Joosef joulun kuvassa

kolumni Satakunnan Kansassa 24.12.09

Jouluevankeliumin kuvassa keskellä ovat Joosef, Maria ja lapsi. Maria ja lapsi ovat vuosisatojen mittaan saaneet varjotonta pyhyyden hohdetta, niin paljon heitä on kuvattu ja selitetty. Joosefin pyhyys on rosoisempaa ja peitetympää.

Joosef katoaa kuvasta Jeesuksen syntymän ja lapsuuden jälkeen. Ehkä hän kuolee, ehkä vain siirtyy taaemmas niin kuin mies, joka ei halua tehdä itsestään numeroa.

Joulun kuvassa Joosef näyttää hoitavan sen, mikä vastaan tulee, kyselemättä. Veroluettelomatkalle hän lähtee muitten tavoin; niin ihmisen piti tehdä. Hän lähtee, vaikka olisi ollut syytä jäädä kotiin ja antaa Marian synnyttää niin kuin maailman sivu on synnytetty, kylän naisten avustuksella. Mutta Joosef ei ole niitä, jotka kapinoivat keisaria vastaan. Eikä hän vaadi rähjäten paikkaa majatalon ovella. Jos ei kerran sinne, sitten talliin. Maailmassa on asettauduttava siihen paikkaan, joka on mahdollinen.

Ajattelen Joosefia vähäpuheisena ja vähäsosiaalisena miehenä. Muitten seurassa hän on kömpelö ja arka, vetäytyy mieluummin kuin on joukon keskipiste. Maria ja lapsi ovat hänen ihmisensä.
¤
Tämän päivän yhteiskunnallisessa kuvassa joosefit eivät ole keskellä. Joosefeista ei ole toteuttamaan strategioita, osavuositavoitteita ja markkinointia. Siihen tarvitaan toisenlaista otetta.

Nyt kysytään ihmistä, joka vastaa kulutus- ja kilpailuyhteiskunnan tarpeisiin. On oltava tehokas, aktiivinen, sosiaalinen ja dynaaminen. Ollakseen olemassa on raivattava itselle tila ja työnnyttävä näkyviin. On erottauduttava, oltava itsevarma ja luotava myönteinen kuva, ulkoista olemusta myöten. Rumilla, lihavilla ja sosiaalisesti kömpelöillä ei ole eturivin paikkoja.

Sellainen on kova maailma. Mitä pitemmälle siihen suuntaan kuljetaan sitä vahvempina sen liepeillä kasvavat piittaamattomuus, yksinäisyys ja kokemus erilleen oman onnensa nojaan joutumisesta.
¤
Suomalaisen joulunvieton kuva on kuitenkin toisenlainen. Siinä keskellä ovat perhe ja läheiset. Kun on kysytty, mitä suomalaiset pitävät joulussa tärkeimpänä, tärkeimmäksi on noussut yhdessäolo läheisten kanssa.

Vaikka kulutusmarkkinat näyttävät joulun alla antavan koko juhlalle merkityksen, lopullisessa katsannossa ne jäävät sittenkin sivuosaan. Ostoskeskukset täyttyvät joulunalusviikkoina, mutta useimpien asenne muistuttaa Joosefin asennetta verollepanomatkaan: maailma on tällä hetkellä tällainen ja sen mukaisesti eletään, mutta olennainen elämässä on jotain kokonaan muuta.

Olennainen erottuu, kun markkinat hiljenevät ja tehokas, hengästyttävä aktiivisuus vaimenee. Niin tapahtuu, kun varsinainen joulu koittaa. Se on ainoita vaiheita, joissa yhteiskunnan yhteiseen rytmiin vielä sisältyy pysähtymistä ja mahdollisuus tunnistaa sitä, mikä on pyhää.

Silloin erottuu läheisten ihmisten merkitys: Ihminen ei ole ihminen yksin ja erillään.

Kyse ei ole ylevästä haikailusta yhteisöllisyyden perään, vaan todellisesta yhteydestä todellisiin ihmisiin.

Lähetetään kortti tai tervehdys niille, jotka ovat kauempana, mutta osa omaa elämää. Läheisimpien kanssa kuunnellaan ehkä joulurauhan julistus, syödään yhdessä, käydään kirkossa, katsellaan joulukuusta, lauletaan joululauluja, puhellaan, lueskellaan.

Sillä tavoin osoitetaan, että nämä ovat minun ihmisiäni, olen osa heitä.

Joskus siteet ovat toisenlaiset, mutkikkaammat. Voi olla, että läheiset ovat vain ajatuksissa ja muistoissa. Voi olla, että ajatuksiin sisältyy surua ja ikävää. Voi olla, että mukana on katkeraa kipua siitä, että jotain on katkennut. Voi olla, että joulu avaa esiin kaiken sen ristiriitaisen ja raastavan, mitä ihmisten välillä voi olla.

Kun joulun kuvaan keskelle tuodaan perhe ja läheiset, siihen sisältyy taju siitä, miten tärkeää on, että ihminen ei joudu olemaan maailmassa yksin ja omassa varassaan.

¤
Kun katselen mielessäni joulun kuvia, ajattelen erityisesti niitä joosefeja, jotka eivät jaksa pitää puoliaan maailmassa. Heiltä ei löydy röyhkeyttä, ei itseluottamusta eikä sosiaalista aktiivisuutta ja niin he joutuvat majatalojen ulkopuolelle. Ja ajattelen tavallisia suomalaisia miehiä ja naisia, joosefeja ja marioita, jotka toivovat, että edes jouluna voisi vain olla ja että olisi läheisten kanssa hyvä.

Luukkaan jouluevankeliumi kertoo, että juuri heidän keskelleen Kristus syntyy ja heitä varten. Se on vapauttavaa ja rohkaisevaa. Kuvassa keskellä on ihmiseksi syntynyt Jumala, joka näyttää millä ihmisenä elämisessä viime kädessä on merkitystä.

Toivotan lukijoille siunattua Jumalan ihmiseksi syntymisen juhlaa

Kari Mäkinen


”Joosefit tahtovat jäädä elämässä sivuun. He katoavat siitä kuvasta, jossa jaetaan vain eturivin paikkoja. He eivät jaksa pitää puoliaan ja taistella paikasta majatalossa. Mutta joulu on juuri heidän juhlansa. Heillä omat läheiset ovat ehkä kaukana Nasaretissa. Maria vain siinä lähellä."