Piispa Kari Mäkisen tervehdys arkkihiippakunnalle jouluna 2008

Kristus syntyy kaukana kotoa

Maria ja Joosef olivat vieraalla paikkakunnalla. Ei ollut tuttavia, joiden luokse olisi voinut yöksi mennä, ei tuttuja paikkoja. Heidän kotinsa ja omat ihmisensä olivat Nasaretissa, päivien matkan päässä.

He eivät olleet matkalla omasta tahdostaan, eivät etsimässä parempaa elämää ja uusia mahdollisuuksia. He olivat matkalla, koska heidän oli pakko. Oli ollut lähdettävä, vaikka Maria oli raskaana. Turvallista olisi ollut jäädä Nasaretiin ja synnyttää sukulaisten ja naapurien avustamana niin kuin naiset olivat synnyttäneet sukupolvien ajan. Mutta vallan määräykset eivät katso sellaisia, ne riuhtaisevat ihmiset irti sijoiltaan, jos niin on tarpeen.

Niin on edelleen. Edelleen mariat ja joosefit lähtevät sieltä, missä ovat tutut ihmiset ja tuttu elämä, koska työvoiman on liikuttava ja ihmisen etsittävä elantonsa. Nyt määräys ei tule Augustukselta tai Quiriniukselta, nyt se tulee talouselämän ja markkinoiden kautta. Joka vuosi kasvaa niiden määrä, jotka muuttavat asuinpaikkaa. Jollekin se vastaa omia odotuksia uuden etsimisestä, jollekin siihen sisältyy sielua hiertävää kipua. Siinä irtoavat monet inhimilliset siteet.

Yhä useampi viettää myös joulunsa kaukana sieltä, missä ovat omat ihmiset ja varsinainen koti, sieltä minne syvimmältään tuntee kuuluvansa. Tutut joulutavat, mukana kulkeneet koristeet ja muistot auttavat ehkä liittymään sellaiseen, mikä on ollut ennen ja mikä on yhteistä. Vähitellen syntyy uutta, omaa perinnettä ja uusi asuinpaikka ja sen joulu alkavat tuntua omalta ja oikealta. Tai sitten ei, tuntee vain olevansa jatkuvasti enemmän irrallaan, ja vielä enemmän koska on joulu.

Yhä useampi matkustaa jouluksi kotiseudulle, jotta olisi kosketus siihen maailmaan ja niihin ihmisiin, jotka ovat omia. Käydään ehkä kirkossa ja hautausmaalla, tavataan sukulaisia. Voi olla, että sen jälkeen on vähän enemmän kotona elämässä, mutta voi myös huomata, ettei kuulu enää sinnekään mistä on lähtenyt ja ymmärtää, että vierautta vain on kannettava elämässä niin kuin niin monta asiaa.

Mariasta ja Joosefista ei voi tietää, katsoivatko he aattoiltana mustaa tähtitaivasta ja ihmettelivät, miten olivat joutuneet sellaiseen tuntemattomaan kolkkaan maailmassa. Pelkäsivätkö he, tunsivatko he turvattomuutta ja koti-ikävää vai täyttikö heidän mielensä lämmin odotus ja luottamus? Ehkä he eivät ajatelleet koko asiaa, kunhan laittoivat paikkoja kuntoon siltä varalta, että lapsi syntyisi.

Marialla ja Joosefilla oli joka tapauksessa toisensa. Se on paljon ihmiselle, mittaamattoman paljon. Mitä he toisilleen merkitsivät, sitä ei tarkemmin kerrota. Ei kerrota, osasiko Joosef tukea ja auttaa, vai jäikö Maria synnyttäessään yksin, sisimmässään yhtä yksin kuin monet äidit, joitten osana on synnyttää yksinään?

Mutta se kerrotaan, että lapsi syntyi, syntyi Kristus siellä vieraalla paikkakunnalla, jossain maailman keskellä kaukana kotoa.

Ja se kerrotaan, että ensimmäinen, minkä Kristus sai tässä maailmassa aikaan, oli että tuntemattomat paimenet siltä seudulta tulivat katsomaan lasta ja Mariaa ja Joosefia. He olivat varmaan kömpelöitä ja arkoja lapsen edessä niin kuin miehet tahtovat olla. Mutta he tulivat, he jakoivat sen hetken Marian ja Joosefin kanssa, kiittivät Jumalaa ja kumarsivat lasta.

Juuri se oli tärkeää, että he tulivat, niin kuin kenelle tahansa on tärkeää, että löytyy joku, joka ei vain kulje ohi ja huolehdi omista asioistaan. Juuri siksi Kristus syntyi, ettei ihmisen tarvitse olla niin yksin ja vieras vieraassa maailmassa ja taivaan alla.

Toivotan arkkihiippakunnan seurakunnille ja seurakuntalaisille syvää iloa Vapahtajan syntymästä - sekä niille, jotka viettävät juhlaa tuntien olevansa kotona että niille, joitten juhlaa varjostaa vieraus tai yksinäisyys.


Kari Mäkinen