14.1.2007, Pyhäranta

1.loppiaisen jälkeinen sunnuntai
piispantarkastuksen päätösmessu

Galilean Kaanassa ollaan häissä. Se ei oikeastaan näytä olevan olennaista. Olennaista näyttää olevan, että ollaan pidoissa, juhlassa, jossa seudun ihmisiä on koolla. Voi kuvitella puheensorinaa, naurua, lauluakin kukaties. Tavnomainen, elämään kuuluva juhlatilanne, jossa tavataan tuttuja, huokaistaan arjen keskellä. Paikka voisi hyvin olla vaikka Santtion kylätalo; näin ihmiset kokoontuvat yhteen eri syistä.

Jeesus ja opetuslapset ovat mukana. He ovat vieraina niin kuin muutkin. Jeesus sulautuu vieraiden sekaan, on yksi joukosta, eikä halua nousta esiin.

Useimmat niistä tilanteista, jotka evankeliumeissa on talletettuna, ovat toisenlaisia. Niissä Jeesus käy keskusteluja friseusten ja uskonnollisten johtajien kanssa, ryhtyy puhumaan kansanjoukoille tai kohtaa yksittäisiä ihmisiä ja näiden pelkoja, kipuja, syyllisyyttä, kärsimystä.

Sen mukaisesti mielikuvat Jeesuksen ja koko kristillisen uskon merkityksestä painottuvat: kyse on ensi sijaisesti sellaisesta uskosta ja luottamuksesta, joka koskee elämän rajatilanteita, niitä joissa ihminen joutuu vastakkain kärsimyksen ja kuoleman kanssa, tai ihmisten välisten ristiriitojen kanssa tai joissa ihminen erikseen pysähtyy pohdiskelemaan syntyjä syviä, uskon ja elämän suuria peruskysymyksiä.

Galilean Kaanassa näyttää olevan toisin. Siellä Jeesus on ihmisten tavallisen elämän keskellä, jossa ei kysellä tai pohdita erityisen syvällisiä, kunhan ollaan yhdessä, kun siihen on syy. Jeesus jakaa ihmisten elämänilon ja yhdessäolon. Hän ei moiti tai arvostele tai arvioi, mikä on se nyt sopivaa vai ei. Kertomuksessa on vahvan ja varauksettoman elämänmyönteisyyden henki.

Ja Jeesus on mukana tuntemattomana, tekemättä itsestään minkäänlaista numeroa. Vielä sittenkin, kun hän on muuttanut veden viiniksi, ja sillä tavoin antanut myös ymmärtää, että haluaa ihmisten yhdessäolon ja juhlan jatkuvan, vain harva edes tietää tapahtuneesta; vieraat jatkavat iltaa tietämättä tai panematta merkille, että siihen sisältyisi mitään erityistä.

Tämä on itse asiassa yksi niistä kertomuksista, joissa kuvataan kuinka Jeesus on tuntemattomana ja tunnistamattomana ihmisten keskellä. Erityisesti näin kerrotaan ylösnousemuksen jälkeen. Jeesus tulee vastaan elämän keskellä ilman että panemme sitä sen kummemmin merkille, ja tukee, rohakisee ja kannustaa elämään. Niin hän toimii ja vaikuttaa seurakunnassaan salaisella tavalla.

Niin hän toimii täällä Pyhärannassa. Hän on täällä sanassaa ja sakramenteissa, mutta ei vain täällä kirkon seinien sisällä tai vain siellä, missä ihmisten murhe ja ahdistus ja väsymys on käsin kosketeltavaa ja missä ollaan ikään kuin elämän raskailla rajoilla. Hän tulee vastaan tuolla pitäjällä, Santtiolla tai Reilassa tai Ihodessa. Ihmisten elämä jatkuu tavallisesti, he käyvät kaupassa, töissä ja koulussa, kokoontuvat vaikkapa tuulimylly-yhdistyksen tai kalastusseuran puitteissa, kyläilevät ovat yhdessä mitä erilasimpien syiden takia, jakavat keskenään elämisen iloa ja vaivaa, ja sitä kun ei ole oikein kumpaakaan. Siellä Kristus on, huomaamattomasti ja kuin yhtenä joukosta, jotta elämänilo vahvistuisi ja voittaisi väsymyksen ja elämän murheen.

Siitä tämä kirkko muistuttaa, siitä muistuttaa se, että kirkossa pidetään jumalanpalvelukset, ja elämän suurissa taitekohdissa toimitetaan kirkolliset toimitukset ja pappi ja muut seurakunnan työntekijät tekevät työtään eri puolilla seurakuntaa. Ne muistuttavat hyvin perustavasta seikasta: täällä, hyvät pyhärantalaiset, täällä, tämän meidän elämämme keskellä Kristus on niin kuin oli Kaanan häissä, vaikka emme sitä huomaisikaan tai tulisi erityisesti ajatelleeksi.

Kaanan häissä Jeesus myös toimi ja vaikutti aivan erityisellä tavalla. Kun viini loppui, ne jotka kantoivat vastuuta juhlasta, olivat neuvottomia, eivätkä tienneet mitä tehdä. Siinä kohden Jeesus toimi.

Olennaista ei ollut se, että kyse oli viinistä. Olennaista oli, että oli jouduttu tilanteeseen, jossa ei tiedetty mitä tehdä, miten päästä eteenpäin, jotta ei jouduttaisi pettymään tai vastuunkantajat eivät joutuisi häpeään.

Vastaavia tilanteita voi tulla niin yksityisen ihmisen elämässä kuin yhteisessä elämässä. Ei kaikkea voi ennakoida eikä kaikkeen varautua. Astiat ovatkin ykskaks tyhjät, voimat tai keinot loppu, eikä tiedä, miten jatkaa eteenpäin, mitä edessä on. Pelko siitä, mitä kaikkea voi tapahtua alkaa hallita näköpiiriä.

Ei ole muuta mahdollisuutta kuin tehdä kuin Jeesuksen äiti Kaanaan häissä: todeta Kristukselle, joka on huomaamattomasti mukana: minun astiani on tyhjä, ei ole kuin pelkkää vettä, auta sinä, tee ihme.

Ja juuri siitä, missä ei näyttänyt olevan mitään, mikä oli pelkkää vettä, osoittautuikin löytyvän jotain, joka oli parempaa kuin siihen astinen. Häävieraat eivät tienneet mitään, Jeesus toimi huomaamatta. Mutta juhla jatkui, elämä jatkui.

Rukous: Herramme Jeesus Kristus, elämän herra, ole keskellämme, ja kun emme osaa tai tiedä, miten jatkaa, ja voimamme ja keinomme ovat vähissä, tee sinä ihme niin kuin teit Kaanaan häissä.