5.10.2008, Mouhijärvi

Saarna Mouhijärven kirkon 150-vuotisjuhlamessussa

Mikkelinpäivä
Matt 18.1-6,10

Kun tämä kirkko aikanaan rakennettiin, se rakennettiin mouhijärveläisiä ihmisiä varten. Kirkko on tässä maisemassa näkyvä merkki, joka kertoo yhteisestä uskosta, ja paikka, johon ihmiset voivat tulla elämänsä kysymysten kanssa. Täällä voi rukoilla, hiljentyä, kiittää ja huokaista. Tänne voi tulla monella tavalla epävarman ja hämmentävän elämän keskeltä ja kysyä, mikä oikeastaan on lopulta tärkeää ja mikä ei. Täällä se kysymys asettuu kaikkein perimmäisimpään perspektiiviin. täällä elämää tarkastellaan Jumalan edessä.

Tällä hetkellä kysymyksen taustana on yhteiskunnallinen ympäristö, jossa pääomamarkkinoiden säätelemä talous ja taloudellinen kilpailukyky asettavat niitä ehtoja, joitten mukaan elämää on elettävä. Tärkeiksi arvoiksi nousevat menestyminen, tehokkuus, tuloksellisuus ja suoriutuminen.

Tässä ympäristössä kirkko on paikka, jossa elämää, sekä omaa että yhteistä elämää, on mahdollista katsoa toisenlaisesta todellisuudesta ja arvomaailmasta käsin. Täällä voidaan kysyä Jumalan edessä, millä viime kädessä on merkitystä.

Mikkelinpäivän evankeliumissa Jeesus antaa tähän selkeän mittapuun. Hän asettaa keskelle lapsen. Hän ohjaa aikuisia katsomaan omaa elämäänsä suhteessa lapseen. Kahdella tavalla.

Toinen nousee kysymyksestä, mitä aikuiset tekevät lapselle. Toisin sanoen, miten lapset voivat. Se on yhteisen elämän tärkein mittari. Yhteiskunnallista ja yhteisen elämän tilaa ei tule tarkastella bruttokansantuotteen tai kilpailukyvyn tai koulutustulosten näkökulmasta. Tärkein kysymys on, miten lapset voivat.

Hyvällä syyllä voi sanoa, että monet lapset voivat tänään hyvin. He selviytyvät elämässä ja elävät rikkaan ja monimuotoisen ympäristön keskellä, joka on täynnä mahdollisuuksia.

Mutta kun kuuntelee viestejä päiväkerhoista ja päiväkodeista, kouluista, diakoniatyön ja sosiaalityön piiristä, koko todellisuus ei olekaan hyvinvoinnin julkisivussa.

Vastaan tulevat lisääntyvät lasten mielenterveysongelmat, ahdistus, häiritsevä käyttäytyminen, turvattomuus, levottomuus ja yksinäisyys. Kaikkien lasten ja nuorten maailmaan heijastuvat koko yhteiskunnassa vallitsevat menestymisen ja suoriutumisen vaatimukset. Hyväksytyksi tulemisen kilpailu on ankara kilpailu. Sen paino on kova kaikilla, mutta erityisesti niillä, jotka jäävät tappiolle, koska edellytykset selviytyä ovat hauraat.

Kun kysytään, mitä on taustalla silloin, kun lapsi voi huonosti, katse kääntyy lapsen lähellä oleviin aikuisiin. Siellä saattaa olla väkivaltaa, alkoholismia, mielenterveysongelmia, liiallista työpainetta tai köyhyyttä, joka estää pääsemästä osallisiksi sellaisesta kulutuksesta, jolla lasten ja nuorten maailmassa hyväksymistä tavoitellaan.

Kun kysytään, mitä lapsille tapahtuu, on samalla kysyttävä, miten vanhemmat voivat. Kaikki vanhemmat joutuvat kantamaan myös sitä kysymystä, olenko osannut antaa lapselle sen, mitä hän tarvitsee. Erityisen tärkeä kysymys on, mitä ovat ne paineet ja ristiriidat, joitten keskellä elävät ne vanhemmat, jotka eivät jaksa tai kykene luomaan turvallista kasvuympäristöä. Miten heitä voi tukea. Perusturvallisuus, jonka varassa lapsi voi elämässä suunnistaa, kasvaa vain välittömässä kanssakäymisessä lasta lähellä olevien aikuisten kanssa. Sitä ei opita kirjoista tai internetistä, ei tiedoista tai taidoista. Joskus riittää se, että on edes yksi turvallinen aikuinen lapsen lähellä.

Siksi kysymys on sekä yhteisestä elämästämme, yhteiskunnallisista arvoista, mitä pidämme tärkeänä, että siitä, miten tunnistamme sen, mitä lähellämme oleva lapsi tarvitsee.

Kun Jeesus asettaa keskelle lapsen, hän ohjaa katsomaan sinne, missä yhteisen elämän haurain ja herkin kohta on. Sillä mittapuulla on yhteiskunnallisia ratkaisuja ja yhteistä elämää arvioitava.

Toinen tapa, jolla Jeesus ohjaa aikuisia katsomaan omaa elämäänsä suhteessa lapseen, siirtää lapsen toisenlaiseen asemaan. siinä lapsi ei näy aikuisten kasvatustoiminnan kohteena vaan ihmisenä elämisen esikuvana. Jeesus ei kiinnitä huomiota siihen, mitä lapsi osaa, eikä hän korosta sitä, että lapsesta joskus kasvaa pystyvä ja oman panoksensa yhteiskunnalle antava aikuinen. Lapsi on tärkeä yksikertaisesti, koska hän on olemassa, Jumalan luomana, ainutkertaisena ihmisenä. Ihmisyyttä ei mitata suorituksen tai menestymisen perusteella, vaan paljaana ihmisyytenä, jossa riittää, että on olemassa.

Tärkeää ei myöskään ole olla mahdollisimman itsenäinen oman onnensa seppä, joka itsensä varassa selviytyy elämässä. Kun esikuvana on lapsi, esikuvana on ihminen, joka ei selviydy ilman toisten apua ja tukea. Siinä ihminen näkyy toisten turvaa ja apua tarvitsevana ihmisenä, ei omillaan pärjäävänä ja erillisenä.

Lapsen asettaminen keskelle ja mittapuuksi ei tarkoita aikuisuuden jättämistä ja aikuisen vastuun unohtamista, vaan oman elämän näkemistä toisessa valossa. Sitä varten kirkko on olemassa mouhijärveläisen elämän keskellä.

Vanhastaan kirkko oli myös lainsäädännössä turvapaikka. Kirkko oli paikka, johon sai tulla, olipa tehnyt mitä tahansa tai kenen etsimä tahansa. Kirkossa ihminen oli turvassa.

Nyt kirkon merkitys turvapaikkana voi olla toisenlainen. Tällä hetkellä kirkkoa tarvitaan turvapaikkana erityisesti niitä varten, jotka eivät kovassa yhteiskunnassa ole menestyneet, jaksaneet tai osanneet. Syrjään työnnettyjä, särkyneitä, murtuneita, tai niitä joita painavat kohtuuttomat taakat, niitä jotka kantavat murhetta lapsistaan ja kantavat syyllisyyttä siitä, miten ovat osanneet olla vanhempia. Tämä kirkko on sitä varten, että olisi paikka, jossa ei vaadita mitään, jossa voi olla juuri niin epätietoinen, hämmentynyt, väsynyt ja avuton kuin on. Tämä on sitä varten, että voi levätä, olipa elämän kuorma mikä tahansa. Tämän tehtävä on edelleen olla turvapaikka mouhijärveläisille ihmisille.

Kirkossa mieli saa harhailla, liikkua oman elämän kysymyksissä tai keskittyä siihen, mitä kuulee. Kirkossa ihminen on Jumalan edessä. Jumala tuntee ja näkee, eikä hänen edessään tarvitse yrittää pärjätä, menestyä tai olla jotain. Kirkossa saa olla tarvitseva ja avuton. Täällä on ehtoollispöytä, jossa Kristus itse on leivässä ja viinissä läsnä. Siihen voi polvistua elämänsä kanssa, mitä tahansa siinä onkin. Kristus itse ottaa ihmisen vastaan, koko ihmisen elämän.

Sellaisen merkki mouhijärveläisessä maisemassa ja ihmisten keskellä tämä kirkko on. Tämä on talouden, tehokkuuden ja kilpailun hallitseman elämän keskellä merkki kokonaan muusta Kristuksen merkki elämän keskellä, toivon merkki, taivasten valtakunnan merkki.

5.10.2008, Mouhijärvi

Saarna Mouhijärven kirkon 150-vuotisjuhlamessussa

Mikkelinpäivä
Matt 18.1-6,10

Kun tämä kirkko aikanaan rakennettiin, se rakennettiin mouhijärveläisiä ihmisiä varten. Kirkko on tässä maisemassa näkyvä merkki, joka kertoo yhteisestä uskosta, ja paikka, johon ihmiset voivat tulla elämänsä kysymysten kanssa. Täällä voi rukoilla, hiljentyä, kiittää ja huokaista. Tänne voi tulla monella tavalla epävarman ja hämmentävän elämän keskeltä ja kysyä, mikä oikeastaan on lopulta tärkeää ja mikä ei. Täällä se kysymys asettuu kaikkein perimmäisimpään perspektiiviin. täällä elämää tarkastellaan Jumalan edessä.

Tällä hetkellä kysymyksen taustana on yhteiskunnallinen ympäristö, jossa pääomamarkkinoiden säätelemä talous ja taloudellinen kilpailukyky asettavat niitä ehtoja, joitten mukaan elämää on elettävä. Tärkeiksi arvoiksi nousevat menestyminen, tehokkuus, tuloksellisuus ja suoriutuminen.

Tässä ympäristössä kirkko on paikka, jossa elämää, sekä omaa että yhteistä elämää, on mahdollista katsoa toisenlaisesta todellisuudesta ja arvomaailmasta käsin. Täällä voidaan kysyä Jumalan edessä, millä viime kädessä on merkitystä.

Mikkelinpäivän evankeliumissa Jeesus antaa tähän selkeän mittapuun. Hän asettaa keskelle lapsen. Hän ohjaa aikuisia katsomaan omaa elämäänsä suhteessa lapseen. Kahdella tavalla.

Toinen nousee kysymyksestä, mitä aikuiset tekevät lapselle. Toisin sanoen, miten lapset voivat. Se on yhteisen elämän tärkein mittari. Yhteiskunnallista ja yhteisen elämän tilaa ei tule tarkastella bruttokansantuotteen tai kilpailukyvyn tai koulutustulosten näkökulmasta. Tärkein kysymys on, miten lapset voivat.

Hyvällä syyllä voi sanoa, että monet lapset voivat tänään hyvin. He selviytyvät elämässä ja elävät rikkaan ja monimuotoisen ympäristön keskellä, joka on täynnä mahdollisuuksia.

Mutta kun kuuntelee viestejä päiväkerhoista ja päiväkodeista, kouluista, diakoniatyön ja sosiaalityön piiristä, koko todellisuus ei olekaan hyvinvoinnin julkisivussa.

Vastaan tulevat lisääntyvät lasten mielenterveysongelmat, ahdistus, häiritsevä käyttäytyminen, turvattomuus, levottomuus ja yksinäisyys. Kaikkien lasten ja nuorten maailmaan heijastuvat koko yhteiskunnassa vallitsevat menestymisen ja suoriutumisen vaatimukset. Hyväksytyksi tulemisen kilpailu on ankara kilpailu. Sen paino on kova kaikilla, mutta erityisesti niillä, jotka jäävät tappiolle, koska edellytykset selviytyä ovat hauraat.

Kun kysytään, mitä on taustalla silloin, kun lapsi voi huonosti, katse kääntyy lapsen lähellä oleviin aikuisiin. Siellä saattaa olla väkivaltaa, alkoholismia, mielenterveysongelmia, liiallista työpainetta tai köyhyyttä, joka estää pääsemästä osallisiksi sellaisesta kulutuksesta, jolla lasten ja nuorten maailmassa hyväksymistä tavoitellaan.

Kun kysytään, mitä lapsille tapahtuu, on samalla kysyttävä, miten vanhemmat voivat. Kaikki vanhemmat joutuvat kantamaan myös sitä kysymystä, olenko osannut antaa lapselle sen, mitä hän tarvitsee. Erityisen tärkeä kysymys on, mitä ovat ne paineet ja ristiriidat, joitten keskellä elävät ne vanhemmat, jotka eivät jaksa tai kykene luomaan turvallista kasvuympäristöä. Miten heitä voi tukea. Perusturvallisuus, jonka varassa lapsi voi elämässä suunnistaa, kasvaa vain välittömässä kanssakäymisessä lasta lähellä olevien aikuisten kanssa. Sitä ei opita kirjoista tai internetistä, ei tiedoista tai taidoista. Joskus riittää se, että on edes yksi turvallinen aikuinen lapsen lähellä.

Siksi kysymys on sekä yhteisestä elämästämme, yhteiskunnallisista arvoista, mitä pidämme tärkeänä, että siitä, miten tunnistamme sen, mitä lähellämme oleva lapsi tarvitsee.

Kun Jeesus asettaa keskelle lapsen, hän ohjaa katsomaan sinne, missä yhteisen elämän haurain ja herkin kohta on. Sillä mittapuulla on yhteiskunnallisia ratkaisuja ja yhteistä elämää arvioitava.

Toinen tapa, jolla Jeesus ohjaa aikuisia katsomaan omaa elämäänsä suhteessa lapseen, siirtää lapsen toisenlaiseen asemaan. siinä lapsi ei näy aikuisten kasvatustoiminnan kohteena vaan ihmisenä elämisen esikuvana. Jeesus ei kiinnitä huomiota siihen, mitä lapsi osaa, eikä hän korosta sitä, että lapsesta joskus kasvaa pystyvä ja oman panoksensa yhteiskunnalle antava aikuinen. Lapsi on tärkeä yksikertaisesti, koska hän on olemassa, Jumalan luomana, ainutkertaisena ihmisenä. Ihmisyyttä ei mitata suorituksen tai menestymisen perusteella, vaan paljaana ihmisyytenä, jossa riittää, että on olemassa.

Tärkeää ei myöskään ole olla mahdollisimman itsenäinen oman onnensa seppä, joka itsensä varassa selviytyy elämässä. Kun esikuvana on lapsi, esikuvana on ihminen, joka ei selviydy ilman toisten apua ja tukea. Siinä ihminen näkyy toisten turvaa ja apua tarvitsevana ihmisenä, ei omillaan pärjäävänä ja erillisenä.

Lapsen asettaminen keskelle ja mittapuuksi ei tarkoita aikuisuuden jättämistä ja aikuisen vastuun unohtamista, vaan oman elämän näkemistä toisessa valossa. Sitä varten kirkko on olemassa mouhijärveläisen elämän keskellä.

Vanhastaan kirkko oli myös lainsäädännössä turvapaikka. Kirkko oli paikka, johon sai tulla, olipa tehnyt mitä tahansa tai kenen etsimä tahansa. Kirkossa ihminen oli turvassa.

Nyt kirkon merkitys turvapaikkana voi olla toisenlainen. Tällä hetkellä kirkkoa tarvitaan turvapaikkana erityisesti niitä varten, jotka eivät kovassa yhteiskunnassa ole menestyneet, jaksaneet tai osanneet. Syrjään työnnettyjä, särkyneitä, murtuneita, tai niitä joita painavat kohtuuttomat taakat, niitä jotka kantavat murhetta lapsistaan ja kantavat syyllisyyttä siitä, miten ovat osanneet olla vanhempia. Tämä kirkko on sitä varten, että olisi paikka, jossa ei vaadita mitään, jossa voi olla juuri niin epätietoinen, hämmentynyt, väsynyt ja avuton kuin on. Tämä on sitä varten, että voi levätä, olipa elämän kuorma mikä tahansa. Tämän tehtävä on edelleen olla turvapaikka mouhijärveläisille ihmisille.

Kirkossa mieli saa harhailla, liikkua oman elämän kysymyksissä tai keskittyä siihen, mitä kuulee. Kirkossa ihminen on Jumalan edessä. Jumala tuntee ja näkee, eikä hänen edessään tarvitse yrittää pärjätä, menestyä tai olla jotain. Kirkossa saa olla tarvitseva ja avuton. Täällä on ehtoollispöytä, jossa Kristus itse on leivässä ja viinissä läsnä. Siihen voi polvistua elämänsä kanssa, mitä tahansa siinä onkin. Kristus itse ottaa ihmisen vastaan, koko ihmisen elämän.

Sellaisen merkki mouhijärveläisessä maisemassa ja ihmisten keskellä tämä kirkko on. Tämä on talouden, tehokkuuden ja kilpailun hallitseman elämän keskellä merkki kokonaan muusta Kristuksen merkki elämän keskellä, toivon merkki, taivasten valtakunnan merkki.