Puheet ja kirjoitukset
Poliisi, moraliteetti ja moraali
Poliisi, moraliteetti ja moraali
kirjoitus Pod.fi -sivuston lukupiirissä, syksy 2009
Marko Kilpi, Kadotetut. 396 s. Gummerus 2009.
Marko Kilpi on poliisi. Poliisi kirjoittaa poliiseista. Poliisin työ on ankara työ, henkisesti kuormittava ja vaativa. Kaikista ei siihen ole. Poliisit ovat ihmisiä. Elämä takkuaa joskus niin kuin ihmisellä takkuaa. Näkökulma ihmisenä olemiseen ja yhteiskuntaan siinä kuin mikä tahansa ammatti, karkeimman kautta vielä. Romaanin aineksia.
Lukiessa se kaikki vain alkoi vaikuttaa tutulta.
Romurallikohtauksia on kolme. Poliisi ajaa rosvoa kiinni tuhatta ja sataa, autot menevät lunastukseen ja ihmiset sairaalaan tai ruumishuoneelle. Poliisiasemalla pohdiskellaan antaumuksella, millainen on hyvä poliisi ja millainen poliisi ei voi olla. Kyse ei ole vain ammattietiikasta, vaan poliisiuteen sinänsä syntyy erityinen moraalinen lataus. Poliisin tehtävä on lähes pyhä; sille uhrataan perhe ja elämä, mutta kyseenalaiseksi sitä ei aseteta.
Samanlaista olen katsonut lukemattomat kerrat amerikkalaisista poliisisarjoista. Samanlaista olen lukenut lukemattomista poliisiromaaneista.
Kilpi ei siis vain kuvaa ihmisenä olemista ja yhteiskuntaa oman kokemuspiirinsä kautta. Hän liittyy lajityypin klisheisiin, tietoisesti, arvelen, mutta toivottavasti ei laskelmoiden. Romurallien määrä alkaa kyllä muistuttaa action-elokuvan käsikirjoitusta.
Voi kysyä myös vähän toisin. Miksi juuri tämä lajityyppi klisheineen päivineen on niin tavallinen, että se alkaa muistuttaa arkkityyppistä tapaa kuvata länsimaista yhteiskuntaa? Miksi poliisi? Miksi ei pappi tai arkkitehti tai opettaja?
Kenties vastaus löytyy turvallisuudesta ja moraalista. Turvallisuus ja vakaus ovat länsimaisen yhteiskunnan perusihanteita. Ne edellyttävät eräänlaista moraalista tasapainotilaa, jonka minimi on määritelty lainsäädännöllä. Poliisi instituutiona on olemassa turvallisuuden ylläpitämistä varten.
Poliisifiktiossa kyse on siitä, että joku tekee rikoksen ja rikkoo moraalisen tasapainotilan. Se uhkaa koko yhteisen elämän perusturvallisuutta. Poliisi ottaa rikollisen kiinni, dramaattisesti ja suurin elkein. Tehtävä on pyhä ja perustava. Kun rikollinen on kiinni ja rikos ratkaistu, moraalinen tasapaino palautuu. Lukija tai katsoja kokee katharsiksen kaltaisen helpotuksen. Lopulta kaikki on hyvin ja turvallista.
Tällaista kertomusta kutsutaan moraliteetiksi. Poliisisarjat ja rikosromaanit ovat yhteiskunnallisia moraliteetteja. Mitä suoremmin ne liittyvät populaariviihteen klisheisiin aineksiin, sitä ilmeisempää on, että niiden moraalin perusta on yksinomaan yhteiskunnassa. Moraalille ei ole perustaa yhteiskunnan ulkopuolella, eikä sen pohjalta voi asettaa yhteiskunnallista todellisuutta sinänsä kyseenalaiseksi, ei poliisi-instituutiotakaan.
Moraalittoman vallankäytön yhteiskunnissa, vaikkapa ns. poliisivaltioissa, tällainen moraliteetti on irvokas.
Parhaat poliisiromaanit toimivat kuitenkin toisin. Ne saattavat käyttää moraliteetin kehystä, koska se kuuluu lajityypin perusainekseen. Mutta ne salakuljettavat siihen syvemmän sisällön.
Ruotsalaiset poliisiromaanit ovat tässä hyviä. Turvallista turvallisimmassa yhteiskunnassa ne osoittavat vääristymiä ja pinnanalaista turvattomuutta. Moraalittomuus on jotain, joka ei ole vain lain rikkomista; se on pesiytynyt yhteiskunnan rakenteisiin ja elämänmuotoon eikä se poistu sillä, että yksi rikos ratkaistaan. Rikos on oire yhteiskunnan moraalittomuudesta. Tällöin moraalinen arviointipiste on yhteiskunnan ulkopuolella, syvemmällä.
Marko Kilven Kadotetut on tätä lajia. Se käyttää moraliteetin aineksia, mutta perimmältään kysyy toisenlaisen kysymyksen. Se kysyy, mitä kulttuurille ja elämänmuodollemme on tapahtumassa, kun ihmisen on haettava huomiota keinolla millä hyvänsä. Tositv on oire siitä, mutta kaikille sekään ei riitä.
Miksi esille ja julkisuuteen pääsy on ihmisenä olemisen arvon mitta, jopa tärkeämpi kuin elämä? Mitä on se perimmäinen tyhjyys, yksinäisyys ja merkityksettömyyden kokemus, joka näin saa ilmauksensa?
Ja niin kuin hyvään poliisiromaaniin kuuluu, Kilpi ei päästä lukijaa pahasta. Hän jättää rauhattomaksi. Näennäiseen latteuteen on salakuljetettu jotain olennaista. Moraliteetin takaa erottuu kysymys syvemmästä moraalista.

