17.5.2007, Pori

Saarna Pihlavan kirkon 50-vuotismessussa

Helatorstai Mk 16:14-20

Pihlavan kirkon rakentamisen taustalla oli elämänkokemus. Se kertoi, että ihmiset täällä niin kuin kaikkialla tarvitsevat mahdollisuutta pysähtyä ja hiljentyä, tarvitsevat tajua pyhästä arjen keskellä ja tarvitsevat armollisuutta monella tapaa armottoman elämän puristuksissa.

Kirkko rakennettiin pihlavalaisia ihmisiä varten, tavallisia seurakunnan jäseniä varten, niitten kirkoksi, joille on luontevaa tulla pyhäisin jumalanpalvelukseen, mutta yhtä hyvin niitten kirkoksi, jotka poikkeavat sisään jouluna tai joskus ja joille kirkon vain kuuluu olla täällä sanattomasti muistuttamassa kaikesta siitä, mitä kristillinen kirkko maailmassa edustaa.

Jos ajattelee kaikkia niitä ihmisiä, jotka ovat 50 vuoden aikana tulleet tuosta ovesta sisään, joku kerran tai kaksi joku useammin, - kirkonmenoihin, konsertteihin, konfirmaatioihin, kastejuhliin, kaikkiin niihin tilanteisiin, joita täällä on ollut – joukko on valtaisan suuri, tuhansia ja taas tuhansia. Siinä on ollut yhtä monta elämäntarinaa. Nämä seinät ovat kuulleet ne kaikki, kaikki ne lukemattomat tavat, joilla täkäläisten ihmisten elämässä usko, toivo ja rakkaus yrittävät pysyä hengissä, vaikka sitä arkista kamppailua ei aina näillä nimillä kutsutakaan.

Se että tämä on kirkko, on viesti siitä, että niitä tarinoita eivät ole kuulleet vain seinät, vaan Kristus on kuullut ne kaikki.

Te, jotka nyt olette täällä juhlimassa kirkon 50-vuotisjuhlaa, olette täällä oman elämäntarinanne kanssa. Mutta te myös edustatte kaikkia niitä pihlavalaisia, jotka eivät ole tänään astuneet tuosta ovesta sisään, ja te edustatte kaikkia niitä, jotka 50 vuoden aikana ovat tänne tulleet. Te edustatte kaikkia niitä ihmisiä, joitten kirkko tämä on ollut ja on. Teidän mukananne tässä juhlassa on kaikki se elämänkokemus, joka pihlavalaisten mukana on tänne tullut, ja kaikki se kiitos, huoli ja kaikki pyynnöt, joita he ovat tänne tuoneet.

Tämä juhlapäivä on helatorstai, Kristuksen taivaaseen astumisen päivä. Päivän sanomaan liittyy kahdenlainen viesti. Se kertoo Kristuksesta, joka ei ole täällä; Kristus on taivaassa, siinä todellisuudessa, joka on Jumalan todellisuutta ja meille käsittämätöntä. Siitä tämä kirkko on merkkinä: tämä edustaa jotain muuta, enempää kuin tämä meidän todellisuutemme ja tämä elämä.

Helatorstain Kristus on kaikkea hallitseva taivaan kuningas. Ne vallat, joitten alla ja heiteltävänä tunnemme olevamme ovat toisenlaisia. Ne ovat talouden valtoja, julkisuuden valtoja. Niitten puristuksissa monen valtaa voimattomuus: minkä tälle voi, tämä on elämän vääjäämätön laki, on vain yritettävä jotenkin selviytyä. Helatorstain sanoma on, että näillä voimilla ei ole lopullista valtaa, eikä ihmisen tarvitse painaa alistuneena päätään. Senkin merkki tämä kirkko pihlavalaisessa maisemassa on.

Mutta samalla helatorstaihin liittyy toinen viesti. Kristus on poissa, mutta ei kuitenkaan poissa. Hän ei ole jättänyt meitä oman onnemme nojaan. Jumalan Henki vaikuttaa näkymättömällä tavalla seurakunnassa ja ihmisten keskellä. Mutta myös Kristus itse on läsnä, siellä missä kaksi tai kolme on koolla hänen nimessään, ehtoollisen leivässä ja viinissä ja kaikissa vähimmissä veljissä. Siitäkin tämä kirkko on merkki, Kristuksen läsnäolosta täällä Pihlavassa, juuri tämän täkäläisen elämän keskellä. Kristuksen, joka ei ole vain taivaan kuningas jossain kaukana, vaan kärsivä ja murtunut Kristus.