Pyöreäposkinen neiti ja korvanapit

Kolumni Stakesin Varttua -verkkopalvelussa 26.3.2007

Pyöreäposkisella neidillä, 6 v, oli MP3-soitin. Siitä meni johtoja korviin. Suu kävi niin kuin hän olisi sanonut jotain, mutta mitään ei kuulunut. Ehkä hän lauloi äänettömästi.

Kysyin jotain yhdentekevää, mitä nyt aikuiset kysyvät kun yrittävät hakea kontaktia. Neiti ei vastannut. Häntä ympäröi outo hiljaisuus. Hän oli maailmassa, johon minulla ei ollut pääsyä.

Vanhemmat selittivät, että tyttö pitää niin musiikista, kuuntelee melkein koko ajan. Esikouluun mennessä piti melkein väkisin ottaa soitin pois. Joskus se katselee samaan aikaan lastenelokuvaa dvd:ltä ja kuuntelee lastenlauluja korvanapeista.

Vanhempien mielestä siinä oli hyvät puolensa. Musikaalisuus kehittyi. Ja lapsi viihtyy itsekseen, kun heillä itsellään ei ole kovin paljon aikaa, molemmilla uusi työ ja talokin vielä vähän kesken. Uudella paikkakunnalla ei ollut vielä ehtinyt löytyä ystäviäkään. Isovanhempia tyttö kaipasi; edellisellä paikkakunnalla ne olivat asuneet lähellä ja tyttö oli ollut paljon niitten luona..

Pyöreäposkinen neiti, 6v., oli suurten yhteiskunnallisten ja kulttuuristen virtojen pyörteessä. Talouden rautainen ote siirtelee ihmisiä työn perässä paikkakunnalta toiselle, tällä hetkellä vilkkaammin kuin koskaan. Inhimillisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin kannalta se on tuhoisaa.

Sosiaaliset kudokset kutoutuvat hitaasti, ja kasvavien lasten ympärillä oleva turvallisten aikuisten joukko ohenee ja haurastuu. Päiväkodissa ja esikoulussa joudutaan paikkaamaan sitä tyhjiötä, joka voisi kuulua perheen ja suvun omille aikuisverkostoille.

Yhä suuremman siivun lapsen maailmassa vievät media- ja viihdeteollisuuden tuotteet. Virkkeistä lapsella ei ole pulaa, se maailma on rikas ja runsas.

Tämän kaiken keskellä vanhempien tila lapsen maailmassa kapeutuu koko ajan. Useimmiten he tekevät mitä voivat ja osaavat siinä tilassa, joka heille jää, eikä vanhemmuuden heikkenemistä ole syytä vyöryttää vanhempien kontolle.

MP3-soitin ei luo perusturvallisuutta ja perusluottamusta elämään. Se syntyy vain lapsen vuorovaikutuksessa vanhempien ja lähellä olevien aikuista kanssa. Juuri siksi rauhallinen hetki lastentarhanopettajan tai lastenohjaajan sylissä voi olla arvaamattoman ja mittaamattoman tärkeä.

Kun lähdin, pyöreäposkinen neiti, 6v, kiipesi isänsä käsivarsille ja otti korvanapit pois korvistaan. Hän vilkaisi minua isän niskan takaa ujosti mutta ystävällisesti.

Kuvittelin, miten isä istuu illalla pitkään tytön sängyllä. Korvanapit ovat pois. He juttelevat, ovat hiljaa niin kuin toisen kanssa on hyvä olla hiljaa, lukevat yhdessä iltarukouksen ja se on molemmille elämää syvältä kantava hetki.

Halusin kuvitella niin.