Puoliintumattoman tiedon koulu

kolumni Kotimaa -lehdessä, N:o 45/09

Kaikista maailman työryhmistä, joita on enemmän kuin hiekanjyviä, yksi on sellainen, jonka jäseniä kohtaan tunnen syvää myötätuntoa. Kyseessä on opetusministeriön asettama perusopetuksen tuntijakoa ja tavoitteita uudistava työryhmä. Siis juuri se työryhmä, jonka työ on kirvoittanut keskustelun uskonnonopetuksesta.

Myötätuntoni ei johdu vain keskustelusta. Myötätunto nousee siitä, että työryhmän tehtävä on niin perustava. Siinä on pelissä koko suomalaisen yhteiskunnan arvomaailma ja ihmiskäsitys. Kyse on siitä, millaisia ihmisiä yhteiskunta haluaa kasvattaa.
¤
Tehtävän vaikeuskerrointa nostaa tiedon puoliintumisajan lyheneminen. Tiedon puoliintumisaika tarkoittaa sitä aikaa, jonka kuluessa puolet tiedosta vanhenee. Joillakin aloilla puoliintumisaika on jo alle vuosi.

Sellaisen tiedon keskellä tulevaisuuden koulussa ollaan. Siksi kysymys ei ole ensi sijassa opetuksesta tai annettavan tiedon painopisteistä, vaikka niistäkin. Kysymys on siitä, miten lapsi kasvaa kestämään jatkuvasti muuttuvan ja kaoottisen tiedon, vaikutteiden ja arvojen tulvan.

Koulun tehtävistä tärkein liittyykin sellaiseen, jota kutsutaan identiteettikasvatukseksi. ¤
Identiteettikasvatus voi perustua kahteen erilaiseen käsitykseen identiteetistä.

Toinen on kuluttajaidentiteetti. Se perustuu ajatukseen, että maailma on kuin suuri market, jonka hyllyille joku jossakin tuottaa tarjolle tietoja, arvoja, uskomuksia ja vaikutteita. Yksittäinen ihminen on autonominen kuluttaja, joka rakentaa yksilöllisen ja erillisen identiteettinsä poimimalla hyllyiltä oikeat ja sopivat ainekset. On siis osattava valita ja tunnistaa hyvät tuotteet kelvottomista.

Kuluttajaidentiteetti on vahvojen selviytyjien identiteetti. Heikkoudelle ja epävarmuudelle ei siinä ole tilaa. Jos koulun kasvatustehtävä nähdään kuluttajaidentiteetin pohjalta, on selvää, että uskonnonkin osalta tarvitaan vain uskontotietoa, joka auttaa tarvittaessa valitsemaan uskontohyllyltä tuotteen, jonka joku uskonnontuottaja jossain on tuottanut.

Todellisuudessa ihmisen identiteetti ei rakennu sillä tavoin. Identiteetti kasvaa suhteessa toisiin ihmisiin. Identiteetin keskeinen osa on tietoisuus siitä, mihin kuuluu, minkä osa on ja mistä maaperästä kasvaa. Ihminen ei ole yksin omassa varassaan, ei oman osaamisensa, selviytymisensä ja taitavuutensa varassa.

Jos identiteettikasvatus lähtee tästä, kuulumisidentiteetistä, uskonnon osalta tarvitaan nimenomaan oppilaan oman uskonnon opetusta. Yhtä välttämättömästi kuin tarvitaan äidinkieltä ja kasvamista oman kulttuuritaustaan.

Vaikutteita ja tietoja tulvivan kulttuurin keskellä ihminen tarvitsee syvän tajun niistä oman taustan perustavista aineksista, jotka välittyvät ainoastaan yhteisistä peruskertomuksista ja arvoista. Hän tarvitsee niitä, tietääkseen kuka on. Ne voi omaksua vain elämällä niiden keskellä.

Identiteettikasvatuksen kannalta tärkeimpiä ovat ne kulttuurin ainekset, joilla ei ole puoliintumisaikaa. Niitä ei voi poimia valintamyymälästä.