30.8.2009, Loimaa

Saarna Loimaan Kaupunginkirkon uudelleenviihkimys- ja seurakunnan 570.vuotisjuhlassa

13. sunn helluntaista
Joh 9:1-7, 39-41

Vanha tarina kertoo kolmesta muurarista. He tekivät työtä vierekkäin telineillä.

Ensimmäiseltä kysyttiin: - Mitä sinä teet? Hän vastasi. – Minä muuraan, olen muurari. Ladon tiiliä päällekkäin ja asettelen laastia väliin. Se vaatii ammattitaitoa.

Toiselta kysyttiin. – Mitä sinä teet? Hän vastasi: - Minä teen seinää, suoraa tiiliseinää.

Kolmannelta kysyttiin: - Mitä sinä teet? Hän vastasi: - Minä rakennan kirkkoa.

Kaikki kolme tekivät täsmälleen samaa työtä. He vain näkivät sen eri tavoin. Oli kyse näkemisestä.

Nyt kun tämä kirkko on korjattu ja täällä työmiehet ovat tehneet työtään – arvatenkin nähden työnsä kaikilla kolmella tavalla – on aika katsoa tätä kirkkoa. Tämänkin voi nähdä eri tavoin.

Yksi näkee rakennuksen, näkee 1970-luvun arkkitehtuuria, tai näkee rakennusteknisiä ratkaisuja, niitä kysymyksiä, joita nyt toteutettu korjaus on koskenut. Tai hän arvioi kenties, miten kirkko sopii maisemaan ja miten se on osa loimaalaista ympäristöä.

Toinen näkee seurakunnan kokoontumistilan, kokonaisen työkeskuksen, jossa seurakunnan toiminta tapahtuu. Ajattelee ehkä, että tässä on kokoontumistila niille, jotka seurakuntatoimintaa harrastavat tai jotka sattuvat sitä tarvitsemaan. Ehkä ajattelee itsekin joskus käyvänsä, kauneimmissa joululauluissa tai rippikirkossa.

Kolmas näkee kirkon pyhänä tilana, rakennuksena, joka jotain kokonaan erilaista. Näkee kirkon Jumalan läsnäolon ja kohtaamisen paikkana, merkkinä siitä, että Jumala on vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa, Jumalan sanalla ja rukouksella pyhitetyn ja erotetun tilan, niin kuin tänään uudelleenvihkimisessä tapahtuu. Silloin voi nähdä myös yksityiskohtien syviä merkityksiä. Mutta myös voi nähdä tämän merkkinä siitä, että on olemassa jotain toisenlaista, pyhää. Kaikki ei ole tehokasta palvelutuotantoa ja asiakkuutta. Kaikkea elämässä ei voi ostaa ja myydä, elämää perimmältään ei voi ostaa ja myydä.

On kyse näkemisestä. Kirkon voi nähdä monin tavoin. Ja kuitenkin se on sama kirkko.

Tänään vietetään myös Loimaan seurakunnan 570-vuotisjuhlaa. Myös seurakuntaa on Raamatussa kuvattu rakennuksena, elävistä kivistä koostuvana rakennuksena, jonka kulmakivi on Kristus.

Kukin meistä on kivi tässä rakennuksessa. Kukin voi nähdä paikkansa eri tavoin. Joku näkee vain oman arkensa ja siinä selviytymisen, yrittää elää omalla paikallaan niin kuin voi ja osaa. Voi olla, että rukoilee joskus, mutta ei ajattele sen suurempia tai ylevämpiä kokonaisuuksia. Arjessa on kyllin. Riittää, että on kastettu ja jäsen, eikä sitä ajattele sen enempää. Se tulee ajankohtaiseksi kun on lapsen kaste tai läheinen siunataan hautaan.

Toinen näkee itsensä osana yhteistä rakennusta. Hän haluaa antaa panoksensa omalla paikallaan yhteiseen elämään. Hän haluaa elää hyvin ja oikein. Hän on tietoinen siitä, että kirkon ja seurakunnan jäsen, sillä tavoin hän ymmärtää itsensä ja elämänsä maailmassa, siihen uskoon tukeutuu, vaikka ei sitä erittele sen kummemmin tai tuo sitä erityisesti esiin, eikä lue itseään erityisen uskonnolliseksi. Tarkemman selittämisen siitä, mistä tässä oikein on kysymys, hän jättää mielellään papeille ja muille, jotka ovat uskonkysymyksiin perehtyneet.

Kolmas kantaa vastuuta seurakunnasta, osallistuu aktiivisesti, käy säännöllisesti jumalanpalveluksissa. Hänen elämässään seurakunnan toiminta on tärkeällä sijalla, hän kuuntelee ja mietiskelee puheita ja saarnoja, hän on hengellisesti valveutunut, aktiivikristitty, joka tuntee pelastushistorian ja omaksuu sen omalle kohdalleen.

Kaikki kolme ovat kiviä samassa rakennuksessa. Kiviä on paljon, tapoja katsoa ja nähdä oma paikkansa ja elämänsä on paljon enemmän kuin nämä kolme.

Rakennustyömaalla se muurari, joka näki rakentavansa kirkkoa, saattoi ajatella, että hän oli se joka varsinaisesti näki, muut olivat sokeita. Oli totta, että hän näki laajemmin ja koko työlle – tai elämälle – tuli suurempi tarkoitus ja merkitys.

Mutta ehkä niin ei kuitenkaan ollut. Eivät toiset olleet sokeita, he vain näkivät eri tavoin. Todella sokea saattaa ollakin se, joka ei näe, että kirkkoa voi rakentaa eri tavoin. Riittää, että näkee sen perspektiivin, joka itselle on sillä hetkellä mahdollista. Sokea on se, joka ei näe toisen paikkaa ja merkitystä yhteisessä rakennuksessa.

Kaikki kolme muuraria tekivät kirkon rakennustyömaalla oman tehtävänsä ja täyttivät paikkansa, vaikka näkivät kokonaisuuden ja itsensä sen osana eri tavoin. Kaikki he rakensivat kirkkoa.

Kristityt, loimaalaiset kristityt, ovat eläviä kiviä rakennuksessa, jonka kulmakivi on Kristus. Se millä tavoin itse kukin teistä näkee paikkansa tässä, ei tee kokonaisuudesta seurakuntaa tai kirkkoa, sen tekee Kristus ja Kristuksen läsnäolo. Laajempi perspektiivi voi tuoda itselle mieltä ja merkitystä elämään, mutta kaikki kolme muuraria rakensivat samaa kirkkoa ja olivat sen rakentamisen kannalta yhtä tärkeitä.

Ja kirkko, seurakunta tai kirkkorakennus, on kaikkien heidän kirkkonsa, niin kuin tämä kaupunginkirkko on kaikkien loimaalaisten seurakuntalaisten kirkko, vaikka he näkisivät tämän eri tavoin.