21.2.2010, Sauvo

saarna Sauvo-Karunan seurakunnan piispantarkastuksen päätösmessussa

1. paastonajan sunnuntai

Matt 4:1-11.


Jeesuksesta kerrotaan varsin usein, että hän vetäytyi yksinäisyyteen. Kun ihmisiä hyöri ympärillä, hän tarvitsi hiljaisuutta, rauhaa ja yksinäisyyttä.

Tarvetta vetäytyä erilleen ja rauhaan ei ole vaikeaa ymmärtää. Itse kukin tarvitsee joskus omaa rauhaa, hiljaisuutta ja vetäytymistä. Se tarve tuntuu vahvistuneen, kun elämisen rytmi on kiihtynyt ja vaikutteitten tulva on kasvanut. Reaaliaikaisen tiedonvälityksen keskellä olisi koko ajan kyettävä ymmärtämään ja olemaan mukana koko maailman tapahtumissa, olisi kyettävä ymmärtämään tärkeä ja vähemmän tärkeä markkinoinnin vyöryn keskellä. Elämä näyttää olevan pirtaleinen ja vaikeasti ymmärrettävissä. On ehkä vaikea eritellä, mistä se johtuu, mutta aika usein kuulee sellaisen kokemuksen, että ei oikein saa kosketusta omaan sisimpäänsä, omiin ajatuksiinsa tai tunteisiinsa. Tulee tarve pysähtyä ja katsoa itseään ja elämäänsä rauhassa, ikään kuin antaa sisäisen kaaoksen rauhoittua.

Monelle se tapahtuu luonnon keskellä, hiihtolenkillä, kävelyllä, metsässä. Toiselle musiikin kuuntelun lomassa, kenellä mitenkin.

Sellaista ihminen tarvitsee, sellaista rytmiä, jossa on tilaa henkäistä, olla, levätä. On hyvä jos siinä voi asettaa oman elämänsä perimmäistä perspektiiviä vasten. asettaa elämänsä sen antajan, Jumalan, eteen. Sitä varten jumalanpalvelus on; pysähtymistä varten, sitä varten, että voi asettaa elämän Jumalan eteen.

Se ei tarkoita välttämättä kovin jäsentyneitä ajatuksia, tai pinnistettyä pohdintaa. Tämä on sitä varten, että voi olla oman elämänsä kanssa Jumalan edessä, sielunsa hämmennyksen, tyhjyyden, ilon, eksymisen tai hajanaisuuden kanssa: tässä olen, tämä on minun elämäni ja sisimpäni. Pyytää ja rukoilla: ymmärrä Kristus tämä elämä ja tämä ihminen, myös se, mihin itse en saa kosketusta.

Jeesuksen vetäytyessä erämaahan ennen julkisen toiminnan alkua kysymys oli kuitenkin vielä enemmästä kuin vain vetäytymisestä rauhaan ja hilajisuuteen. Kyse oli vaiheesta, jolloin hän kävi sisäistä kamppailua koko elämänsä ja kutsumuksensa suunnasta. Koko olemassaoloa oli katsottava perimmäisessä katsannossa. Sen Matteus kuvaa erämaakiusauksina, jotka Jeesuksen täytyi käydä läpi ennen kuin tiesi ja tunnisti elämäntehtävänsä.

Siinä kamppailussa Jeesus oli yksin niin kuin ihminen kaikkein suurimpien kysymysten kanssa ihminen on viime kädessä yksin.

Kukaan toinen ei voi elää minun elämääni, ei tuntea minun tunteitani, eikä minun puolestani ratkaista, mikä on elämässä tärkeää. Sen edessä ihminen on silloin, kun kyse on ratkaisuista lähimmissä suhteissa tai elämäntehtävästä. Sen edessä ihminen on silloin, kun joutuu oman elämänsä erämaahan. Se ei tapahdu tietoisesti hakeutuen vaan niin, että vain huomaa olevansa sellaisen keskellä, yksin, ristiriitaisten kysymysten ja tunteitten kiusaamana. Niin voi tapahtua, kun totutut elämän tukipuut murtuvat, olipa kyse työnpaikan menetyksestä, ihmissuhteitten särkymisestä, sirauden tai kuoleman kohtaamisesta.

On mittaamattoman tärkeää, että silloin ei jää kokonaan yksin, että on joku, jonka kanssa voi mielensä ristiriitoja purkaa ja jakaa omaa epätietoisuuttaan ja hämmennystään. Että erämaassaan ei ole yksin. Ja silti, silloinkin, on monella tavalla yksin.

On yksin unettomina öinä, kun valvoo ja mieli on kiusattu mieli, sekava, pelkojen ja epävarmuuden täyttämä. Kun elämä ei tahdo selkiytyä.

Jeesuksen piti viettää erämaassa 40 päivää, omien kiusaustensa keskellä. Se on itse asiassa lohdullista. Se kertoo, että elämän selkiytyminen, vastausten löytäminen mielen ja tunteitten sekavien vyyhtien keskellä vie aikaa. Se kuuluu ihmisenä elämiseen.

Kertomus Jeesuksesta erämaassa kertoo myös, että kun ihminen, kuka tahansa meistä on oman elämänsä erämaassa, väsynyt, nääntynyt ehkä, mieli sekavana vyyhtenä, usko niin repaleinen, ettei sitä tunnista, Kristus jakaa sen. Hän oli itse kiusattu voidakseen kiusattuja auttaa. Hän ei ole vain siellä, missä elämä on tyyntä ja varmaa ja selkeää, vaan epätietoisuuden ja ristiriitaisen mielen vierellä.

Jeesuksen erämaakiusausten sisältö liittyi koko hänen elämänsä suuntaan, tehtävään ja sisältöön. Niistä kertoessaan Matteus kuvaa, mitä merkitsee se, että Jumala poikansa kautta puuttuu luomansa maailman elämään, mitä tähän ihmisten todellisuuteen astuminen merkitsi. Silloin kysymys oli siitä, muuttaisiko Jumalan poika elämän perimmäisiä ehtoja niin että kivistä tehtäisiin leipää eikä nälkää ja kärsimystä enää olisi, suojelisiko hän kaikesta pahasta, ottaisiko vallan maailmassa omiin käsiinsä, ja pakottaisi oikeuteen ja rauhaan. Näitten kiusausten keskellä Jeesus on erämaassa.

Olennaisinta on lopputulos. Jumalan pojan tehtävä on jakaa ihmisen elämä, tulla ihmiseksi niin kuin kuka tahansa meistä, suostua tähän elämään tällaisena, jossa kaikki ei ole selkeää, varmaa, oikein ja hyvää. Tähän elämään, joka on meidän elämäämme.

Juuri se, merkitsee enemmän kuin jumalallinen maailman kulkuun puuttuminen, se merkitsee, että ihminen ei ole elämänsä keskellä yksin. Ei silloinkaan, kun aamuyön tunteina kiusaukset tulevat ja mieli eksyy.