28.5.2006, Eurajoen kirkko

6. sunnuntai pääsiäisestä, piispantarkastuksen messu

Joh. 17:18-23

Tässä kirkossa on erityinen alttaritaulu.

Taulussa kaikki on järjestyksessä. Taivas siintää taustalla, herkät pilvet, kultainen risti, orjantappurakruunu. Siitä on vaivatonta löytää kristillisen seurakunnan uskon ydinkohdat; se on juuri sellainen kuin meille on opetettu ja selitetty, että seurakunnan usko ja elämän keskus on. Kaikki hyvin, kaikki ehjää.

Se ei tee taulusta erityistä. Erityisen siitä tekee halkeama, tuo joka ulottuu alhaalta ylös. Voi olla, että se on puun kuivumisen seurausta. Mutta juuri se on se, mikä taulussa on kiinnostavaa. Siistin, hallitun, järjestyksessä olevan keskellä on halkeama. Siinä raottuu näkymä johonkin kokonaan muuhun. Se on näkymä sellaiseen, mikä on särkynyttä ja epävarmaa, täynnä kysymyksiä ja hapuilua.

Halkeama tuo tauluun inhimillisen ulottuvuuden; se ei kerrokaan vain Jumalan työstä, vaan myös ihmisen todellisuudesta, jota Jumalan todellisuus koskettaa. Halkeamassa näkyvät kaikki ne halkeamat ja säröt, jotka ovat meille totta.

Hyvät eurajokelaiset, älkää konservoiko tätä taulua kuntoon. Kirkkoon, jossa on tuollainen alttaritaulu, on hyvä tulla. Täällä vastassa ei ole vain valmis satojen vuosien hioma kristillinen elämäntulkinta ja oppi, jonka sileästä pinnasta kukin yrittää parhaansa mukaan saada otteen.

Se joka tähän kirkkoon tulee, tulee joka tapauksessa kaiken sen kanssa, mikä on elämässä särkynyttä eikä ole siistissä järjestyksessä, hallinnassa, herttaista ja ehjää. Alttaritaulu kertoo, että sille on täällä tilaa, tuossa halkeamassa, aivan keskellä. Mitä kukin halkeaman läpi näkee, mitä oman elämänsä kipuja ja särkyneisyyttä, epävarmuutta ja epäuskoa, en tiedä. Mutta halkeama on niitä varten. Ja juuri niitten takia tämä kirkko on olemassa, juuri niitten takia täällä pidetään jumalanpalvelusta. Sekä yksityisen että yhteisen särkyneisyyden, ei eheyden ja säröttömyyden takia.

Tämän alttaritaulun edessä on helppo ymmärtää, että kun Jeesus rukoili seuraajiensa puolesta, hän rukoili ennen muuta yhteyden puolesta. Että he yhtä olisivat, ja keskinäisen yhteyden kautta olisivat yhtä myös hänen ja isän kanssa.

Rukouksen taustalta kuulsi huoli ja murhe. Jeesus tiesi, että hänen seuraajiensa todellisuus ei tule olemaan ehjää ja kaunista. Hän aavisti ristiriidat, vaikeudet irrallisuuden ja yksinäisyyden. Hän aavisti, että tauluun tulee halkeamia.

Kun Jeesus rukoili, että hänen seuraajansa olisivat yhtä, se ei sisältänyt vain kipeää tietoisuutta siitä, miten vaikea kristittyjen on löytää yhteistä tulkintaa uskosta ja miten kirkko on maailmassa hajaantuneena tai miten työlästä kirkossa on kestää erilaisuutta ja miten helposti toisin uskoaan tulkitsevan kristillisyys ja raamatullisuus asetetaan kyseenalaiseksi. Se sisältää myös jotain joka tulee paljon lähemmäs.

Se sisälsi tietoisuuden siitä, miten raskasta ihmiselle on jäädä yksin ja erilleen ja irralleen. Yhteyden vastakohta ei ole riita ja erimielisyys vaan erillisyys, irrallisuus ja yksinäisyys. Kokemuksesta me tiedämme, miten kiduttavaa on kadottaa yhteys toiseen ihmiseen, sitä kiduttavampaa, mitä tärkeämpi tämä on. Miten piinallisia ovat lasten ja nuorten yksinäiset iltapäivät tai se, kun kaveria ei löydy; miten ankaraa ja autiota on vanhusten yksinäisyys, joka täyttyy sen odotuksesta, että lapset tulisivat käymään; miten syvältä ja kipeästi parisuhteen kariutuminen raastaa.

Erityisesti silloin, kun joutuu elämään läpi raskaita vaiheita, sairautta, läheisen menettämistä tai perheen särkymistä, on mittaamattoman suuri asia, jos sen keskellä ei jää yksin. Hylätyksi ja yksi jäämisen kokemus on usein yksi erittelemätön kokemus, joka koskee ihmisen kaikkia yhteyksiä. Kun ihmiset tuntuvat kääntävän selkänsä, tuntuu Jumalakin kääntävän selkänsä.

Yksinäisyys on hyvin yksityinen kokemus. Sen sijaan irrallisuus on jotain joka on meille päivä päivältä yhteisempää. Monille irrallisuus on kokemusta siitä, että on vieraalla paikkakunnalla, kaukana sieltä, missä koti oikeastaan olisi. Muuttoliike kuljettaa ihmisiä, myös täällä Eurajoella yhä enemmän irti juuriltaan.

Eikä irrallisuus ole vain irrallisuutta ympäristöstä ja muuttaneitten kysymys, vaan myös vierauden tuntua nopeasti muuttuvassa maailmassa, selittämätöntä irrallisuuden kokemusta koko olemassaolon keskellä, jossa kiintopisteet ovat vähissä.

Täällä Eurajoella kysymys irrallisuudesta tulee erityisellä tavalla vastaan uuden ydinvoimalatyömaan kautta. Sen työntekijöistä monet ovat kaukana kotoaan ja totutusta elämänpiiristä , kun he elävät ja tekevät työtä täällä. Mutta kyse ei ole siitä, että yksinäisyyden, irrallisuuden ja vierauden kokemus asuisi vain siellä, vain Olkiluodossa; siellä kannetaan vahvistuneena samaa irrallisuutta ja vierautta, joka on osa koko elämänmuotoamme.

Tästä syystä, niiden ihmisten takia, jotka työskentelevät Olkiluodossa ja iso osa asuukin siellä, seurakuntaan on perustettu papin virka. Tänään Sakari Leppänen siunataan tähän virkaan. Hänet lähetetään alttarilta, taulun alta, jossa on halkeama. Siinä Jumalan todellisuus ja ihmisen yksinäisyys ja särkyneisyys koskettavat toisiaan.

Tästä ei lähetetä sanoen: lähde ja näytä kaikille, kuinka ehjä ja hieno on meidän taulumme. Tästä lähetään yhtenä meistä, kipujen, särkyneisyyden, halkeamien seurakunnasta, rakentamaan yhteyttä särkyneitten kesken. Lähettäminen tapahtuu ehtoollispöydästä, jossa Kristus itse murtaa itsensä meidän puolestamme, Kristus joka rukoilee yhteytemme puolesta.

Kun löytyy joku, joka jaksaa ottaa ihmisen halkeamat vastaan, jaksaa kuunnella, kun elämä vaivalloisesti ja kunkin omalla tavalla pukeutuu sanoiksi, ja jaksaa jakaa sen, yksinäisyys ja irrallisuus hälvenevät kaikissa suhteissa, usko, toivo ja luottamus vahvistuvat.

Siihen tästä lähetetään, Olkiluodon työmaapappi omalla paikallaan samaan tehtävään kuin meidät kaikki omalle paikallemme elämässä. Sillä tavoin Kristuksen seurakunta on tässä maailmassa, monenlaisten halkeamien maailmassa läsnä, ei vain Olkiluodossa, vaan yhtä hyvin kaikkialla, missä ihmiset etsivät ja kaipaavat yhteyttä, missä ihmisiä uhkaa irrallisuus ja yksin jääminen. Sillä tavoin Kristus on läsnä, itse murtuneena murtuneitten keskellä. Ja hän rukoilee meidän puolestamme.