Ei ihminen elä ainoastaan palveluista

Satakunnan radion nettikolumni 6.7.2006

Nyt kun kuntauudistuksesta on päästy joltiseenkin sopuun, on odotettavissa että muutosruljanssi kunnissa tulee jatkumaan. Sama koskee seurakuntia. Seurakuntien rajat ovat kytköksissä kuntarajoihin.

Itse asiassa seurakuntakartta on nytkähtänyt liikkeeseen kuntakarttaa nopeammin. Paineita on omasta takaa eikä vain kuntapaineiden peesauksena.

Paikka paikoin liitoshankkeita on pantu lujasti hanttiin. Syitä voi olla monia. Yksi saattaa pohjautua kuntauudistuksen tausta-ajatteluun. Se on syytä kuulla tarkasti.

Hanke perustuu kuvaan kunnasta palvelujen tuottajana tai järjestäjänä. Yksityiset ihmiset ovat puolestaan palvelujen kuluttajia.

On järkeenkäypää, että jos hyvinvointipalvelut halutaan turvata, täytyy asioita tehdä enemmän porukalla eikä yksin, ja mieluiten panna hynttyitä yhteen. Muuten ei hommia saada asiallisesti hoidetuksi.

Mutta ihmisille, etenkin pienillä paikkakunnilla, kunta ja vielä enemmän seurakunta ovat kuitenkin olennaisesti muuta kuin palvelujen tuottajia. Ne on jotain mihin ihmiset tuntevat kuuluvansa, osa identiteettiä.

Jos se kokonaisuus muuttuu tai käy epämääräiseksi, voi nousta pelko hylätyksi ja syrjään joutumisesta: ei meistä täällä kukaan sen jälkeen välitä, ja jos seurakuntakin lakkaa, se on kuin Jumala kääntäisi selän. Siinä ei auta, vaikka kuinka vakuuttaisi, että kunnan palvelut paranevat ja seurakunnallinen toiminta jatkuu.

Ihminen ei elä yksin hyvinvointipalveluista, oli ne toteutettu miten hyvin tahansa.. Tarvitaan myös sosiaalista turvallisuutta ja kokemusta siitä, että ei ole maailmassa yksin ja irrallaan vaan kuuluu sellaiseen ihmisten yhteisöön, jonka tuntee ja ymmärtää. Tähän asti asuinpaikkakunta on ollut sellainen.

Seurakuntaliitosten yhteydessä on opittu, että identiteetin kannalta tärkeintä eivät lopulta ole hallinnolliset organisaatiot, vaan sosiaalinen kanssakäyminen ja symbolit. Ne vahvistavat tunnetta siitä, että on jotain joka on meidän ja osa meitä. Seurakuntien osalta sellaisia ovat oma kirkko, oma hautausmaa, oma nimi, oma pappi. Joskus on niin, että seurakunnallinen alue, esimerkiksi kappeliseurakunta, ja kirkko ovat ainoita, joissa paikkakunnan vanha nimi säilyy.

Kuntauudistuksen todellisena vaarana on, että ihmisten kokemus irrallisuudesta ja juurettomuudesta lisääntyy. Liikkuvuuden ja nopean muutoksen maailmassa sitä on jo nyt yli tarpeen.

Senkin takia on välttämätöntä, että kunnat ja seurakunnat toimivat muutoshankkeissa alusta pitäen tiiviissä yhteistyössä ja paikkakunnilla ensi talvena palvelusuunnitelmien ohella luodaan yhteisiä suunnitelmia siitä, miten turvataan identiteetin kannalta tärkeät tekijät..

Välttämätöntä tiivis yhteydenpito kunnan ja seurakunnan välillä on muistakin syistä, esimerkiksi siksi, että yhteistoiminta- tai liitosvalmistelut kulkisivat samojen kumppanien suuntaan.