13.5.2007, Loimaa

Saarna Kanta-Loimaan kirkossa
Kirkon uudelleen käyttöönotto

Rukoussunnuntai Joh 16;23-33.

Kirkon käyttöönotolle rukoussunnuntai on sovelias päivä. Kirkko on nimittäin rukouksen paikka.

On selvää, että rukoileminen ei ole kiinni paikasta. Rukoilla voi missä tahansa, ja jos ajattelee kaikkea sitä rukousta, joka tapahtuu Loimaalla, sitä on paljon ja eri puolilla, jopa enemmän kuin kirkossa. Kaikkea ei rukoukseksi tunnistakaan, kaikki ei pukeudu sanoiksi. Ihmisten mieli vain kääntyy syystä tai toisesta Jumalaa päin.

Silti voi sanoa, että rukouksen paikka on nimenomaan kirkko ja kirkko puolestaan on nimenomaan rukouksen paikka.

Kirkko on olemassa Jumalan kohtaamista varten. Siksi tämä vihkimällä erotetaan tiettyyn tarkoitukseen, erotukseksi kaikista muista rakennuksista. Niin tapahtuu myös korjauksen jälkeen uudelleen käyttöön otettaessa.

Silti olisi harhaanjohtavaa ajatella, että tämä on Jumalan kohtaamisen paikka siksi, että Jumala asuisi erityisesti täällä. Jumala ei ole täällä sen enempää kuin muualla elämässä; ei voi ajatella, että Jumala olisi näitten seinien sisällä, ja sitten olisi olematta tuolla ulkopuolella. Niin ei ole. Eikä niinkään, että Jumala olisi jotenkin vähemmän olemassa näitten seinien ulkopuolella. Jumalan läsnäoloon tai vaikutukseen näillä seinillä ei ole vaikutusta. Jumala ei tarvitse kirkkorakennusta.

Mutta ihmiset tarvitsevat. Me tarvitsemme. Kirkko on meille merkki Jumalan läsnäolosta täällä. Me tarvitsemme sellaista merkkiä ja muistutusta. Kun ajaa tuosta ohi, kirkon torni näkyy kauas. Se on merkki siitä, että kaiken arkisen elämän keskellä täällä myös rukoillaan ja käännytään kohti Jumalaa. Se on merkki siitä, että kaikki ei pääty siihen, mitä me näemme ja ymmärrämme, vaan Jumalan todellisuus on jotain vielä enemmän.

Täällä tarvitaan erikseen paikkaa ja rakennusta, joka erityisesti on tarkoitettu rukousta ja Jumalan kohtaamista varten. On tärkeää tietää, että sellainen paikka on olemassa. Erityisen tärkeää se on silloin, kun oma rukous on hiipunut tai haurastunut, eikä siihen oikein saa kiinni, vaikka haluaisi, mieli on levoton ja harhaileva. Silloin on hyvä tietää , että on olemassa paikka, joka on sitä varten, että se tukee ja auttaa ja rohkaisee ihmisen uskoa ja rukousta.

Jo astuminen sisään tänne merkitsee astumista pyhän alueelle; se on astumista Jumalan eteen. Siis elämänsä asettamista siihen erityiseen valoon. Kunkin mielessä se tapahtuu omalla tavallaan, enemmän tai vähemmän tietoisesti. Mutta tämä on olemassa, jotta sellainen olisi helpommin mahdollista.

Sellainen paikka on rukouksen paikka, sillä rukous on juuri sitä: elämänsä asettamista Jumalan eteen. Täällä rukous on ehkä luontevampaa ja helpompaa kuin muualla: sitä tukee koko tämä tila; kaikki esineet ja kalustus ja maalaukset. Ne on huolellisesti suunniteltu juuri sitä silmällä pitäen, että ne auttaisivat ihmistä olemaan oman elämänsä kanssa Jumalan edessä.

Tämä on myös yhteinen paikka. Kukaan joka tänne tulee, ei voi erityisesti omia tai omistaa tätä ajatellen, että tämä on vain minua tai minun laillani ajattelevia varten, vain minun paikkani rukoilla ja kohdata Jumalan. Jokaiselle rukous on hyvin henkilökohtainen asia, niin henkilökohtainen kuin oma elämä ja sisimmät ajatukset ja tunteet voivat olla. Niitten kanssa kukin on Jumalan edessä. Mutta tämä on sitä varten kaikille, jotka tänne tulevat. Sillä tavoin kirkkorakennus on seurakunnan yhteyden paikka.

Ja tämä on paikka seurakunnan ja täkäläisten ihmisten yhteistä rukousta varten. Tämä on sitä varten, että täällä tuodaan koko tämän yhteisön ja paikkakunnan elämä Jumalan eteen. Se tapahtuu yhteisessä jumalanpalveluksessa. Siinä puetaan sanoiksi sitä, mitä on elää ihmisenä täällä. Se koskee kaikkia, myös niitä, jotka eivät oman elämänsä kanssa ja takia juuri sinä pyhänä ole tulleet kirkkoon.

Tänään yhteisessä rukouksessa on mukana poikkeuksellinen sisältö, kahdella tapaa. Tänään on äitienpäivä, jolloin rukous sisältää ilon ja huolen, kiitoksen ja pyynnön, jotka nousevat siitä, että on äiti, tai äidin lapsi. Erityisesti on syytä muistaa niitä äitejä, jotka joutuvat kantamaan äitiyttään yksin tai erityisen vaikeissa oloissa.

Tänään rukouksessa on myös kiitosta siitä, että kirkko on jälleen käytössä ja entistä hienommassa kunnossa. Siinä on kiitos kaikista, jotka ovat nähneet vaivaa sen eteen. Suunnittelijoista, päätöksentekijöistä, valvojista, työntekijöistä. Nyt teillä on jälleen kirkko, johon astua sisään oman elämänsä kanssa ja jossa pukea sanoiksi yhteistä elämää Jumalan edessä.

Tulos, jonka näemme nyt tässä, on muistutus siitä, että tämä ei ole paikka pelkästään sitä varten, että tänne tuodaan ja kannetaan oman ja yhteisen elämän asiat Jumalan eteen, ja sitten lähdetään pois. Tämä on vuoropuhelun paikka. Ihmiset ja koko yhteisö käy täällä vuoropuhelua pyhän kanssa, Jumalan kanssa. Koko tila, kaikki esineet ja muoto puhuvat. Ne on tarkkaan ajateltu, ja ne kantavat koko kristillisen uskon rikasta perinnettä. Täällä luetaan Raamattua ja messussa puetaan sanoiksi, ei vain meidän elämäämme, vaan myös ja ennen muuta Kristuksen läsnäoloa ja sanomaa hänestä.

Siinä on Jumalan osuus vuoropuhelussa, johon me tuomme oman ja yhteisen elämän. Erityisesti se tiivistyy pyhässä ehtoollisessa ja sen salaisuudessa. Se ensinnä sanoo, että elämän kaikkein syvin ja tärkein on sellainen salaisuus jota ei voi hallita tai loppuun asti selittää. Ja se sanoo, että Kristus itse on läsnä ja murtaa itsensä koko sen elämän puolesta, jonka kukin yksityisesti ja tämä paikkakunta ja seurakunta yhdessä tänne tuo.

Siitä perspektiivistä koko elämä näyttää toiselta. Sitäkin varten tämä kirkko on: tämä tuo kristillisen uskon näköalan koko loimaalaiseen elämään, ja muistuttaa siitä. Kyse ei ole vain siitä, että ihmiset kurottavat ja huokaavat elämänsä keskeltä johonkin ylempään ja pyhään. Kyse on myös siitä, että ihmistä ei ole jätetty oman onnensa nojaan. Kirkko muistuttaa siitä, että Jumala ei ole kaukana, vaan elämän keskellä, paljon lähempänä kuin osaa edes kuvitella.

Rukous: Pyhä Jumala, me kiitämme tästä kirkosta ja siitä, että olet meidän keskellämme ja me saamme tuoda elämämme sinun eteesi. Aamen.