24.10.2009, Salo

Kappalaisten Suvi Laaksonen, Ari Oinas ja Martti Santakari virkaanasettaminen Salon kirkossa

21 sunn helluntaista
Joh 13:16-20

Jeesus puhuu lähettiläästä ja palvelijasta. Puhe luo osuvan taustan tähän tilanteeseen, jossa uudet kappalaiset lähetetään tehtäväänsä. Heitä ei lähetetä toteuttamaan omaa tehtäväänsä, vaan seurakunnan ja Kristuksen kirkon yhteistä tehtävää, lähettiläiksi, ei oman näkynsä varaan.

Samalla Jeesuksen puhe on puhetta itse kullekin meistä, puhetta ihmisen osasta ja tehtävästä elämässä. Tämän hetken kulttuuri, jonka keskellä ja josta osana me elämme, ohjaa katsomaan elämää vähän toisin, ei niinkään siitä näkökulmasta, että meidät olisi lähetetty elämään tiettyä tehtävää varten. Pikemminkin niin, että olemme joutuneet elämän ja maailman keskelle, jota ei niin vain ymmärrä, joka on vieras ja käsittämätön. Siitä on monta totuutta ja monta selitystä. Katri Vala ilmaisee runossaan yhden modernin ihmisen peruskokemuksista näin: ”Olen heitetty elämään kuin lapsi yölliseen metsään”.

Sellaisen kokemuksen pohjalta elämä vain on, ilman sen suurempaa tarkoitusta. Siinä joutuu kukin harhailemaan ja löytämään jotain polkuja, joita voi kulkea. Yhä useammin elämän tarkoitukseksi näyttää sellaisessa maisemassa muodostuvan se, että onnistuu samaan itselleen mahdollisimman paljon elämän elämyksiä ja kokemuksia. Ikään kuin elämä olisi elämystuotteiden kuluttamista ja maailma ympärillä markkinatori, jolta niitä yritetään hankkia itselle mahdollisimman paljon.

Näkymä on toinen silloin, kun voi nähdä elämänsä lähetettynä. Omalla elämällä on merkitys, koska Jumala on minut elämään lähettänyt. Se ei tarkoita, että olisi jokin suuri filosofinen kokonaisnäkemys, jonka pohjalta voi selittää maailman ja elämän tarkoituksen. Harvoin sellaista on. Ihmisen elämä on arkista, tavallista, siinä on selviydyttävä, siinä eksyy ja on epätietoinen ja ymmällä ja epävarma. Usein riittää ymmärtää se, että tämä päivä on se, johon minut on lähetetty, tämän päivän tehtävät niitä, joissa minua tarvitaan. Ihmiset jotka tänään kohtaan, ovat niitä, joita varten minut on maailmaan lähetetty. Siinä, ei sen suuremmassa tai ylevämmässä on elämän tehtävää ja tarkoitusta siihen hätään.

Tänään nämä papit lähetetään tehtäväänsä. Tehtävä on yhdeltä keskeiseltä osaltaan sitä, että auttaa seurakuntalaisia, tunnistamaan ja löytämään elämään mieli ja tarkoitus. Välittää sitä, että ihmistä ei ole heitetty elämään kuin metsän keskelle yksin harhailemaan. Kussakin ihmisessä Jumalan antama ainutkertainen elämä voi löytää uomansa ja toteutua. Auttaessaan ihmisiä näkemään elämänsä mielen ja tehtävän, pappi itse ei suorita jotain irrallista suoritusluonteista tehtävää. Siinä hän on elämäntehtävässä, tehtävässä, johon hänet lähetetään ihmisenä ja pappina, toteuttamaan omaa ihmisen tehtäväänsä papin virassa.

Jeesus sanoo: joka ottaa vastaan sen, jonka minä lähetän, ottaa vastaan minut. Sanat on helppo ymmärtää niin, että nämä Kristuksen erityiset lähettiläät, nämä papit, joilla on seurakunnassa erityinen ja näkyvä tehtävä, tulee ottaa vastaan hyvin ja heitä tulee tukea. Niinkin, mutta silloin näkökulma on kapea. Jokainen seurakunnan jäsen on Kristuksen lähettämä. Kuka tahansa tulee pappia vastaan, tai kuka tahansa istuu meidän vieressämme, on Kristuksen lähettämä: kun otan tämän tänään minun elämääni lähetetyn ihmisen vastaan, otan vastaan Kristuksen.

Kristus ei puhu vain lähettiläänä olemisesta vaan myös palvelijana olemisesta. Puhe liittyy siihen, että hän on juuri pessyt opetuslastensa jalat ennen aterialle käymistä. Se oli palvelijan tehtävä. Siinä hän antaa seuraajilleen esimerkin: tätä tarkoittaa palvelijana oleminen, eikä palvelija voi olla Herraansa suurempi. Herra kumartui pesemään toisen jalat.

Muistan erään lääkärin kertomuksen vastaanotoltaan. Hänen luokseen tuli vanha nainen, joka valitti jalkojaan. Lääkäri pyysi naista ottamaan sukat pois jaloistaan. Edessä olivat kovettuneet, vähän likaiset, hiertyneet jalat, kynnet vääntyneet ja osin mustuneet. Lääkäri kertoi, että normaali tilanne olisi ollut, että hän olisi arvioinut verenkiertoa, varovasti käännellyt jalkoja ja määrännyt kenties jotain lääkettä. Jalat niin kuin huonokuntoiset esineet. Mutta siinä tilanteessa hän alkoi nähdä toisin. Hänen edessään olivat jalat, jotka olivat ottaneet tuhansia ja taas tuhansia askeleita. Ne olivat kantaneet koko tuon naisen elämän, sen kaikki päivät ja kaikki vaiheet. Ja kaikkien päivien jäljet olivat noissa jaloissa. Lääkäri tarttui jalkoihin varovasti ja kunnioittaen, otti ne käsiinsä niin kuin mittaamattoman arvokkaan elämän. Hän kysyi arasti, mitä mahtoivat olla ne askeleet, jotka olivat jääneet jalkoihin kipuna.

Kun Jeesus lähetti seuraajansa palvelijoina, hän tarkoitti jotain tuon kaltaista. Se koskee meitä kaikkia kristittyjä. Kyse on siitä, mitä näemme siinä ihmisessä, joka tänään on lähetetty meidän elämämme tai jonka kanssa elämme päivittäin.

Papin tehtävässä lähettiläänä ja palvelijana on kysymys tästä samasta. Kun pappi tapaa seurakuntalaisia, kysymys palvelijana toimimisesta kiteytyy juuri siihen, mitä toisessa näkee: voi kumartua alentuvasti – laskeudun hoitamaan sielusi kuntoon ja kertomaan sinulle, mistä sinun elämässäsi ja uskossa on kysymys, ystävällisesti, mutta ylhäältäpäin. Tai voi pysähtyä toisen edessä niin kuin pyhän edessä pysähdytään: tässä on mittaamattoman arvokas ihminen ja kokonainen Jumalan antama elämä, jota en voi tuntea, tietää ja hallita. Papin tehtävä on yhtä paljon oppia kuin opettaa – oppia ihmisten kasvoista, käsistä, jaloista ja sanoista, miten Jumalan antama elämä juuri tuossa ihmisessä toteutuu. Tunnistaa sielun ja mielen kovettumia. Ei niinkään määrätä lääkettä vaan olla kiinnostunut siitä, mikä elämässä on ne synnyttänyt.
Jokainen tarvitsee sitä, että on joku, joka on kiinnostunut minusta ihmisenä, ruumiini ja sieluni kovettumista ja elämän jäljistä, eikä yritä vain nopeasti lääkitä niitä pois. Toivottavasti sellaisia ihmisiä on lähellä; siinä on jotain siitä, mitä on toimia Kristuksen lähettiläinä. Myös pappi tarvitsee sitä, kukin teistä, että teillä on lähellänne ihmisiä, jotka tarttuvat joskus jalan tai mielen hiertymiin ja kysyvät, millaiset askeleet ovat tämän kaiken tehneet.

Tässä me yhdessä olemme Kristuksen edessä, joka pesi oppilaiden jalat ja tunnistaa meidän itse kunkin jaloista ne askeleet, joita niillä on otettu. Itse kunkin elämän askeleet. Papin erityinen tehtävä on tuoda seurakunnan yhteinen ja yksityinen elämä tähän, Kristuksen eteen.

Ja tulla itse, yhdessä seurakunnan kanssa, omien askeltensa tuomana. Niin kuin jokainen meistä. Ja meille Kristus antaa itsensä, tässä ehtoollispöydässä johon kumarrumme.