Joulutervehdys Turun arkkihiippakunnalle 2006 

Luukkaan jouluevankeliumi on kertomuksista hienoimpia. Jo tapahtuma josta kerrotaan on valtava, kaikista aiheista valtavin: Jumala syntyy ihmiseksi.

Koska kyseessä on kertomus, se ei tyhjene selityksiin, olivatpa ne kuinka hienoja ja oikeaoppisia tahansa. Se ikään kuin myhäilee kaikille, jotka yrittävät sanoa: tästä on kysymys, juuri tästä ja vain tästä.

Luukas kertoo konkreettisesti ja yksinkertaisesti, vain olennaisimman. Lukija tai kuulija löytää eri tilanteissa erilaisia tartuntapintoja, joissa evankeliumin maailma ja oma maailma koskettavat toisiaan. Tänä jouluna astun jouluevankeliumin maailmaan sisään sen keskeltä.

Keskellä on kaksi ihmistä, Maria ja Joosef.

Luukas kyllä aloittaa toisaalta, vallanpitäjien luota, mutta siirtyy sitten nopeasti ja taitavasti kokonaan toiseen ympäristöön, sinne missä ovat vallan uhrit ja valtaa vailla olevat. Augustus ja Quirinius pyyhkäistään sivuun ilman sen suurempaa kapinaa tai vallankumousta, vain osoittaen lujasti ja selkeästi: nyt puhutaan muusta kuin maailmanpolitiikasta, nyt tapahtuu jotain joka on monin verroin merkittävämpää. Se tapahtuu siellä, minkä näkee vain jos katsoo tarpeeksi matalalta.

Maria ja Joosef eivät ole sankareita, eivät ainakaan nykyisten mittapuiden mukaan. He eivät ole noita modernin ihmisen mallin mukaisia itsenäisiä ja määrätietoisia yksilöitä, jotka tietävät mitä tahtovat ja ottavat elämän langat omiin käsiinsä. Ei heiltä kysytty, halusivatko he elämässään käyvän näin. Sinne heidät vain heitettiin, vieraan kaupungin majatalon pihalle synnyttämään lasta, jota eivät itse olleet suunnitelleet.

Beetlehemin yössä on kaksi ihmistä, joitten totuttu elämä on särkynyt, kaksi monin tavoin eksyksissä olevaa ihmistä, peloissaan kukaties, ainakin epätietoisia ja voimattomia vaikuttamaan omaan kohtaloonsa.

Sillä kohtaa Luukkaan evankeliumikertomus asettuu niiden rinnalle, jotka eivät ole oman elämänsä sankareita ja joiden elämänhallinta on luiskahtanut hyppysistä. Se asettuu niiden rinnalle, jotka jouluyönä katselevat ikkunasta mieli liikkuen hajanaisesti oman elämän palasissa ja huokaavat: eihän tässä ihan näin pitänyt käydä, mikä tätä kaikkea ymmärtää.

Juuri nyt kuulen ympärilläni paljon ääniä jotka opettavat: täytyy olla vahva yksilö ja ryhtyä itse oman elämänsä tekijäksi. Ja sitten niitä, jotka enemmän kuin mitään muuta pelkäävät, että totuttu ja opetettu elämänjärjestys murenee hallinnasta. Epävarmuuden keskellä suojaudutaan ahdistuneina oikeassa olemisen ja tiukkojen järjestysten muurien sisään. Kumpiakin ääniä kuuluu myös kirkon piirissä.

Luukas ei puhu sankari-ihanteiden tai tukahtuneen, elämänpelkoisen suojautumisen äänellä. Jouluevankeliumi on sävyltään valoisa ja ystävällinen kertomus. Se huokuu avoimuutta ja luottamusta. Kenestäkään ei siinä sanota, että tämä olisi tiennyt mistä on kysymys, saati osannut selittää sen ja asettaa osaksi maailmantulkintaa. Ihmisistä, jotka tapahtumista kuulivat, sanotaan vain, että he ihmettelivät.

Luukas ei kerro, miksi kaikki tapahtui. Se olisi liian vaikeaa ellei mahdotonta. Hän kertoo vain, miten kaikki tapahtui.

Luukas kertoo, miten Jumala astuu ymmällään olevien ja voimattomien ihmisten keskelle, ihmiseksi. Kristus syntyy sinne, missä kaikki ei ole hallinnassa ja missä on aivan liian vaikeaa vastata kysymykseen, miksi.

”Enkeli sanoi heille: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.”

Jouluevankeliumin sanomaa ihmettelevien joukkoon liittyen toivotan Turun arkkihiippakunnan seurakunnille ja seurakuntalaisille siunattua ja levollista Vapahtajan syntymäjuhlaa

Kari Mäkinen
Turun arkkihiippakunnan piispa