Tarpeettomia ihmisiä

kolumni Kotimaa -lehdessä N:o 27-28/09

Iltapäivän kuumuudessa katselin jokirannan lomanviettäjiä. He laskivat lasin kädestään, suuntasivat katseensa ylöspäin ja sulkivat silmänsä. Kesä oli täysi ja runsas ja juuri nyt tässä. Siihen oli tartuttava ja pidettävä kiinni niin kuin pian katoavasta pidetään.
He imivät auringosta ja joutilaisuudesta energiaa. Kohta he tarvitsisivat sitä taas. Kuvittelin, miten visiot ja missiot odottivat heitä ja kysyivät sitoutumista, aktiivisuutta, luovuutta ja vastauksia kannustaviin haasteisiin. Työ on sellaista nyt. Kyltymätöntä.
Päiväni oli kulunut johtamishaasteita ja pappien osaamisia ja kelpoisuuksia käsitellessä; tavanomaisia kapitulin asioita. Häkellyttävästi samaa työelämää, samoja arvoja ja sama odotus ihmiseltä.
Ja äkkiä, keskellä rantakatua, laskeutui alakulo. Kaipasin muuta, kaipasin lujempaa. Siirryin mielessäni vanhainkodin käytävälle.
¤
Ajattelin tapahtumattomuutta ja hitautta. Miten tärkein on kirjoitettu käsien ja kasvojen juonteisiin, joita vuodet ovat uurtaneet. Pettymykset, katkeruus, kivut ja väsymys; kiitollisuus, lämpö. Kokonaiset elämäntarinat. Ne haihtuvat puheista ja muistista pois. Muisti ei pidä elämää ehjänä ja koossa, vaan haurastuu, muuttuu katkelmalliseksi, rakentaa omiaan tai hajoaa kokonaan. Lopulta on jäljellä paljon tyhjää ja yksinkertaisin: olemassaolo, pelkkä olemassaolo.
Siinä on olennainen ihmisestä. Vain vähän aikaa on kesä ja keskipäivä ja toimeliaisuus. Nopeasti saapuu ilta, ja ihminen murenee.
¤
Ehkä he ovat tarpeettomia ihmisiä, hallitsevassa katsannossa. Ei työpanosta, ei kulutuskykyä, ei sosiaalista aktiivisuutta, ei mitään.
Mutta juuri vanhainkodissa mitataan, mikä arvo ihmisellä täällä perimmältään on.
Kuntoutus ja vanhusten aktivointi ovat siinä suhteessa kevyttä tavaraa. Olennaista on, riittääkö pelkkä olemassaolo ihmisen arvoon ja kunnioittavaan kohteluun.
Kysymys on poliittisista päätöksistä, totta kai. Niillä ratkaistaan, tuleeko tarpeettomista ihmisistä ison bisneksen pelinappuloita tai millä kustannustehokkuuden paineessa on merkitystä ja millaiseen kohteluun hoitajilla jää aikaa.
Mutta poliittisilla päätöksillä ei ratkaista sitä, miten hoitaja koskettaa ihmistä vaihtaessaan vaippaa tai auttaessaan suihkuun. Toinen kosketus kertoo välinpitämättömyydestä, toinen kunnioituksesta. Eikä kosketusta voi teeskennellä. Siinä ratkaistaan ihmisarvo, arkisesti ja viime kädessä.
¤
Arvelin, että pappien olisi viisasta viipyä vanhainkodissa. Unohtaa välillä hartaudet ja sielunhoito, unohtaa ihmisten kohtaaminen, unohtaa vanhustyön visiot ja kehittäminen. Vain olla, katsoa ja oppia ihmisestä ja paljaasta elämästä.
Epäröin. Ketäpä kiinnostaisivat tyhjyys, tarpeettomuus ja pelkkä olemassaolo. Armo. Periaatteessa ehkä, mutta kun on strategia ja tavoitteet ja haasteet.
Vetäydyin lehmuksen varjoon.
Kesä ympärillä oli täyteläinen ja lyhyt. Ajattelin viipyä vielä hetken. Vain hetken tässä lämmössä.