21.4.2006 - Radion aamuhartaus, YLE

Pääsiäisen jälkeinen perjantai

Pitkäperjantaista on kulunut viikko. Välissä on ollut pääsiäinen. Se ei muuta pitkäperjantain jylhää todellisuutta. Joka vuosi, aina, pitkäperjantai kertoo kokemuksesta, jonka ymmärtää todeksi.

Pääsiäisen jälkeenkin kuolema on totta. Kristuksen ylösnousemus ei tee kuolemasta jotenkin vähemmän kuolemaa, näennäistä tai puolittaista.

Ihmisen osa tässä elämässä on kuolla. Elämän päivät ovat rajalliset; ne loppuvat. Nämä päivät, tämäkin perjantai, ovat ainutkertaisia. Tämä ei minulle toistu, ja siksi tämän arvokkaampaa päivää ei voi olla.

En voi ajatella, että joskus myöhemmin tai seuraavassa elämässä elän paremmin tai täydemmin tai sitten teen niitä asioita, jotka ymmärrän todella tärkeiksi. Nyt minun on elettävä, tämä päivä minulle on sitä varten annettu. Se on samalla kertaa painava ja vapauttava tieto.

Kun tietää, että tästä kaikesta on kerran luovuttava, arkisia, itsestään selviä asioita katsoo toisin. Kiintymys on melkein pakahduttava. Vielä en haluaisi lähteä, en haluaisi jättää näitä pieniä yksinkertaisia elämän merkkejä, en ruuan makua suussani, en kirjansivujen kahinaa, en lumen alta kuoriutuvan maan tuoksua. En haluaisi jättää läheisiäni; on niin paljon minkä haluaisin vielä elää; ajattelen että minulla olisi vielä tehtäviä täällä. Rukoilen, että saisin vielä monia päiviä.

Pääsiäinen ei muuta tätä mihinkään.

Olen kuunnellut ihmisiä, jotka ovat tienneet kuoleman olevan lähellä. Olen kuullut pelkoa, hätää, luopumiseen valmistautumista; katumustakin, kun elämäänsä katsoo taaksepäin, kipeää katumusta ja katkeruutta. Mutta myös tyyntymistä, eräänlaista kirkasta, kaihtelematonta rehellisyyttä, joka tuntuu puhdistavalta. Ja joskus, kun elämän lopusta päin katsotaan mennyttä, aitoa vilpitöntä kiitollisuutta: että tämän sain.

Sille joka menettää läheisensä, kuolema on piinaavan todellista. Olen seissyt lukuisien hautojen ääressä, nähnyt siellä tunteiden koko kirjon rakkaudesta ja kiintymyksestä helpotukseen ja vihaan. Olen nähnyt, miten joku lähtee täältä inhimillisen lämmön saattelemana, toinen kylmäävän yksin.

Nyt on pääsiäisen jälkeinen viikko. Ihmisen osaa, pitkäperjantain todellisuutta, pääsiäinen ei poista eikä muuta. Kuoleman yli ei täältä käsin näe. Pääsiäisen jälkeen jokin on kuitenkin perustavasti ja peruuttamattomasti toisin. Toivo ja luottamus ovat olemassa: kaikki ei ole siinä mitä me näemme tai ymmärrämme. Kristus voitti kuoleman, kuolemalla kuoleman voitti, ei pyyhkimällä kuolemaa pois.

Pääsiäisen jälkeen voin kulkea hautausmaalla levollisin mielin; se on rauhoittumisen paikka. Aivan pian hautausmailla aletaan tehdä kevättöitä; ruoho alkaa kasvaa, kukat istutetaan. Elämä on hyvä näin.

Kiitos elämästä, Herra, sinä joka kuolemalla kuoleman voitit ja meille kuoleville elämän annoit. Aamen.