ne ovat omiaan ruokkimaan pelkoa, epäluuloa ja vihaa toista uskontoa ja kulttuuria kohtaan. Kun mielikuvat koskevat uskontoa, liikutaan hyvin syvällä ja herkällä alueella. On pelottavaa ajatella, mitä olisi tapahtunut – myös Suomessa - , jos Norjan heinäkuisen tragedian tekijäksi olisi osoittautunut ulkomaalaistaustainen henkilö tai muslimi.

Kolmas tausta on yhteiskunnallisen muutoksen aiheuttama epävarmuuden sekä nimeämättömän ja kohdistumattoman turvattomuuden kokemus. Sen aiheuttavat niin taloudellinen epävarmuus ja yhteiskunnan koveneminen kuin kokemus siitä, että elämänympäristö muuttuu tavalla ja nopeudella, jota ei ymmärrä eikä hallitse. Sen keskellä ahdistus ja pelko oman identiteetin kadottamisesta on omiaan nostamaan esiin jyrkkiä ja aggressiivisia suojautumisreaktioita, jotka kohdistuvat vieraaseen ja erilaiseen. Se näkyy koventuneina äänenpainoina keskustelussa, ns. vihapuheena.

Uskontojen yhteinen rooli 

Tässä tilanteessa on erityisen tarpeellista vahvistaa uskontojen välistä rauhanomaista vuoropuhelua ja tuoda vastakkainasettelujen sijasta esiin se, mikä on uskonnoille yhteistä.

Monoteististen uskontojen, Abrahamin perillisten yhteisten historiallisten juurien tunnistaminen on juuri tästä näkökulmasta ajankohtaista ja merkityksellistä.

Samalla tavoin on välttämätöntä tuoda esiin ja korostaa uskontojen yhteistä eettistä perustaa, joka ilmentää ihmiskunnan yhteistä tajua siitä, mikä on elämän kannalta välttämätöntä. Kyse on elämän ja ihmisen syvästä kunnioituksesta, jota mm. ns. etiikan kultainen sääntö ilmentää. On tarpeen nähdä uskontojen merkitys elämän ja kulttuurin syvien ehtojen ilmentäjänä ja uskontojen yhteinen tehtävä rauhan ja sovinnon lähteinä ja rakentajina.

Islam, juutalaisuus ja kristinusko ovat nimenomaan uskontoja. Ne edustavat uskon ulottuvuutta, pyhän tajua ja kunnioitusta. Materialistisen ja talouden ohjaaman kulttuurin keskellä se on yhdistävä tekijä. Uskonnot voivat nähdä olevansa tässä maailmassa myös tässä katsannossa samalla puolella, sillä puolella, jossa kaikkea ei mitata ostamisella ja myymisellä. 

Pohja uskon sisällöstä 

Luterilaisen kristillisyyden pohjalta on luontevaa osallistua vuoropuheluun. 

Lähtökohtana on tällöin luomisusko. Jokainen ihminen, etnisestä, uskonnollisesta, kulttuurisesta tai poliittisesta taustasta riippumatta on ainutkertainen ja ainutlaatuinen Jumalan luoma ihminen ja Jumalan kuva. Hän heijastaa Luojansa pyhyyttä, ja siksi ansaitsee täyden, varauksettoman kunnioituksen. Kirkon ja kristittyjen on myös tältä pohjalta puolustettava ihmisen arvoa ja elämän pyhyyttä kaikin mahdollisin tavoin ja yhdessä niiden kanssa jotka toimivat saman päämäärän puolesta. 

Toiseksi kirkko, joka edustaa ja seuraa Kristusta, on kutsuttu olemaan rauhan, sovinnon ja sovituksen merkkinä maailmassa. Jumalan Hengen hedelmää ovat ”rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys…” (Gal 5:22). Se merkitsee aktiivista osallistumista keskinäisen ymmärtämisen vahvistamiseen ja viholliskuvien murentamiseen.

On luonnollista, että kukin näkee omassa uskonnossaan jotain ainutlaatuista ja erityistä. Kristillisyydessä sellaista on Jumalan ihmiseksi tulo Kristuksessa ja pelastus synnin, kuoleman ja pahan vallasta. Tämän osallisuuteen kastetut voivat nähdä itsellään olevan erityisen lähetystehtävän välittää se koko ihmiskunnalle.

Näin ymmärretty kristillinen identiteetti ei ole ristiriidassa tasaveroisen vuoropuhelun kanssa, päinvastoin. Se ohjaa pikemmin nöyryyteen kuin ylemmyyteen. Jos ei antaudu avoimeen, tasaveroiseen ja kunnioittavaan vuoropuheluun ja ole aidosti kiinnostunut toisesta, ei voi myöskään odottaa, että toinen on kiinnostunut siitä, mikä itselle on luovuttamatonta ja tärkeää. Se, minkä itse näkee merkityksellisenä, voi välittyä toiselle vain aidon ja syvän kunnioituksen ilmapiirissä.

Oman perinnön varjot

Olisi kuitenkin harhaanjohtavaa ajatella, että uskonnot muodostavat eräänlaisen puhtaan saarekkeen epäoikeudenmukaisen, väkivaltaisen ja pahan maailman keskellä ja että siellä saarellaan ne käyvät ystävällistä dialogia, ja yrittävät taltuttaa pahaa ulkopuolellaan. Maailma ei ole sillä tavoin, silläkään tavoin, mustavalkoinen.

Arkisessa todellisuudessa erilaisuuden pelko ja epäluulo vierasta kohtaan sekä toisen väheksyminen ovat osa myös uskontojen sisäistä maailmaa, ja jokaista meistä. Siksi kristittyjen osallistumisen lähtökohta uskontojen väliseen vuoropuheluun ei ole vain uskontunnustus vaan myös synnintunnustus.

Ilman rehellistä peiliin katsomista uskontojen kohtaamisella ei ole riittävää syvyyttä.

Suomalaisenkin kristillisyyden piirissä on sellaisia virtauksia, jotka perustuvat jyrkkään, tarkkarajaiseen erottautumiseen. Ne jotka eivät kuulu omaan joukkoon ja omista sen totuutta, nähdään ulkopuolisina ja uhkana sille, mikä on itselle pyhää. Niiden tulkitaan edustavan Jumalan vastustajaa tai ”maailmaa”. Niitä vastaan halutaan puolustautua tai jopa hyökätä uskoen, että ollaan Jumalan asialla. 

Tällainen maailmankuva rakentuu mustavalkoisen vastakkainasettelun ja viholliskuvien varaan. Kärkevimmillään tällainen uskonnollinen maailmankuva esiintyy fundamentalistisissa liikkeissä.

Myös tämä on osa todellisuutta niin kristinuskon kuin muidenkin uskontojen piirissä. Uskonto tarjoaa tukipuita ihmisen kokemalle pelolle, epäluulolle ja vihalle. Kun se tapahtuu Jumalan nimissä, sen voima on tavattoman suuri ja vaarallinen. Tämän tyyppiset virtaukset esiintyvät varsin korkealla profiililla ja tarjoavat dramaattisia vastakkainasetteluja. Siksi ne näkyvät julkisuudessa ja leimaavat uskontoja, vaikka todellisuudessa muodostavat pienen vähemmistön.  

Fundamentalististen liikkeitten vahvistuminen onkin yksi niistä syistä, joiden takia uskontodialogia ja aktiivista vuoropuhelua erityisesti tarvitaan. 

Terve identiteetti

Mitä terveempi ja vahvempi uskonnollinen identiteetti on, sitä vähemmän siinä on pelkoa ja epävarmuutta. Sitä vähemmän sitä tarvitsee suojata viholliskuvien ja vastakkainasettelujen avulla.

Tästä syystä uskontojen rauhanomainen kohtaaminen nousee aidon, arkisen uskonnollisen identiteetin ja uskonnonharjoituksen pohjalta. Sille on oltava tilaa ja edellytyksiä. Uskonnollisella kasvatuksella on tässä suhteessa keskeinen rooli. Siksi suomalaisessa kontekstissa koulun oman uskonnon opetuksen rooli on korvaamattoman tärkeä. Vain jos on uskonnon lukutaitoa ja ymmärrys oman uskonnon syvistä juurista ja traditiosta, voi puolustautua vääristynyttä ja tuhoavaa uskonnollisuutta vastaan.

Hyvä uskontokasvatus voi myös auttaa näkemään julkisuuden luomien mielikuvien taakse. Tässä suhteessa haaste kohdistuu myös mediajulkisuuteen, joka rakentaa mielikuvia. Media tarttuu luonteensa mukaisesti niihin uskontojen ilmiöihin, jotka ovat jyrkkäpiirteisiä ja aiheuttavat konflikteja. Siten nämä elementit rakentavat yleistä mielikuvaa. Sen sijaan uskontojen rauhanomaiset mainsteamit ja tavallinen arki jäävät helposti sivuun. Tässä suhteessa yhteistyö median kanssa yhteisen vastuun kantamisessa on uskontojen rinnakkainelon kannalta tärkeässä roolissa.

Uskontojen kohtaaminen on ihmisten kohtaamista

On tärkeää, että uskontojen johtajat, viralliset edustajat ja asiantuntijat näyttävät esimerkkiä keskinäisestä vuorovaikutuksesta, kuten tapahtuu Uskot foorumissa, uskontojen johtajien tapaamisissa ja tällaisissa seminaareissa.

Mutta todellinen kohtaaminen ei tapahdu periaatteellisella tasolla tai uskontojen hierarkian yläkerroksessa.  Se tapahtuu arkisessa ympäristössä ihmisten kesken, jotka kuuluvat erilaisiin uskonnollisiin ja kulttuurisiin taustoihin.

Uskonnollinen identiteetti ei muodostu vain opillisista sisällöistä, vaan se kietoutuu koko ihmisen taustaan ja perinteisiin sekä niihin tunteisiin ja kokemuksiin, joita ihmisellä elämästä on, niin myönteisiin kuin kielteisiin.

Uskontojen kohtaaminen toteutuu, kun ihminen kohtaa ihmisen. Niissä tilanteissa joutuu kohtaamaan sekä toisessa että itsessä monia inhimillisiä tunteita ja reaktioita: kiinnostusta ja ystävyyttä, mutta myös pelkoa, arkuutta, epäluuloa ja vihaa. Silloin jos on tottunut jäsentämään ja selittämään koko todellisuutta uskonnollisella kielellä ja sen tarjoamin käsittein, myös nämä tunteet voivat saada uskonnollisia tulkintoja ja perusteluja.

On kuitenkin tärkeää, että en näe sinua toisen uskonnon edustajana vain uskontosi ja sen opinkappaleitten tai periaatteellisten kannanottojen enkä niistä syntyneiden tai julkisuudessa luotujen mielikuvien edustajana. Olet ennen muuta ainutkertainen ihminen, jolla on oma elämänhistoriasi, omat toiveesi ja pelkosi, kipusi ja ilosi, oma huumorisi, omat uskonnolliset tunteesi ja kokemuksesi, oma pyhä alueesi. Dialogi edellyttää paljon aitoa kiinnostusta ihmisestä ja paljon kärsivällisyyttä. 

Vuoropuhelussa en myöskään itse ole ensi sijassa joidenkin opinkappaleiden tai mielikuvien edustaja, vaan ainutkertainen ihminen, jolla on oma kulttuurinen ja uskonnollinen taustani, mutta myös oma elämäntarinani, oma pyhän alueeni, omat varjoni ja haavoittumiseni, oma arkuuteni ja epävarmuuteni. Sellaiseen kummallakin on oikeus. Kummallakin on oikeus omaan kokonaiseen identiteettiin.

Parhaimmillaan moniuskontoinen tilanne ja toisen uskonnon piiristä tulevan ihmisen kohtaaminen voi vahvistaa omaa identiteettiä, tietoisuutta omasta perinnöstä ja omasta itsestä.

Aitoon vuoropuheluun antautuminen vaatii kuitenkin rohkeutta. Siinä asettuu väistämättä myös alttiiksi sille, että itsessä tapahtuu muutosta. Juuri siksi ajattelen, että dialogissa tarvitaan paljon uskoa ja luottamusta, joiden varassa erilaisuus ja oma muuttuminen eivät näy uhkana eivätkä edellytä puolustautumista. Voi olla, että vaikeinta ja haastavinta ei sittenkään ole uskontojen kohtaaminen. Vaikeinta ja haastavinta on, että olemme keskellä kulttuurista muutosta, jota ei voi katsoa sivusta vaan joka väistämättä muuttaa meitä, myös sitä, miten ymmärrämme oman uskontomme.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Religions and Culture – Children of Abraham
Seminar at Turku 12.10.2011

Kari Mäkinen

A World of Multiculturalism, Negative Stereotypes and Uncertainty

In Finland, as in the rest of the Western world, the need for inter-religious dialogue has arisen from changes in cultural and social contexts. In the Finnish context, three factors are especially significant.

The first is an increase in cultural and religious diversity, especially as a result of immigration. This has transformed the old, essentially homogeneous religious and cultural landscape. Although most immigrants to Finland are Christian, and although Muslims currently make up only 1-2% of the whole Finnish population, there is a change in the cultural and religious environment, which will continue in the coming years. In order for the change to take place in a peaceful and balanced way, religions must live respectfully side by side and this must be actively promoted.

The second factor is broader and more complex. It has to do with the way the media shapes public perception of the world. Images and tensions created by the global political situation contribute to this perception. Intentionally or otherwise, current images promote a dichotomous view of the Western and Islamic worlds. Aided by a fear of terrorism, religions hold a prominent place amongst marketed negative stereotypes. They are prone to feed fear, suspicion and hatred of other religions and cultures. When these images portray religion, they tread upon deep and sensitive areas. It is frightening to think what might have happened – also in Finland – if the perpetrator of Norway's July tragedy had proved to be a person of foreign origin or a Muslim.

The third factor is the uncertainty and the elusive and intangible experience of vulnerability caused by social change. Such change includes economic uncertainty, the hardening of society and the experience that the life situation is changing in a way and at a rate that we neither understand nor control. In the midst of all this, anxiety and fear about losing one’s own identity easily trigger acute and aggressive reactions of defensiveness against the unfamiliar and the different. It is seen in hardened emphases in conversation, in so-called hate speech.

The Common Role of Religions

In this situation, it is particularly important to promote peaceful dialogue between religions and to emphasize the commonalities of religions in place of their divergences. From this perspective, it is timely and significant to recognize the common historical roots of the monotheistic religions, the descendants of Abraham.

Similarly, it is essential to emphasize the common ethical foundation of religions, which expresses humanity's common consciousness of that which is essential in life. It is about the deep respect for humanity, which is expressed, for example in the Golden Rule. It is necessary to see the significance of religions as manifesting the deep conditions for life and culture and the common task of religions as sources and builders of peace and reconciliation.

Islam, Judaism and Christianity are indeed faiths. They represent the scope of faith, its consciousness of the holy and its reverence. In the midst of a materialistic and economically driven culture, faith is a unifying force. In such a world, religions can be seen as being on the same side, on that side where everything is not measured in buying and selling.

A Foundation in the Contents of Faith

From the perspective of Lutheran Christianity, it is natural to engage in dialogue. The starting point is creation. Each human being, regardless of ethnic, religious, cultural or political background, is a singular and unique human being, created by God and in the image of God. Each person reflects the holiness of his or her Creator and therefore deserves complete, unconditional respect. On this basis, the church and Christians are also to defend human dignity and the sanctity of life, by every possible means and together with all those who work on behalf of the same goal. Next, the church, which represents and follows Christ, is called to be a sign of peace, harmony and reconciliation in the world. The fruits of God's Spirit are “love, joy, peace, patience, kindness, generosity...” (Galatians 5:22). This means actively promoting mutual understanding and the shattering of negative stereotypes.

It is natural that everyone should see in their own religion something unique and special. In Christianity, examples of this include God's becoming human in Christ and salvation from sin, death and the power of evil. Those baptized into participation in this can see themselves as having a special missionary task to communicate this to all humanity.

Understood in this way, Christian identity is not in conflict with dialogue between equals. On the contrary, it leads to humility rather than to a sense of superiority. One cannot expect the other to be interested in what one considers inalienable and important without also surrendering to open, equal and respectful dialogue and without being genuinely interested in the other. That which one sees as significant can be communicated to another only in an atmosphere of genuine and profound respect.

The Shadows of One's Own Heritage 

It would nevertheless be misleading to think that religions form a sort of pure island in the midst of an unjust, violent and evil world and that on that island they engage in friendly dialogue and try to tame the evil around it. Not even thus is the world black and white. In everyday reality, fear and suspicion of the unfamiliar and contempt for the other are also part of he internal world of religions, and of each one of us. A foundation for Christian participation in inter-religious dialogue is, therefore, found not only in the confession of faith but also in the confession of sins.

Without a realistic look in the mirror, the meeting of religions does not have sufficient depth.

In Finnish Christian circles, as elsewhere, there are to be found those currents which flow from a sharp and carefully defined separatism. Those who do not belong to such a group or accept its truth are seen as outsiders and as a threat to that which it considers sacred. They are interpreted as representing the enemy of God, or “the world”. The group seeks to defend itself against them or even attack them, believing itself to be on God’s side.

This sort of worldview is built on a black and white dichotomy and on negative stereotypes. This sort of religious worldview is at its most aggressive within fundamentalist movements. This is part of reality, for Christianity as for other religions. Religion can reinforce a person’s experience of fear, suspicion and hatred. When this happens in God’s name, it is extremely powerful and extremely dangerous. These sorts of currents appear at especially high profile and offer dramatic contrasts. They are, therefore, seen in public and stigmatize religions, even though in reality, they form only a small minority.

The strengthening of fundamentalist movements is indeed one of the reasons why inter-religious dialogue and active exchange are especially needed.

Healthy Identity

The stronger and healthier religious identity is the less fear and uncertainty there is within it and the less it has to be defended by means of negative stereotypes and dichotomies.

For this reason, a genuine, peaceful encounter of religions arises from a basis of genuine, everyday religious identity and practice of religion. There must be room for and conditions conducive to it. Religious education has a central role to play here. In the Finnish context, therefore, the teaching of each child’s own religion in school plays an irreplaceable role. Only if one has a religious literacy and understanding of the deep roots and traditions of one’s own religion can one defend against skewed and destructive religiosity.

Proper religious education can also help one to see beyond stereotypes. In this respect, the challenge falls also upon the media, which helps to build the stereotypes. The media, by its nature, seizes upon those religious phenomena which are stark and cause conflict. Thus these elements build the general stereotype. In its place, the peaceful quotidian mainstream of religions is ignored. In this respect, and for the sake of religious coexistence, there is an important role for cooperation with the media in bearing joint responsibility.

The Encounter of Religions is the Encounter of People

It is important that religious leaders, official representatives and experts provide an example of mutual interaction, as happens in Uskot-foorumi, in meetings of religious leaders and in this kind of seminar.

But real encounter does not happen on the level of theory or in the upper echelons of religious hierarchies. It happens in the everyday environment between people who belong to different religious and cultural backgrounds.

Religious identity is not only formed of doctrinal contents, but it encompasses all of a person’s background and traditions as well as all those feelings and experiences that a person has from life, both positive and negative.

The encounter of religions happens when person encounters person. In such situations, one must encounter, both in the other and in oneself, many human feelings and reactions: interest and friendship, but also fear, shyness, suspicion and hatred. Then, if one has become accustomed to analysing and explaining all of reality with religious language and concepts, these feelings can also receive religious interpretation and justification.

It is nevertheless important that I do not see you, a representative of another religion, as the representative merely of your religion, its official doctrines and positions, or of those stereotypes formed by the media. You are, first of all, a unique human being, who has your own life story, your own hopes and fears, pains and joys, your own sense of humour, your own religious sentiments and experiences, your own sacred realm. Dialogue requires much genuine interest in people and much patience.

In dialogue, neither am I primarily the representative of certain doctrines or stereotypes, but I am rather a unique human being with my own cultural and religious background, my own life story, my own sacred realm, my own shadows and wounds, my own shyness and uncertainty. Indeed we both have a right to such things. We both have the right to a whole identity.

At its best, a situation of religious plurality and the encounter of a person from another religious circle can strengthen one’s own identity, awareness of one’s own heritage and of one’s own self.

Surrendering to genuine dialogue, however, demands courage. In so doing, one inevitably makes oneself vulnerable to being changed. It is for just this reason that I believe our dialogue needs much faith and trust, on the basis of which difference and one’s own transformation are seen neither as threat nor as cause for defensiveness. It may be that the most challenging and difficult thing, then, is not the encounter of religions at all, but that we are in the midst of cultural change which we cannot observe from the sidelines but which inevitably changes us, including the way we understand our own religion.

Translated by Mellanie Erkvaara