28.5.2008, Parainen

Paraisten suomalaisen seurakunnan kappalaisen Kristiina Saloniemen virkaanasettaminen

Seurakunnassa tarvitaan pappia. Seurakuntalaiset tarvitsevat. He tarvitsevat pappia, joka kastaa heidän lapsensa, siunaa heidän vainajansa, opettaa rippikoululaiset, toimittaa jumalanpalvelukset, jakaa ehtoollista, puhuu ja muistuttaa heitä Jumalasta ja elämää kaiken keskellä kannattelevasta rakkaudesta ja armollisuudesta, kuuntelee heidän murheitaan, on kiinnostunut siitä, miten he syvällä sisimmässään voivat, miten heidän sielunsa voi, mikä sielua täällä painaa ja särkee.

Sitä kaikkea varten sinut Kristiina Saloniemi on Paraisten suomalaiseen seurakuntaan kutsuttu. Se on sinun tehtäväsi, tunnet sen jo entuudestaan, nyt sinut on kutsuttu toteuttamaan sitä täällä, olemaan yhdessä kirkkoherran kanssa näiden ihmisten pappi täällä.

Se on yhtaikaa vaativa ja antoisa tehtävä. Se on vaativa, koska ihmisten elämän moninaisuus tulee sinua vastaan; jokainen tilanne on osa siinä mukana olevien ihmisten ainutkertaista elämäntarinaa. Jotta tilanteet olisivat syvällä tavalla merkityksellisiä, papilta tarvitaan paljon ymmärrystä ja viisautta elämän monimuotoisuutta kohtaan. Ja tarvitaan paljon nöyryyttä ja herkkää kuuntelemisen taitoa, sillä pappi ei voi seurakuntalaisten elämää tietää heidän puolestaan.

Se on vaativa myös, koska papin tehtävä on puhua Jumalasta ja Kristuksesta, avata näkyviin sellaista salaisuutta, jonka edessä kaikki ihmisen sanat ovat kovin pieniä. Siinäkin tarvitaan paljon hiljaisuutta ja nöyryyttä, suostumista siihen, että on itsekin ihminen, joka kysyy, epäröi, on ristiriitainen ja ihmettelee.

Samoista syistä tehtävä on poikkeuksellisen antoisa. Siinä saa kosketuksen elämän ja ihmisten maailmaan niin monelta syrjältä, että tuskin missään muussa tehtävässä. Ja siinä saa olla tekemisissä elämän aivan ytimen, pyhän kanssa. Parhaimmillaan papin työ on jatkuva, ihmettelevä matka siihen, miten Kristus on läsnä seurakunnassaan ja miten Jumala toimii ihmisten tavallisen elämän keskellä, huomaamatta ja usein tunnistamatta.

Ihmisiin voi väsyä, ei jaksa olla kiinnostunut. Paljoon puhumiseen voi puutua, sanat loppuvat ja kuivettuvat.

Jotta voisit olla näiden ihmisten pappi, tarvitset omaa hiljaisuutta, omia ihmisiä, sellaista aikaa ja tilaa, jossa voit olla vain sinä, omia harrastuksia.

Ja tarvitset sitä, mitä kaikki muutkin täällä, tätä paikkaa, ehtoollispöytää, jossa saat polvistua Kristuksen edessä, ja jossa hän murtaa itsensä sinun puolestasi, jotta jaksaisit ja jotta elämässäsi säilyisi ilo ja vapaus.

Ei ole yhdentekevää, että juuri tästä sinut lähetetään tehtävääsi.