7.11.2009, Tampere

Rellun 125-vuotisjuhlajumalanpalvelus Aleksanterin kirkossa

Matt 5:13-16

Hyvät rellulaiset,

Tämä on tilanne, jossa ei voi olla muistamatta: Rellun paikkoja, tuoksuja, ihmisiä ja tapahtumia. Muistan Poten, joka kesken suomen tunnin havahdutti puoliunessa olleen oppilaan: No, Mäkinen, paljonko täysikasvuinen sonni painaa? Ja muistan Rehun, joka ei väsynyt neuvomasta meitä toisella kymmenellä olevia poikia: muistakaa mennä kivinavetan kanssa naimisiin.

Sonnin painoa en muista enkä mennyt kivinavetan kanssa naimisiin. Mutta muistan paljon ihmisiä ja tapahtumia. Ja kun näen teidät täällä nyt, eri ikäiset ja hyvin erilaiset ihmiset, Rellu näkyy nimenomaan niin: seinien sisällä eletyn elämän kautta. Joillekin siitä elämänvaiheesta on pitkä aika, joillekin se on tämän hetken elämää, oppilaana tai opettajana.

Itse kukin katsoo sitä osaa elämästään omalla tavallaan, oman persoonansa ja elämänhistoriansa läpi. Siinä voi erottua sekä hyviä ja koko elämää kannattavia asioita että kipeitä kokemuksia, sellaisia joita jatkuvasti kantaa taakkana. Nyt ei ehkä olekaan ole aika vain muistaa ja muistella , vaan myös kysyä, mitä on oppinut Rellussa elämästä, ei siis vain, mitä tietoja ja taitoja on saanut, vaan mitä on oppinut elämästä. Ja kysyä ehkä, keiden avulla on oppinut. Ketkä ovat olleet tai ovat koulussa merkityksellisiä ihmisiä ja kenelle itse on ollut tai on tärkeä.

Nyt olemme jumalanpalveluksessa. Se tarkoittaa, että olemme katsomassa omaa elämäämme ja sitä mikä meitä yhdistää, elämää Rellun seinien sisällä, kaikkein syvimmässä ja perustavimmassa perspektiivissä, Jumalan edessä.

Juuri siitä perspektiivistä koulua ja sen tehtävää on syytä katsoa, ihmisenä olemisen perspektiivistä. Siitä perspektiivistä käsin koulun tehtävä yhteiskunnassa ei ole ensisijaisesti luoda työelämävalmiuksia tai tuottaa tietoja ja taitoja, jotka turvaavat menestyksen ja kilpailukyvyn. Koulun perimmäinen tehtävä on kasvattaa elämää, ei elinkeinoelämää varten.

Oman elämän kokonaisuudessa koulun osuutta voi olla vaikea erottaa. Elämässä on ollut ja on paljon, paljon muuta ja kokemukset Rellussa sulautuvat kaikkeen muuhun ja saavat merkityksenkin osana sitä. Elämä ei koostu irrallisista osista, joista sen voisi kuin erillisistä palikoista rakentaa kokonaisuudeksi ja sitten ottaa yhden palan ja tarkastella sitä erikseen.

Elämä on kokonaisuus. Jeesus käyttää kuvaa suolasta. Suola on merkityksellistä vain, kun se sekoittuu ruokaan. Se täyttää tehtävänsä liukenemalla. Sen olemassaolon tietää, mutta sitä ei voi ottaa erilleen maisteltavaksi, kun se kerran on ruokaan sekoitettu. Mikään elämänalue ei ole erillinen lohkonsa. Uskontoa ei voi ajatella irrallisena osana kulttuurista tai sellaisena, joka erikseen liitettäisiin kulttuurin kylkeen. Jos niin olisi, tarvittaisiin vain riittävästi tietoa uskonnoista ja sitten joku niistä voitaisiin kuin valintamyymälän hyllyltä hankkia liitettäväksi muun kulttuurin kylkeen. Uskonto on osa kulttuurin kokonaisuutta, erottamattomasti.

Myöskään kristillinen usko ei ole ihmisen elämässä jokin erillinen elämän osa. Se liukenee osaksi koko elämää niin kuin suola ruokaan. Suolan tehtävä ei ole saada ruokaa maistumaan suolaiselta, vaan parhaimmillaan se korostaa kaikkia muita makuja ja saa kaiken erityisen täyteläiseksi ja hyväksi.
Jeesus ei kuitenkaan sano: uskonto on maan suola. Hän sanoo: te olette maan suola. Puhe ei ole jostain yleisestä asiasta, vaan se kohdistuu meihin itse kuhunkin. Se panee kysymään: mitä minä olen osana elämän ja ihmisten kokonaisuutta, millaisen maun tai jäljen olen jättänyt ja jätän elämään. Oma elämä ei ole vain erillinen kokonaisuutensa, jonka eri osatekijöitä, kuten koulun osuutta voi katsoa ja kysyä, vaan jokaisen elämä saa merkityksensä vain sulautumalla ihmisten elämän kokonaisuuteen. Siksi on syytä kysyä, miten kaikki se, mitä olemme oppineet elämästä Rellussa ja muualla voi meidän kauttamme tulla yhteisen elämän hyväksi.

Myös siksi olemme jumalanpalveluksessa, katsomassa sitä omaa elämäämme osana kaiken elämän kokonaisuutta.

Jeesus käyttää suolan ohella myös toista kuvaa. Hän sanoo: te olette maailman valo. Hän puhuu lampusta, jota ei panna vakan alle vaan lampunjalkaan valaisemaan huonetta. Tämä ei kuitenkaan ole tilanne, jossa arvioitaisiin, miten kirkkaasti kunkin lamppu loistaa. Kullakin meistä on omat varjonsa. Jeesus ei myöskään ohjaa kysymään, onko lamppu tarpeeksi hyvä tai onko se varmasti puhdas ja siisti. Hän vain muistuttaa, että lamppu on tarkoitettu, ei suojattavaksi vaan käyttöön, antamaan sen valon huoneeseen, joka juuri siitä lampusta voi lähteä. Olkoon himmeä tai kirkas, likainen tai kiiltävä.

Vanha juutalainen tarina kertoo kahdesta miehestä, jotka Jumala lähetti maailmaan. Molemmille Jumala antoi maljan jossa oli vettä. Tämä viekää maailman halki, Jumala sanoi. Miehet lähtivät matkaan.

Toinen kulki maailman halki pitäen tarkasti huolta hänelle uskotusta maljasta ja sen sisällöstä. Hän varoi läikyttämästä, vältti ihmisjoukkoja ja paikkoja, joissa maljaa olisi voitu tönäistä tai kaataa. Missä oli mahdollista hän keräsi maljaansa lisää vettä – tiedon vettä, taidon vettä, kokemuksien vettä – ja pysähtyi välillä katsomaan maljaansa. Hän totesi: olen onnistunut hyvin, minulla on maljassani paljon enemmän kuin lähtiessä. Siitä voin kiittää.

Toinen mies kulki maljansa kanssa maailman halki toisin. Hän meni kaupunkeihin, toreille ja ihmisten sekaan. Malja läikkyi, se kolhiintui. Kun joku pyysi, hän antoi maljastaan auliisti toisille. Välillä hänkin sai lisää vettä, mutta menetti sen taas. Hänkin pysähtyi matkalla katsomaan maljaansa. Hän huokaisi: - Miten olenkaan epäonnistunut tehtävässäni. Sen mitä sain, olen kadottanut. Herra armahda minua.

Tämä Rellun juhlajumalanpalvelus on yksi tällainen pysähtymisen paikka. Kukin voi katsoa omaa maljaansa: mitä siihen on kertynyt ja mitä on kadottanut, missä onnistunut ja missä epäonnistunut – molempia luulisin. Jumalanpalveluksessa on mahdollista kiittää siitä, mitä olemme saaneet ja pyytää anteeksi maljamme kolhuja.

Juutalainen tarina jatkuu. Lopulta molemmat miehet tulivat Jumalan luo. Toinen sanoi: tässä Sinulle ehjä malja, joka on täydempi kuin lähtiessä. Olen onnistunut suojelemaan sitä; se on loistanut sinun merkkinäsi ihmisille.

Toinen painoi päänsä ja sanoi: tässä tämä malja, ei ole mitään jäljellä, malja kolhiintui, annoin siitä pois sen minkä sain. Menetin kaiken, minkä annoit minulle. Armahda minua.

Jumala sanoi: katsokaa nyt maljaanne. Maljaansa varjellut katsoi ja näki: malja oli tyhjä.

Maljansa yhteiseen käyttöön laittanut katsoi maljaansa ja huudahti hämmästyneenä psalmin sanoin: - Minun maljani on ylitsevuotavainen.