12.4.2009, Kuusjoki

Radiojumalanpalvelus
Pääsiäispäivä.
Matt 28:1-8.

Pääsiäisaamu. Varovaisen valon ja yllättävän ilon aamu. Tapahtumat ovat tuttuja, moneen kertaan kerrottuja.

Paikalle tulevat naiset. He ovat tolaltaan perjantain jäljiltä niin kuin ihminen on, kun oma maailma hajoaa palasiksi. He yrittävät sopeutua siihen, että elämä ei olekaan sellaista kuin he olivat kuvitelleet kohdatessaan Jeesuksessa elämän perustan, joka vaikutti vastaansanomattoman todelta. Kuolema on kuitenkin totta, ja julmaa. Ihmisen on suostuttava menettämään kaikki se, mitä on pitänyt tärkeänä ja minkä varaan on elämänsä ripustanut. Mikään ei suojannut heitä, ei Jeesuskaan, vaikka he olivat niin ajatelleet.

He ovat hakeneet turvaa toisistaan, niin kuin ihmiset tekevät. Ehkä heidän mielessään ovat risteilleet sekaisin masennus, lamaannus, viha, pettymys ja voimattomuus niin kuin kenen tahansa, kun elämä pettää, olipa kyseessä läheisen kuolema, sairaus, irtisanominen, väkivallan kohteeksi joutuminen, petetyksi tuleminen. Tätä elämä on. Ihmisen osa on ankara. On vain yritettävä sopeutua, suostua ja jaksaa; hyvä jos on toinen johon turvata niin kuin noilla naisilla.

Naiset tekevät sen mitä osaavat, tulevat haudalle, kertaavat tapahtunutta kenties. Heille ainoa kivi ei ole haudan suulla; raskaimmat kivet ovat sisällä, niin kuin monilla meistä.

Kun he tulevat haudalle, siellä on jo ihmisiä. Niin Matteus kertoo. Siellä ovat vartijat. Heistä ei kerrota nimiä, ei muuta kuin Pilatus on heidät sinne määrännyt ylipappien ja fariseusten pyynnöstä.

Todennäköisesti he ovat kokeneita sotilaita, tavallisia, järkeviä miehiä, monenmoista nähneitä. Tämä on yksi tehtävä muiden joukossa.

He edustavat vallan ja järjestyksen maailmaa. Siinä maailmassa uskonnolla on osansa ja paikkansa. Hyvä jos se lohduttaa jotakuta, hyvä jos siitä saavat elämäänsä voimia ne, jotka eivät muuten jaksa. Hyvä jos se opettaa moraalia ja toisista huolehtimista, hyvä jos se pitää huolta kelkasta pudonneista. Mutta uskonnolla on rajansa ja paikkansa, se on osa vakaata järjestystä.

Vartijat edustavat realiteetteja, niitä lakeja, joitten varassa maailma tosiasiallisesti pyörii. Siinä katsannossa olennaista on bruttokansantuote, kilpailukyky, kvartaalivoitot, taloudellinen, sotilaallinen ja poliittinen voima.

Ei siinä maailmassa ole tilaa haihattelulle tai illuusiolle. Vartijoita tuskin kiinnostaa, oliko Jeesus syytön tai ei. He ovat nähneet riittävästi. He tietävät, ettei maailmassa toteudu oikeus. Syyttömiä murskataan, viattomia kuolee. Maailma toimii siten, vahvemmalla on valta, ei sillä joka on totuuden ja oikeuden puolella. Heikot, köyhät, onnettomat, ne joilla ei ole millä puolustautua tai pitää ääntä itsestään, jäävät jalkoihin. Niin tapahtui tuolloin ja niin tapahtuu nyt.

Pääsiäisaamussa, Jeesuksen haudalla, vartijat edustavat maailman ankaraa ja armotonta todellisuutta. Kaikkia niitä kiviä, joitten alla ihmisen on tässä maailmassa elettävä.

Voi olla, että he olivat kuulleet Jeesuksen opetusta, Jeesuksesta joka tapauksessa. Mutta he ovat tavallisia sotilaita. He ovat nähneet ja kuulleet monenlaisia julistajia. Kaikki ne yrittävät vakuuttaa omaa totuuttaan. Mikä niistä tietää. Ei parane ottaa kantaa. Niin se oli tuolloin, ja nyt vielä enemmän, Yhä pirstaleisemmaksi käyvän julkisuuden keskellä ei mihinkään tai keneenkään voi luottaa. Ei todellisuutta saa hallintaan eikä siitä ota tolkkua. On vain elettävä päivästä toiseen ja yritettävä niin kuin osaa.

Pääsiäisaamuna haudalla kohtaavat naiset ja vartijat. Ehkä he tuntevat toisensa ennestään, ehkä eivät. Joka tapauksessa he ovat samalla puolella. Kaikki he ovat omien painojensa alla niin kuin on ihmisen osa tässä vaikeassa maailmassa. Ehkä he tuntevat myötätuntoa toisiaan kohtaan, mutta toistensa kiviä he eivät voi siirtää.

Ja sitten, maa vavahtelee, enkeli laskeutuu, kivi siirtyy pois, ympärillä on poikkeuksellista valoa.

Vartijat vapisevat ja kaatuvat maahan. Heidän mukanaan vapisee koko se maailma, jota he edustavat. Kaikki maailman valtarakenteet, olivatpa ne taloudellisia, poliittisia, sotilaallisia tai uskonnollisia, vapisevat ja menettävät lopullisen otteensa. Kun kivi siirtyy ja hauta on tyhjä, maailman ankara ja armoton todellisuus kadottaa lopullisen valtansa. Sen jälkeen vartijoiden elämä ei ole sama, sen jälkeen maailma ei ole sama.

Naiset pelästyvät. Siinä, minkä he luulivat olleen kaiken loppu, olikin jonkin alku. Kuolemalla ei olekaan lopullista valtaa. Siinä missä ei näkynyt mitään, missä oli vain tyhjää, onkin yhtäkkiä jotain kokonaan uutta.

Naiset lähtevät liikkeelle. He ovat yhtaikaa peloissaan ja riemuissaan. Yhtaikaa, sillä tämä ei ole selkeitten ja puhtaitten ajatusten ja tunteitten aamu. Tämä on hämmennyksen, ihmetyksen ja aavistuksen aamu. Mutta kun naiset lähtevät liikkeelle, he näkevät koko todellisuuden toisin kuin siihen asti.

Naisilla on viesti. Se on yksinkertainen viesti. Ei selityksiä, ei viisaita tulkintoja, ei teologista määrittelyä. Mutta se on täynnä elämäniloa, toivoa ja rohkeutta. Se koskee yhtä hyvin vartijoita kuin meitä täällä. Elämää painavilla ja puristavilla voimilla ja järjestyksillä ei ole lopullista valta. Kivi on vieritetty pois, kaikki kivet.

Se on lyhyt viesti: Kristus on ylösnoussut. Totisesti, Kristus on ylösnoussut.