30.1.2007, Lieto - 4.2.2007 Yle TV1

Saarna Liedon kirkossa 30.1.2007
Yhteisvastuun avajaisjumalanpalvelus, perhejumalanpalvelus
Yle TV1 4.2.2007

Luuk 2:22-33

Kauan sitten kaukana täältä eli vanha mies nimeltä Simeon. Hän oli vanha ja paljon elämää nähnyt. Hän istui mielellään temppelissä, joka oli silloin paikka, johon ihmiset tulivat rukoilemaan, niin kuin tämä kirkko nyt täällä.

Simeon katseli ihmisiä. Lapsia ja aikuisia. Hän oli elämässään nähnyt paljon. Hän tiesi, että jokaisella lapsella ja jokaisella aikuisella on oma elämäntarinansa.

Teillä täällä, jokaisella lapsella ja jokaisella aikuisella, on oma elämäntarinanne. Samalla tavalla kaikkialla maailmassa kaikilla ihmisillä. Toisella puolella maailmaa Perussa, vuoriston intiaanikylissä on lapsia ja vanhempia - ja jokaisella heistä oma elämäntarina. Jokaisella on omat ihmisensä, ne jotka ovat tärkeitä, omat muistot, omat ajatukset ja omat tunteet.

Vanha mies, Simeon, katseli ihmisiä temppelissä ja tiesi, että jokaisella on oma elämäntarina.

Hän katseli lapsia ja ajatteli valoa.

Hän ajatteli, että jokaisessa lapsessa oli valo, joka oli tarkoitettu valaisemaan elämää: elämänilo ja toivo. Simeon oli vanha ja nähnyt paljon elämää. Hän tiesi, että oli lapsia, joitten elämäntarinaan sisältyi turvallisia aikuisia ympärillä, huolenpitoa, paljon leikkiä ja naurua. Näitten lasten valo, elämänilo ja toivo, oli helpompi nähdä. Heidänkin osaltaan valoa oli suojeltava ja siitä oli pidettävä huolta.
Simeon tiesi myös, että oli lapsia, joitten elämäntarinaan sisältyi paljon yksinäisyyttä, pelkoa ja turvattomuutta. Vanhemmat, jotka eivät jaksaneet tai osanneet suojella ja huolehtia lapsensa valosta, koska heidän oma mielensä oli niin väsynyt, masentunut tai särkynyt.

Sellaisia lapsia, jotka ovat sisimmässään hyvin yksin, löytyy yhtä hyvin täältä Suomesta, Liedostakin, ja sellaisia lapsia löytyy Perun vuoriston kylistä, köyhyyden ja ahtaitten elämänolosuhteitten keskeltä.

Voi käydä niin, että lapsen valo hiipuu ja sammuu.

Simeon oli vanha mies ja paljon elämää nähnyt. Hän tiesi, että niin voi käydä. Valo hiipuu ja sammuu.

Simeon istui temppelissä. Hän katseli ihmisiä, lapsia ja vanhempia. Ja hän odotti. Hän odotti, toivoi ja rukoili sellaista valoa, joka valaisi niitäkin lapsia, joitten elämässä valo uhkaa sammua tai on jo sammunut.

Sitten, eräänä päivänä, temppelin ovesta tuli perhe, isä, äiti ja aivan pieni poika, sylissä kannettava vasta. Se oli aivan tavallinen perhe, köyhä perhe, sillä heillä oli varaa tuoda vain kyyhkysenpoikia kiitoksena saamastaan lapsesta. Niin oli tapa tehdä lapsen syntymän jälkeen, ja siksi he tulivat temppeliin. Vain tavan vuoksi, ei mistään sen kummemmasta syystä.

Simeon, joka oli nähnyt paljon elämää ja ihmisiä, näki heidän tulevan. Kukaan muu ei erottanut lapsessa mitään erityistä. Aivan tavallinen lapsi, kuin kuka tahansa sylivauva. Mutta Simeon näki enemmän.

Hän meni ottamaan lapsen syliinsä ja piti tätä käsivarsillaan. Hän sanoi: - Tässä on valo kaikille maailman ihmisille, kaikille maailman lapsille.

Vanhemmat olivat ihmeissään, häkeltyneitäkin ehkä, sillä vieras vanha mies otti heidän lapsensa syliin ja sanoi jotain, mitä he eivät käsittäneet. He eivät nähneet sitä mitä Simeon näki. Simeon näki ja tunnisti, että kyseessä oli Kristus-lapsi, maailmaan tullut valo.

Se valo on kaikkia ihmisiä, kaikkia maailman lapsia varten. Sen merkkinä kirkoissa alttarilla palaa kynttilä, yksi tai useampia. Ne ovat Kristuksen merkki, Kristuksessa maailmaan tulleen valon merkki.

Se valo on myös niitä lapsia varten, joitten elämästä elämäilo ja toivo uhkaavat sammua yhtä hyvin täällä Suomessa, Liedossakin, kuin Perun vuoriston kylissä. Niitä lapsia varten, joitten vanhemmat eivät jaksa tai osaa huolehtia lapsestaan, koska oma mieli on niin raskas tai särkynyt, niitä lapsia varten joitten vanhemmat ovat köyhyyden tai ahtaitten elämänolosuhteitten painamia. Niitä lapsia varten, jotka ovat sisimmässään yksin, peloissaan ja turvattomia.

Jotta valo löytäisi heidän elämäänsä, tarvitaan meitä. Tarvitaan teitä lapsia: että te pitäisitte huolta, että teidän parissanne ei kukaan jäisi yksin, vaan jokaisella olisi ystävä. Ja tarvitaan meitä aikuisia: että tunnistaisimme sen, milloin lapsi on sisimmässään turvaton ja yksin. Usein yksikin turvallinen käsi riittää pitämään elämän valon palamassa.

Sitä varten käynnistyy tänään keräys, Yhteisvastuukeräys, jolla tuetaan lapsia täällä Suomessa ja Perussa, erityisesti niitä lapsia, joitten elämästä turva ja valo on hiipumassa..

Se on meidän keinomme viedä Kristuksen valoa ihmisille, sitä samaa valoa, elämäniloa ja toivoa, joka on kaikissa teissä. Se on tarkoitettu kaikille ihmisille, kaikille lapsille.